Keli oli viime viikon sunnuntaina kohtalainen, joten laitoimme pyörätelineet ensimmäistä kertaa tänä vuonna auton katolle ja suuntasimme pyörinemme North Vancouverin puolelle. Siellä suunnitelmamme oli haukata hieman happea ja pyöräillä lyhyt seitsemän kilometrin ympyrä pitkin Lynn Creekin vartta. Sää osoittautui kuitenkin North Shoren puolella keskustaa epävakaisemmaksi ja heti perille saavuttuamme taivaalta tippuikin yksittäisiä pisaroita. Emme kuitenkaan antaneen sen lannistaa meitä, vaan lähdimme matkaan.
Avainsana: North Vancouver
Canyon Lightsin valokanjoni
North Vancouverin puolella sijaitseva Capilano Suspension Bridge on Vancouverin yksi suosituimpia turistinähtävyyksiä, jolla vierailee vuosittain noin 800 000 kävijää. Siellä vieraille tarjoutuu mahdollisuus kulkea syvän kanjonin reunalla, kiivetä puiden latvoihin rakennettuja kulkureittejä sekä tietysti ylittää kuuluisia riippusilta. Nähtävyys on ehdottomasti vierailun arvoinen ja olemme Niinan kanssa vierailleet siellä useaan otteeseen.
Pilvihattaraa Mount Seymourilla
Vaelluskausi alkaa lähestyä loppuaan, mutta lämpimät loppukesän kelit mahdollistivat silti vielä yhden vaelluksen ennen kauden päättämistä. Koska kaipasimme hieman haastetta, päätimme lähteä valloittamaan North Vancouverissa sijaitsevan Mount Seymourin kolme huippua. Seymourilla olemme käyneet aiemminkin ja mukava vaellus on esimerkiksi lyhyehkö juurakkojen väistely Dog Mountainin laelle.
Pyöräretki Seymour Lakelle
Mennyt kaunis sunnuntai oli loistava tilaisuus lähteä kokeilemaan upouusia pyörätelineitämme käytännössä. Otimme heti aamusta suunnaksemme North Vancouverin, jossa sijaitsee meitä jo tovin kiehtonut pyöräilyreitti vuorten keskelle. Mount Seymourin juurelta nimittäin lähtee kymmenen kilometriä pitkä hyväkuntoinen pyörätie, joka seuraa Seymour Riveria syvälle Seymour Valleyn sisälle ja aina siellä sijaitsevalle Seymour Lakelle saakka.
Hollyburn Mountain
Takaisin jälleen Vancouverissa ja keskellä kauneinta kesää, teki mielemme eilen lähteä pitkästä aikaa kokeilemaan uusia vaelluspolkuja. Tiemme vei Cypress Mountainin laskettelukeskukselle, josta lähtee monia upeita polkuja, muun muassa Eagle Bluffsin kalliokielekkeelle. Nyt kuitenkin kohteenamme oli Hollyburn Mountain, joka on vuorenhuippu aivan laskettelukeskusta vastapäätä.
