Kevään ensi kukkasia

Kevät on Vancouverissa jo pitkällä ja puissa onkin ollut ensimmäiset lehdet jo parisen viikkoa. Koska kevät kuitenkin tekee Suomessa vasta tuloaa, kerrotaan nyt ”ajankohtaisesti” aika tarkalleen kuukauden takaisesta keväisestä retkestämme Shaughnessyn hienostokaupunginosassa sijaitsevalle VanDusenin kasvitieteelliselle puutarhalle.

Tämä vuonna 1975 alkunsa saanut puutarha on vehreä aarre Vancouverin kaupunkialueen sydämessä, noin pari kilometriä ydinkeskustan eteläpuolella. Puutarha sijaitsee hyvin lähellä Queen Elizabeth Parkia, jossa kävimme maaliskuun alussa valokuvaamassa värikkäitä lintuja. Puutarhalla työskentelee yhdeksän täysipäiväistä puutarhuria sekä noin 1600 vapaaehtoista, jotka osallistuvat suuren puutarha-alueen kunnossapitoon. Tehtävää riittääkin, sillä puutarhan pinta-ala on kaiken kaikkiaan 22 hehtaaria.

Jatka lukemista ”Kevään ensi kukkasia”

Myrskyinen yö

Huh, olipahan viime yönä melkoinen myräkkä. Koko rakennus heilui tuulessa läpi yön ja lattiasta kattoon olevat ikkunat natisivat puhureissa siihen malliin, että sain unta vasta aamu neljältä. Millähän kummalla talon katolla olevat rakennustelineet mahtoivat pysyä paikoillaan jopa 120km/h lukemiin yltäneissä puhureissa? Naapuritalon katolla liehui lippu todella villisti lipputanko taipuneena, samoin kattopuutarhan puut. Jossain oli saatu yöllä rankka raekuurokin, tosin ei meillä keskustassa.

Kävi kyllä mielessä, että on ollut varmaan kiintoisaa asua Manhattanilla viimevuotisen Sandy-myrskyn aikaan, kun tuulet on olleet vielä tätä huomattavasti voimakkaampia ja rakennuksetkin korkeampia. Nämä on näitä korkealla asumisen erikoispiirteitä… 🙄

Lehtivihreää

Kevät näyttää olevan viikkoa viime vuotta aikaisemmassa, sillä tänään voi sanoa että lehti on tullut puuhun. Silmuja on näkynyt puissa jo parin viikon ajan, mutta vasta tänään koittanut pieni sade sai ne aukeamaan ja kaupunkikuva on vihertyi päivässä silminnähden.

Viimeinen viikon ajanjakso on ollut täällä länsirannikolla erittäin kaunis sekä lämmin ja pääsiäisenä saatiinkin nauttia laajasti 15-20 asteen lämpötiloista. Loppuviikoksi sekä ensi viikoksi luvataan kuitenkin sateita, mikä ei tosin haittaa ollenkaan. Saadaanpahan luonto vihertämään ja voidaan jättää talvi jälleen taakse. 😛

Pääsiäinen suksilla

Ensimmäinen päivä takana Pohjois-Amerikan suurimmalla ja parhaaksi rankatulla Whistler-Blackcombin laskettelukeskuksella. Whistlerissä on tullut käytyä muutamia kertoja viime kesänä, mutta vasta nyt pääsiäisenä selvisimme täällä mäkeen saakka. Paikka on aivan uskomaton ja sen kokoa on mahdoton käsittää. Kaksi vuorta, 3307 hehtaaria virallista laskettelualuetta, yli 200 rinnettä, 37 hissiä, 17 ravintolaa… Alueella olisi helppo eksyä ilman loistavaa kyltitystä.

Selvää on, että kahden päivän aikana ehtii laskea vain ja ainoastaan Whistler Mountainilla ja Blackcomb saa jäädä toiseen kertaan, ehkä vielä tänä vuonna. Blackcombilla kun kausi jatkuu jäätiköllä jopa heinäkuuhun saakka! Viikonloppu ei vaan riitä koko paikan koluamiseen, ei alkuunkaan. Hissimatkat ovat todella pitkiä ja laskuissa menee aikaa. Pisin lasku tänään oli arviolta noin 13 kilometriä mitaltaan ja siinä vierähti puoli tuntia. 😯

Keli tänään puolipilvinen, huomenna sininen taivas. Huipulla aste pakkasta, laaksossa +15 astetta lämmintä. Sanalla sanoen täydelliset olosuhteet laskettelulle. 8)

Pyhän Patrickin päivän paraati

Tänään on vietetty Vancouverissa kaunista sunnuntaipäivää. Sateisen viikon keskelle osunut kaunis päivä sattui juuri sopivasti jokavuotisen St. Patrick’s Dayn eli Pyhän Patrickin päivän kohdalle. Päivään liittyy kiinteänä osana paraatit, jollainen järjestetään myös Vancouverissa vuosittain. Koska asumme käytännössä paraatireitin varrella, kävimme aamupäivällä pienellä happihyppelyllä katsomassa paraatin tämänvuotista menoa.

Jatka lukemista ”Pyhän Patrickin päivän paraati”