Joulutunnelmia paratiisisaarella

Joulu on meillä hyvin perinteinen perhejuhla, jota on tullut vietetty käytännössä joka vuosi Suomessa perheen kesken. Ainoa poikkeus tähän tuttuun kaavaan on ollut Chicagossa vuonna 2013 viettämäni joulu, joka oli osa minun ja veljeni suurta Amerikan automatkaa. Tätä taustaa vasten olikin poikkeuksellista lähteä tänä jouluna lunta ja kylmyyttä karkuun tänne läntiselle tyynellemerelle, jossa vietimme Niinan kanssa jouluaattoa eilen täällä Guamin saarella.

Jatka lukemista ”Joulutunnelmia paratiisisaarella”

 

Joululoma paratiisissa

Vuosi on kulunut nopeaan ja jouluun on enää aikaa hieman reilut kaksi kuukautta. Tämänvuotinen joulumme tuleekin olemaan erittäin poikkeuksellinen, sillä emme suuntaa normaaliin tapaamme Suomeen, vaan vietämme joulumme aivan eri leveyksillä. Koska vietimme juhannuksemme koleissa Islannissa ja Grönlannissa, kutsuvat meitä nyt jouluna puolestaan lämpimät paratiisisaaret.

Jatka lukemista ”Joululoma paratiisissa”

 

San Franciscon parhaassa ravintolassa

Vilkkaan ja runsaasti kävelyä sisältäneen San Franciscon matkamme toisen päivän huipennus oli illallinen kaupungin parhaassa ravintolassa. Matkaa suunnitellessa olimme Niinan kanssa päättäneet nauttia pitkän tauon jälkeen huippulaadukkaasta ruoasta, maksoi mitä maksoi. Valitsimme illallisravintolaksemme amerikkalaisen huippukokki Michael Tuskin vuonna 2011 perustaman Quincen, joka sai tänä vuonna himoitun kolmannen Michelin-tähtensä. 😮

Jatka lukemista ”San Franciscon parhaassa ravintolassa”

 

Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla

Tämänvuotinen uskomaton laskettelutalvi päättyi monin paikoin tänä viikonloppuna ja vain harva laskettelukeskus on auki kuun loppuun tai toukokuuhun saakka. Syy keskusten sulkeutumiseen ei kuitenkaan ole lumitilanteessa, sillä vuorilla lasketellaan vielä monta metriä syvässä lumihangessa. Pääsiäisen jälkeen ihmisten mielenkiinto alkaa kuitenkin keskittyä kesäaktiviteetteihin, minkä vuoksi kausi tulee päätökseen.

Jatka lukemista ”Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla”

 

Floridan ihmeitä

Hei vaan! Takana on viides päivä täällä lämpimässä Floridassa ja on aika kirjoittaa lyhyesti viime päivien reissutunnelmista. Kännykkäkuvia sekä yksittäisiä juttuja olen julkaissut myös päivittäin Facebookissa ja Twitterissä, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä. 🙂

Lämpöä on Floridassa riittänyt mukavat 25-32 astetta, varsinkin keväisestä Vancouverista saavuttaessa. Miamin lentokentällä lämpimän kostea ilma iski vasten kasvoja terminaalista ulos astuessa. Vuokra-auton noutamisen jälkeen edessä oli liikennekulttuurillinen järkytys, sillä floridalainen maantiekulttuuri on erittäin aggressiivista. Vakavia kolareita näkee valtateiden varrella jatkuvasti, eikä ihme, sillä idioottikuskit roikkuvat perässä ja suhailevat huomattavaa ylinopeutta ilman vilkkua poikki 12-kaistaisten moottoriteiden.

Jatka lukemista ”Floridan ihmeitä”