Syksyn värejä

 

Syksy on värien aikaa ja Kanada on kuuluisa kauniista ruskastaan. Onhan maan lipussakin ruskanpunainen vaahteranlehti, tosin punaisen värin tausta on ennemminkin maan brittiläisessä historiassa, kuin syksyssä. Pohjoisena maana syksy kuitenkin värjää Kanadan valtavat metsäalueet joka vuosi keltaisen, punaisen sekä oranssin lukemattomilla sekoituksilla.

Jatka lukemista ”Syksyn värejä”

Arkisia ääniä

 

Jokaisella kaupungilla on oma arkinen äänimaailmansa, johon kaupungissa asuva tottuu aivan huomaamattaan. Yleensä tähän äänimaailmaan kuuluvat esimerkiksi hissien, autojen, julkisen liikenteen sekä muiden laitteiden ja tekijöiden erilaiset äänet ja äänimerkit, jotka toistuvat tarpeeksi taajaan ympärillämme.

Nyt osa Vancouverin arkista äänimaailmaa on tallennettu videolle nimeltä ”Sampled Vancouver”. Video on amatöörituotanto, eikä virallinen Coca-Colan mainos, vaikka onkin melko selvää, että tekijät toivovat Coca-Colan huomaavan heidän videonsa ja ottavan heihin yhteyttä. Vaikka mainospuoli näkyykin kohtuullisen vahvasti, on video silti ihan hauskasti tuotettu ja paikallinen kyllä tunnistaa siinä tuttuja ääniä.

Vaalisirkus huipentuu

 

On kulunut jälleen neljä vuotta ja maailman [aseta tähän oma superlatiivisi] kansa valitsee jälleen itselleen johtajan. Puhun tietenkin Yhdysvaltojen presidentivaaleista, jotka käydään tänään tiistaina täällä rajan eteläpuolella. Sattumalta satun olemaan juuri paraikaa työmatkalla itärannikolla Bostonissa, Massachusettsin osavaltiossa, joka on ollut viime vuosina demokraattien hallitsemaa aluetta. Täällä Obama on vahvoilla ja saattaa korjata potin tälläkin kertaa.

Jatka lukemista ”Vaalisirkus huipentuu”

Työmatkoja itärannikolle

 

Viimeiset viikot ovat olleet sangen arkista elelyä täällä Vancouverissa, mutta ensi viikolla meidän molempien arkeen on tiedossa vähän vaihtelua. Lähdemme nimittäin molemmat kuuden päivä työmatkalle Yhdysvaltoihin, tosin kummankin työmatkan kohdekaupunki on eri.

Minä lennän huomenaamulla Toronton kautta Bostoniin, jossa olen workshopissa ensi viikon lauantaihin saakka. Lauantaina palaan Montrealin kautta takaisin Vancouveriin. Niina puolestaan lentää maanantaina Phoenixin kautta pääkaupunki Washingtoniin, josta hän palaa ensi lauantaina takaisin Seattlen kautta. Olemme siis molemmat matkassa työn merkeissä samalla samassa maassa ja samalla rannikolla, mutta aivan eri kaupungeissa. 😀

Itse otan kyllä järkkärin mukaani ja yritän napsia joitain kuvia toivottavasti kauniin syksyisestä Bostonista. Kaupunki onkin melko tuttu meille, sillä olimme siellä lomamatkalla vuoden 2009 keväällä. Niinakin ottaa mukaansa pienen pokkari, josta varmasti riittää joitain kuvia tännekin myöhemmin jaettavaksi. 😛

Ensikosketus Surfaceen

 

Microsoft julkaisi viime viikon perjantaina paljon odotetun Windows 8 käyttöjärjestelmänsä ja samalla myyntiin tuli myös yhtiön ensimmäinen tablettitietokone, Surface. Kummatkin näistä ovat kiehtoneet minua jo tovin, sillä olen harkinnut ostavani ensimmäisen tablettini juuri Windows 8 -alustalla. Surface on kerännyt ainakin etukäteen paljon kiinnostusta, vaikka julkaisun jälkeen ilmaantuneet arviot olivatkin hieman vaihtelevia. Silti ei voi kiistää, että tylsästä iPadista ja kymmenistä Android tableteista edukseen eroava Surface on varmaan tämän hetken kiinnostavin uutuus markkinoilla.

Surface on nyt myynnissä Microsoftin virallisilla sivuilla, joka helpoin reitti laitteen ostamiseen, sillä sitä ei myydä yhdessäkään perinteisessä kaupassa. Microsoftin taktiikka onkin myydä tätä referenssilaitteeksi mainostettua tablettia vain verkossa, sekä erityisten Microsoft Shoppien kautta. Näitä pieniä ”kauppakioskeja” on avattu loppuvuoden sesongin ajaksi Pohjois-Amerikan suurimpiin kaupunkeihin ja myös Vancouveriin avautui viime perjantaina kaksi Microsoftin kauppaa.

Jatka lukemista ”Ensikosketus Surfaceen”