Brunssi 200 arvoauton keskellä

 

Miltä kuulostaisi sunnuntainen brunssi yli kahdensadan arvoauton keskellä? Berliinissä tämäkin on mahdollista Moabitin kaupunginosassa, jossa kävimme sunnuntaina Niinan ja kahden työkaverimme kanssa. Moabitistä ei aivan heti arvaisi, että sieltä löytää saman katon alta yli 30 punaista Ferraria ja kymmeniä muita harvinaisuuksia. Kaupunginosa kun on tunnettu lähinnä aivan sen itärajalla sijaitsevasta Berliinin päärautatieasemasta, sekä Spreen rannalla sijaitsevasta Saksan sisäministeriön suuresta toimistotalosta. Tietääpä joku sen siellä sijaitsevasta 130-vuotiaasta Berliinin suurimmasta tutkintavankilastakin.

Jatka lukemista ”Brunssi 200 arvoauton keskellä”

Laskettelureissu Alpeille

 

Kerrotaanpa heti tuoreeltaan edellisestä viikonlopusta, jonka vietimme Keski-Itävallan Alpeilla lasketellen. Kuten ennen reissua kerroin, idea matkasta tuli eteen sangen pienellä varoitusajalla työkavereidemme toimesta. Onneksi tartuimme tilaisuuteen, sillä matka oli raskas mutta todella mahtava. 🙂

Jatka lukemista ”Laskettelureissu Alpeille”

Öinen Rooma sekä palatsien ja puutarhojen Tivoli

 

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Reissumme neljännen päivän iltana otimme Niinan kanssa itseämme niskasta kiinni ja lähdimme raskaan päivän päätteeksi monituntiselle öisen Rooman kuvausreissulle. Kävelimme hotellilta ensiksi kohti Fontana di Treviä. Matkalla ihmettelimme kaiketi jonkinlaisena taiteena kaltereiden takana jököttäviä punaisia miehiä. 😯

Jatka lukemista ”Öinen Rooma sekä palatsien ja puutarhojen Tivoli”

Lapsiperhe vierasilla

 

Syksy on ollut kiireistä aikaa, joten en ole vielä ehtinyt kirjoittaa mukavasta viikonlopusta syyskuulta. Tuolloin saimme vieraaksemme ensimmäisen lapsiperheen, kun Niinan veli perheineen saapui luoksemme kolmeksi päiväksi. Perheeseen kuuluvat 3- ja 5-vuotiaat pojat, joten viikonlopun ohjelmamme oli hieman normaalista vierailusta poikkeava.

Jatka lukemista ”Lapsiperhe vierasilla”

Pitkä viikonloppu Alpeilla

 

Huomenna on jälleen edessä reissuun lähtö, tosin vain pidennetyksi viikonlopuksi Itävaltaan, Bad Gasteinin alueelle keskelle Alppeja. Tällä kertaa idea reissusta ei tullut meiltä, vaan suomalaisilta työkavereiltamme, jotka alkoivat marraskuussa suunnitella tammikuun alkuun lyhyttä laskettelureissua. Koska mekin tykkäämme lasketella, olimme tietenkin heti mukana suunnitelmassa. Lennot Berliinistä ovat muutenkin niin halpoja ja etäisyyttäkin on lentäen vaivainen tunti, joten tottakai! 😛

Matkaan lähdetään huomenna töiden jälkeen. Berliinistä lennämme Salzburgin kentälle, josta matkaamme autokyydillä Bad Gasteiniin. Siellä olemme mäessä koko lauantain ja sunnuntain. Maanantaina muutamat seurueestamme meinaavat mennä vielä mäkeen, mutta ainakin me Niinan kanssa matkaamme aamusta junalla takaisin Salzburgiin, jossa tutkimme tätä Mozartin syntymäkaupunkia päivän aikana. Illalla onkin sitten paluulento kotiin ja tiistaina on oltava jälleen sorvin ääressä.

Maisemien pitäisi olla reissulla kohdillaan sillä koko viikonlopuksi Itävaltaan luvataan täysin poutaista keliä pienellä pakkasella täydennettynä. Vuorilla on tietysti kylmempää, mutta sitä tuskin ehtii edes tajuta upeiden maisemien keskellä. Reissusta laitan tietenkin jälleen kuvia pienen ajan päästä tänne blogiini. Näillä sanoilla siirrynkin nyt pakkaamaan mukaan lähteviä tavaroita rinkkoihimme. Hyvää viikonloppua lukijoille jo etukäteen.