Brasil-Brasileiro

 

Vuosien varrella on tullut kokeiltua monen maalaisia ravintoloita ja niiden erikoisuuksia. Kuitenkin jostain syystä brasilialaiset ravintolat ovat olleet pahasti vähemmistössä ja itse asiassa kävimme New Yorkissa ensimmäistä kertaa tällaisessa. Kokemus oli niin hyvä, että olimme välittömästi mukana, kun tuttavamme suunnittelivat perjantai-iltaa Berliinin parhaaksi luonnehditussa Brasil-Brasileirossa. Kyseinen brassiravintola sijaitsee Länsi-Berliinin yleellisen Kurfürstendammin varrella Wilmersdorfin kaupunginosassa.

Jatka lukemista ”Brasil-Brasileiro”

Zarkana

 

Mahtavan ja vivahteikkaan New Yorkin matkamme yhteyteen osui kaksi sangen erityistä tapahtumaa: minun syntymäpäiväni sekä maailmankuulun akrobaattisirkus Cirque du Soleilin uusimman tuotannon kantaesitys. Näistä jälkimmäinen kiehtoi meitä melkoisesti, sillä uutta Zarkana nimistä esitystä mainostettiin laajasti New Yorkin kaduilla ja sen esiintymispaikkana olisi kaupungin upea ja kuuluisa Radio City Music Hall.

Jatka lukemista ”Zarkana”

Kesälomalle Suomeen

 

Kuten täältä blogista on voinut lukea, on viime vuosien lomamme kuluneet erilaisilla ulkomaanmatkoilla. Kotimaassa vietetyt lomapäivät ovatkin rajoittuneet lähinnä jouluun sekä muutamiin lyhyisiin piipahduksiin, monesti joidenkin juhlien yhteydessö. Tänä kesänä päätimme kuitenkin toisin ja budjetoimme kaksi ja puoli viikkoa vuosilomastamme Suomessa vietettävään suomalaiseen kesälomaan. Jotain erikoista sitä piti silti tähänkin reissuun saada ja niinpä saavuimmekin Suomeen Saksasta otetulla vuokra-autolla. Eikä autoksikaan kelvannut mikä tahansa Toyota, vaan allamme on 19 päivän ajan kaksipaikkainen BMW Z4 avo-roadsteri. 😀

Jatka lukemista ”Kesälomalle Suomeen”

Suurenmoinen Rockefeller Center

 

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viimeinen päivämme New Yorkissa olisi pullollaan vierailukohteita, joten aloitimme päivämme aikaisin aamusta kävelyllä luksuskatu Fifth Avenueta ylöspäin aina Central Parkin kulmalle, jossa osoitteessa 767 Fifth Avenue sijaitsee amerikkalaisen F.A.O. Schwarzin legendaarinen lelukauppa. Vuonna 1862 Baltimoressa perustettu liike on ollut yli sadan vuoden ajan newyorkilainen ikoni ja ketjun lippulaivaliike Manhattanilla on näkemisen arvoinen aikuisillekin.

Jatka lukemista ”Suurenmoinen Rockefeller Center”

Maailmaa valaiseva Vapaudenpatsas

 

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Railakkaan syntymäpäiväillallisen sekä myöhään menneen yöllisen valokuvauskierroksen jäljiltä nukuimme seuraavana aamuna hieman edellisaamua pidempään. Uusi aamu valkeni aavistuksen utuisena, mutta silti aiempien päivien tapaan kesäisen lämpimänä ja päivän retkemme suuntana olisi jo toistamiseen Manhattanin eteläkärki sekä sen edustalla ylväänä seisova Vapaudenpatsas!

Jatka lukemista ”Maailmaa valaiseva Vapaudenpatsas”