Piparintuoksuinen joulunalus

Joulumyyjäiset kuuluvat monen joulunalusaikaan ja Burnabyn Skandinaviakeskuksella järjestettävät suomalaiset joulumyyjäiset ovat yksi Vancouverin alueen lukuisista myyjäisistä. Vaikka asummekin vain kymmenen minuuttia keskukselta, olemme käyneet myyjäisissä ainoastaan kerran aiemmin. Itse keskus on kuitenkin tullut meille tutuksi, sillä käymme siellä joka toinen viikko iloisessa musiikkileikkikoulussa, jossa on ollut tänä syksynä mukana leikkimässä 16 suomalaista taaperoa ja vauvaa.

Jatka lukemista ”Piparintuoksuinen joulunalus”

 

Kaikki ennätykset rikkonut metsäpalokausi

Sateisen ja kolean syksyn keskellä monen on vaikea muistaa, että vielä kaksi kuukautta sitten Kanadassa tuskailtiin ennätyksellisen metsäpalokauden keskellä. Vaikka Vancouver säästyikin tänä vuonna kaikkein pahimmilta savuhaitoilta, rikkoi mennyt kesä silti lähes kaikki mahdolliset ennätykset, uhaten useita merkittäviä asutuskeskuksia.

Jatka lukemista ”Kaikki ennätykset rikkonut metsäpalokausi”

 

Värikäs syksy

Syksy on Vancouverissa sateista aikaa, eikä tämä vuosi ole ollut poikkeus kaavaan. Rutikuiva kesä sekä ennätyksellinen metsäpalokausi tulivat päätökseen syyskuun puolivälissä ja sen jälkeen vettä on saatu harva se päivä. Lämpötilat ovat kuitenkin olleet edelleen länsirannikolle tyypillisen leudot, mutta lokakuun loppuun mahtui silti lyhyt pakkasjakso, joka sai paikalliset lehtipuut upeaan väriloistoon.

Jatka lukemista ”Värikäs syksy”

 

Ruskan värittämä työmatka

Viimeinen vuosi on vienyt minua työmatkoille poikkeuksellisen taajaan ja matkustaminen sai jatkoa tässä kuussa, kun matkasin nyt jo neljättä kertaa vuoden sisään Salt Lake Cityyn. Matkani tarkoituksena oli ottaa osaa suureen työpajaan ja päästä hiomaan ensi vuoden suunnitelmia muutaman päivän ajan. Kuten aiemmillakin reissuilla, matkaan tuli mahdutettua myös hieman paikallisia maisemia.

Jatka lukemista ”Ruskan värittämä työmatka”

 

Tiukat säännöt lyhytaikaiselle vuokraukselle

Tuoreiden tilastojen mukaan British Columbia jatkaa kyseenalaista kunniaansa Kanadan kalleimpana provinssina. Tieto ei kuitenkaan yllätä paikallista, sillä yhden makuuhuoneen vuokra Vancouverissa hätyyttelee jo kolmea tonnia ($2,976), kahden makuuhuoneen maksaessa lähes tuhat dollaria enemmän kuussa ($3,908).

Jatka lukemista ”Tiukat säännöt lyhytaikaiselle vuokraukselle”