Kultainen aamunkoitto

Kun syksyinen kylmä sade vihmoo ulkona ja rummuttaa koko yön ikkunoita, saattaa moni tahtoa jäädä aamulla punkan pohjalle, peiton alle lämpimään. On kuitenkin syytä olla innoissaan, sillä edellisyön sade antaa odottaa, että aamu saattaa koittaa kauniissa sadepilvisissä maisemissa. Jos vain pilven antavat sopivasti tilaa, saattaa vuorten takaa nouseva aurinko värjätä koko maiseman kultaisella aamunkoitolla. 😛

Jatka lukemista ”Kultainen aamunkoitto”

 

Kadonneiden sielujen paraati

Tiistaina vietettiin kaikkien lasten ja myös monien aikuisten rakastamaa halloweenia. Kuiva ja lämmin sää sai ihmiset liikkeelle suurin joukoin ja monien suosittujen kadunvarsien taloissa vieraili illan aikana jopa satoja lapsia ”karkki vai kepposella”. Lehdestä luetun perusteella Vancouverin suosituimmalla talolla vieraili illan aikana peräti 1209 lasta, mikä on järisyttävä määrä vierailijoita, joille talon asukkaat tarjosivat ilolla karkkia ja suklaata läpi koko pitkän illan. 😀

Jatka lukemista ”Kadonneiden sielujen paraati”

 

Sears heitti pyyhkeen kehään

Viimeisten 20 vuoden aikana internet on mullistanut kaiken perinteisen. Kyyti on ollut kovaa erityisesti kaupan alalla, jossa uuden verkkokaupat ovat nopeasti haastaneet perinteiset kivijalkaliikkeet halvemmilla hinnoilla, suuremmalla valikoimalla sekä usein myös ilmaisella kotiinkuljetuksella. Uusi kilpailutilanne on pakottanut perinteiset liikkeet, kuten suuret tavaratalot, siirtämään toimintojaan verkkoon sekä karsimaan toimipisteitään.

Jatka lukemista ”Sears heitti pyyhkeen kehään”

 

Syysvieraiden kanssa aurinkorannikolla

Elokuussa luonamme käyneiden Suomen vieraiden jälkeen saimme kestittää seuraavaa seuruetta ainoastaan muutamaa viikkoa myöhemmin. Luoksemme saapuivat Niinan vanhemmat, joille kyseessä oli järjestyksessään jo kolmannesta Kanadan matkasta. Appivanhempien viime vierailusta olikin ehtinyt kulua yli kolme vuotta, joten olikin mukava saada heidät jälleen vieraaksi kesän ollessa vielä kauneimmillaan.

Jatka lukemista ”Syysvieraiden kanssa aurinkorannikolla”

 

Jets pyöritti kanukkeja

NHL:n runkosarja pyörähti jälleen käyntiin ja niinpä kaikki miettivät, josko tämä kausi olisi Vancouver Canucksien kausi? Kanukkien viime kausi ei mennyt niin vahvasti ja se päättyi aikaisin läntisen konferensin toiseksi viimeisenä. Viime kauden voiton vei yksi kolmesta suosikkijoukkueestani NHL:ssä, kun itärannikolla pelaava Pittsburgh Penguins voitti jo toisen lätkämestaruuden putkeen.

Jatka lukemista ”Jets pyöritti kanukkeja”