Pimeän talven keskellä jouluvalot tuovat monille joulun tunnelmaa ja ihmisten valoviritykset ovatkin täällä Kanadassa melkoisia. Koska omat parvekevalomme ovat sangen maltilliset, lähdemme yleensä kaupungille katsomaan jopa miljoonien jouluvalojen virityksiä valotapahtumiin sekä ihan vain asiasta seonneiden ihmisten pihoilla. Viime vuonna tämä perinteeksi muodostunut retki jäi joulukiireiltä tekemättä, joten tänä vuonna olikin virkistävää lähteä katsastamaan jouluvaloja.
Avainsana: Burnaby
Burnabyn kaupunki Kanadassa.
Suomalaisilla joulumyyjäisillä
Suomalaisia sekä skandinaaveja asuu täällä Vancouverin alueella runsain mitoin. Se tuli todettua kaksi vuotta sitten järjestetyllä Suomen 100-vuotisjuhlavastaanotolla, jonne saapui satoja suomalaiset sukujuuret ja/tai yhteyksiä Suomeen omaavia. Suomalaisiin törmää Vancouverissa muutenkin aika ajoin ja muutamien suomalaisten kanssa tulee myös pidettyä aktiivisemmin yhteyttä täällä asuessa.
Sumuisen yön maisemia
Syksy on monien mielestä masentavaa aikaa, eikä vuodenaika kuulu allekirjoittaneenkaan suosikkeihin. Lehtien putoaminen puusta tekee kaupunkikuvasta ankean aina lumen tuloon saakka ja sateiset syyspäivät ovat synkkiä ja pimeitä. Meille korkealla asuville syksy sekä talvi tarkoittaa kuitenkin myös mahdollisuutta maagisiin hetkiin, sillä alapuolella roikkuvat sadepilvet luovat joinain aamuina kauniin kultaisia aamunkoittoja. Keli korkeuksissa saattaakin olla joinain päivinä täysin erilainen kuin alhaalla maantasolla.
Herkuttelua Riverwayn golfkentällä
Tammikuisen Dine Out Vancouver -ruokailutapahtuman tämänvuotinen toinen ravintolamme sijaitsi poikkeuksellisesti täällä Burnabyssä. Vaikka tapahtuma yhdistetäänkin yleensä nimensä perusteella Vancouveriin ja metropolialueen hienoimmat ravintolat toki löytyv0ätkin itse kaupungista, osallistuu tapahtumaan kymmeniä ravintoloita myös esikaupunkialueella.
Seitsemän vuotta Kanadassa
Vuoden vaihtuminen uuteen tarkoittaa, että tammikuun lopulla tulee täyteen jälleen yksi vuosi Kanadassa. Tänään tuleekin kuluneeksi jo seitsemän vuotta siitä, kun minä saavuin yksinäisenä ankkuriaviomiehenä Vancouveriin aloittamaan elämäämme täällä uudella mantereella. Aikaa onkin siis vierähtänyt ja vettä virrannut runsaasti Fraser Riverissä.
