Vancouverin metropolialueen liikenne on saanut viime vuosina kyseenalaista kunniaa, kun erinäiset tutkimukset ovat rankanneet alueen liikenneruuhkat Pohjois-Amerikan pahimpien joukkoon. Pienen 2,5 miljoonan asukkaan metropolin sijoittumista huomattavasti suurempien metropolien yläpuolelle selittää vakava liikenneinvestointien puute samaan aikaan kun alueen asukasluku on räjähtänyt ja käsittämättömän kalliiksi käynyt asuminen on pakottanut ihmiset tekemään yhä pidempiä työmatkoja usein juuri auton varassa.
Avainsana: rakennustyömaa
Perhospilvenpiirtäjä saa naapureita
Vancouverin yksi tämän hetken kuumimpia rakennusalueita on Burrard ja Nelson Streetin risteys, vain kivenheiton päässä Downtownin maastollisesti korkeimmasta pisteestä Nelson Parkin puistosta. Alueen maamerkkinä on jo sadan vuoden ajan seissyt vuonna 1911 valmistunut kaunis First Baptist Church, jonka vastapäätä sijaitsee St. Andrew’s Wesley Churchin kivikirkko vuodelta 1933. Kaksoiskirkot luovat alueelle Vancouverissa varsin harvinaista historiallista arvokkuutta, vierellään entinen kotimme, 150 metriä korkea moderni lasipilvenpiirtäjä One Wall Centre.
Kaaritorni Arc nousi huippuunsa
Vancouverin jo vuosia kuumana käynyt rakennusbuumi ei ota hellittääkseen ja kaupungissa kohoaa paraikaa useita näyttävää wow-arkkitehtuuria edustavia tornitaloja ja pilvenpiirtäjiä. Tällaisia ovat muun muassa Granville Bridgen kupeeseen tänä vuonna valmistuva ja alhaalta kaartuva Vancouver House, sekä vielä tällä hetkellä maarakennusvaiheessa oleva kaupungin tuleva korkein toimistopilvenpiirtäjä, sangen leikkisästi nimetty The Stack.
Uusi korkein toimistopilvenpiirtäjä
Kanadan taloudella menee tällä hetkellä todella lujaa ja kotoinen British Columbian provinssimme on johtanut viime vuoden maan parhaita työllisyyslukemia. Hyvä työllisyystilanne näkyykin jo paikallisissa yrityksissä kiristyneenä kilpailuna parhaista työntekijöistä sekä vaikeuksina löytää uutta toimitilaa toimintojen laajentamiseksi. Alkuvuonna Vancouverin toimitilamarkkinoilla oli vapaata tilaa vaivaiset 4.7% ja varsinkin uutta ja laadukasta AAA-luokan toimitilaa on ollut melkein mahdotonta löytää. Lukema on Kanadan toiseksi alhaisin, edellä vain tulikuumana käyvä Toronto.
Vancouverin tulevat portinvartijat
Kirjoitin viime vuoden keväänä tuolloin vielä muotoaan ottavasta 52-kerroksisesta Vancouver House nimellä tunnetusta pilvenpiirtäjästä, jota rakennetaan parhaillaan keskustan eteläosaan. 151,5 korkean rakennuksen erottaa normaalista pilvenpiirtäjästä sen poikkeuksellinen pohjaratkaisu, jossa lähes kolmionmuotoisella tontilla sijaitseva korkea torni kaartuu ylöspäin mentäessä nelikulmaiseksi, jättäen yhden rakennuksen reunoista roikkumaan korkealla Granville Bridgen yläpuolella.
