Ensikosketus Surfaceen

Microsoft julkaisi viime viikon perjantaina paljon odotetun Windows 8 käyttöjärjestelmänsä ja samalla myyntiin tuli myös yhtiön ensimmäinen tablettitietokone, Surface. Kummatkin näistä ovat kiehtoneet minua jo tovin, sillä olen harkinnut ostavani ensimmäisen tablettini juuri Windows 8 -alustalla. Surface on kerännyt ainakin etukäteen paljon kiinnostusta, vaikka julkaisun jälkeen ilmaantuneet arviot olivatkin hieman vaihtelevia. Silti ei voi kiistää, että tylsästä iPadista ja kymmenistä Android tableteista edukseen eroava Surface on varmaan tämän hetken kiinnostavin uutuus markkinoilla.

Surface on nyt myynnissä Microsoftin virallisilla sivuilla, joka helpoin reitti laitteen ostamiseen, sillä sitä ei myydä yhdessäkään perinteisessä kaupassa. Microsoftin taktiikka onkin myydä tätä referenssilaitteeksi mainostettua tablettia vain verkossa, sekä erityisten Microsoft Shoppien kautta. Näitä pieniä ”kauppakioskeja” on avattu loppuvuoden sesongin ajaksi Pohjois-Amerikan suurimpiin kaupunkeihin ja myös Vancouveriin avautui viime perjantaina kaksi Microsoftin kauppaa.

Jatka lukemista ”Ensikosketus Surfaceen”

 

Samsung Store

Keskiviikkona vietettiin Burnabyn Metrotownin kaupunginosassa sijaitsevassa jättimäisessä Metropolis-ostoskeskuksessa uuden Samsung Storen avajaisia. Liike on eteläkorealaisen elektroniikkavalmistajan ensimmäinen ”elämyskauppa” koko Pohjois-Amerikassa. Kyseessä on hyvin Apple Storen kaltainen konsepti ja myös Samsungin pyrkimys on tehdä tuotteitaan entistä tunnetumpia suurelle yleisölle sekä nostaa imagoaan.

Jatka lukemista ”Samsung Store”

 

Flash Mob Vancouver

Mitä erilaisimmat flash mobit ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon ympäri maailman. Nämä ihmisjoukkojen ennalta sopimat, yleensä julkisella paikalla yllättäen tapahtuvat, joukkotapahtumat ovat muodostuneet yleisiksi varsinkin suurissa kaupungeissa. Niinakin sattui keskelle yhtä lokakuussa 2010, keskellä kirkasta päivää Berliinin Alexanderplatzilla ostoksilla ollessaan.

Jatka lukemista ”Flash Mob Vancouver”

 

Sinkkuelämän loppu

Ei, tämä kirjoitus ei käsittele 2000-luvun alun suosittua tv-sarjaa, vaan kahden viikon mittaista yksineloani täällä Vancouverissa. Tätä kirjoittaessani, Niina on paraikaa lentokoneessa pitkällä muuttomatkalla kohti Vancouveria. Hänen lienee jossain Kanadan valtavan erämaan yllä, sillä Vancouveriin lennettäessä neljä viimeistä tuntia lennetään täysin asumattoman tundran yläpuolella. Alapuolella ei näy tuolloin merkkiäkään ihmisestä, mikä on mykistävää tällä muutoin ylikansoitetulla planeetalla.

Jatka lukemista ”Sinkkuelämän loppu”

 

Maahanmuutto bisnesluokassa

Terveisiä kiireisen muuttoarjen keskeltä! Viimeiset seitsemän päivää ovat menneet melkoisessa pyörityksessä, saatuamme tämän viikon tiistaina viimein tiedon Kanadan työluvasta. Tätä seurasi välittömästi liuta asioita, kuten minun viimeinen työpäivä Saksassa heti seuraavana päivänä sekä yhdensuuntaisten lentojen varaaminen Vancouveriin, eli tapahtumat ovat edenneet melkoisella vauhdilla!

Jatka lukemista ”Maahanmuutto bisnesluokassa”