Flash Mob Vancouver

Mitä erilaisimmat flash mobit ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon ympäri maailman. Nämä ihmisjoukkojen ennalta sopimat, yleensä julkisella paikalla yllättäen tapahtuvat, joukkotapahtumat ovat muodostuneet yleisiksi varsinkin suurissa kaupungeissa. Niinakin sattui keskelle yhtä lokakuussa 2010, keskellä kirkasta päivää Berliinin Alexanderplatzilla ostoksilla ollessaan.

Jatka lukemista ”Flash Mob Vancouver”

 

Tosielämän haaksirikkoutuneet

Kanada on maailman toiseksi suurin maa ja etelärajan kaupunkien ulkopuolella hyvin harvaan asuttu. Ei ole ollenkaan tavatonta, että syrjäseudulla onnettomuuteen joutuva voi jäädä jopa kokonaan kadoksiin. Näin meinasi käydä toukokuun alussa kolmelle kalastajalle, joiden kalastusalus kaatui noin 400km Vancouverista luoteeseen (noin 100km Prince Rubertista etelään). Alus kaatui niin nopeasti, ettei ryhmä ehtinyt lähettää kunnollista hätäkutsua, ennen pakenemistaan pienelle pelastuslautalle. Lautalla pelkkiin läpimärkiin t-paitoihin ja farkkuihin pukeutuneet miehet kärsivät pahasta hypotermiasta ja laskeutuva pimeys sai heidät huolestumaan kohtalostaan. Yön pimeydessä kaverukset keskittyivätkin pitämään toisensa hereillä, sillä jokainen pelkäsi nukahtavansa lopullisesti.

Jatka lukemista ”Tosielämän haaksirikkoutuneet”

 

Polttoaineen hinta ylitti 1.50 dollaria

Ei riitä, että Vancouver on Pohjois-Amerikan kallein kaupunki asua. Kalliin asumisen lisäksi täällä saa myös tankata koko mantereen kalleinta polttoainetta! Asia nousi otsikoihin nyt perjantaina, kun bensalitran keskihinta nousi vasta toista kertaa historiassa yli maagisena pidetyn $1.50 lukeman. Joillain huoltoasemilla Richmondin esikaupungissa nähtiin aamupäivän aikana jopa $1.55 hintoja, mikä vastaa noin 1.20€ litrahintaa.

Jatka lukemista ”Polttoaineen hinta ylitti 1.50 dollaria”

 

Yliluonnollinen maanantai

Normaalisti maanantai on se päivistä masentavin, mutta joskus joukkoon mahtuu poikkeuksiakin. Tällainen oli huhtikuun 16. päivä, jolloin työpäivä oli kaikkea muuta kuin normaali. Voisikin sanoa, että päivä oli peräti yliluonnollinen. Toimistomme oli nimittäin muuttanut yön aikana rajan eteläpuolelle ja lipputangoissa liehuivat vaahteralehden sijasta tähtiliput. Pihalle ajoi aamusta mystinen saattue mustia autoja, joista nousi joukko hyvin pukeutuneita uuden työnantajamme Sucrocorpin edustajia.

Jatka lukemista ”Yliluonnollinen maanantai”

 

Kaunis Pitt Lake

Ensimmäiset kuukaudet täällä Vancouverissa ovat menneet pitkälti uusiin paikkoihin ja tapoihin tutustuessa. Osana tätä suuntasimme tänään lauantaina tutkimaan meille uutta Pitt Meadowsin ja Maple Ridgen seutua Vancouverista noin 40 kilometriä itään. Näissä kahdessa kaupungissa asuu yhteensä melkein 100 000 asukasta, mistä suurin osa hieman enemmän kaupunkimaisessa Maple Ridgessä. Kaupungit sijaitsevat liikenteellisesti hieman haastavalla paikalla vuorten sekä Fraser ja Pitt Riverin rajaamina, mutta kiitos viime vuosien suurten liikennehankkeiden alueella, johtaa sinne tätä nykyä peräti kaksi uudenaikaista siltaa; maksullinen Golden Ears Bridge sekä ilmainen Pitt River Bridge.

Jatka lukemista ”Kaunis Pitt Lake”