Naapurustopartiointi Kanadassa

Suomessa on viime viikkoina keskusteltu voimakkaasti moniin kaupunkeihin perustetuista katupartioista. Keskustelun perusteella näyttää siltä, että ainakin suomalaiset päättäjät vierastavat ajatusta kansalaisista valvomassa omien asuinalueidensa turvallisuutta. Järjestyksenpito onkin perinteisesti kuulunut Suomessa poliisin tärkeimpiin tehtäviin, mutta kyläpoliisien katoaminen sekä liikkuvan poliisin lakkauttaminen ovat tehneet poliisista harvinaisen näyn varsinkin pienemmillä ja syrjäisemmillä paikkakunnilla.

Jatka lukemista ”Naapurustopartiointi Kanadassa”

 

Straight Outta Chilliwack

Vancouverista melko tarkalleen sata kilometriä itään sijaitseva 78 000 asukkaan Chilliwack on rauhallinen maalaispitäjä kauniilla paikalla keskellä vihantaa ja korkeiden vuorten ympäröimää Fraser Valleyta. Tai näin ainakin olen tähän saakka luullut. Näyttää kuitenkin, että Chilliwackilla on myös toinen, villimpi puolensa, jota emme ole koskaan siellä käydessämme joutuneet todistamaan…

Jatka lukemista ”Straight Outta Chilliwack”

 

Poliitikon poika pidätettiin autojen tuhopoltosta jälleen

Berliinissä tehtiin eilen aamuyöstä merkittävä pidätys autojen tuhopolttosarjaan liittyen. Mittessä pidätettiin 25-vuotias Tobias Poge kahden palavan auton lähettyviltä epäilyttävissä olosuhteissa. Pidätys on mielenkiintoinen, sillä Tobias Poge on Lichtenbergin kaupunginosahallituksessa istuvan, Die Linken (vasemmistopuolueen) riveihin kuuluvan, Detlef Pogenin poika. Kiintoisaa on myös, että Tobias pidätettiin vastaavissa olosuhteissa myös marraskuussa 2009 Friedrichshainissa. Tuolloin hänen hallustaan löytyi jopa bensakanisteri samaan aikaan kun lähistöllä roihusi autoja. Oikeuden mielestä täysin pitävä näyttö kuitenkin puuttui ja niin Tobias vapautettiin viiden viikon tutkintavankeuden jälkeen.

Jatka lukemista ”Poliitikon poika pidätettiin autojen tuhopoltosta jälleen”

 

Rikollisuus Berliinissä

Miljoonametropoleihin mahtuu monenlaista rikollisuutta, eikä Berliini ole poikkeus. Vaikka kaupunki onkin tuntunut aina itsestä turvalliselta, pitää kaupungin noin 16 000 poliisilla kuitenkin kiirettä työssään. Juuri ilmestyneet tilastot nimittäin kertovat, että heinäkuun loppuun mennessä poliisin kirjaamien tapausten määrä kasvoi edellisvuodesta  8,4 prosenttia 292 706 tapaukseen. Lukemaan sisältyvät kaikki poliisille saakka tehdyt ilmoitukset aina pienistä näpistyksistä lähtien. Yksi syy määrän voimakkaaseen kasvuun on kaupungin julkista liikennettä pyörittävän BVG:n lukemiin viime vuonna kirjattu virhe, jonka vuoksi pummilla matkustaneet puuttuivat tilastoista kokonaan. Virhekorjattunakin kasvua on silti 5,6% viime vuodesta.

Jatka lukemista ”Rikollisuus Berliinissä”

 

Autojen tuhopolttosarja laantui

Berliinissä on viime vuosina tehty lukuisia tuhopolttoja, joissa erityisesti parkkeeratut autot ovat olleet tuhon kohteina. Neljän viime vuoden aikana on vuosittain poltettu noin 140-220 autoa ja vaurioitettu siinä samalla toista mokomaa viereen parkkeerattuja autoja. Aihe on ollut esillä paikallismediassa tiiviisti ja tuhopolttojen seuraamiseen perustettiin jopa oma nettisivusto. Vaikka sivuston päivitys onkin lopetettu noin vuosi sitten, käy sieltä löytyvästä kartasta silti hyvin ilmi tuhon laajuus. Kartasta näkee myös hyvin, että ainakin aiempina vuosina tuho on keskittynyt eniten Friedrichshainin ja Prenzlauer Bergin alueille. Kyseiset kaupunginosat tunnetaan paikallisen vaihtoehtokulttuurin sekä poliittisen aktiivisuuden (ja radikalismin) alueina, joten tuhopolttojen on oletettu olevan ainakin osin poliittisesti motivoituneita. Teoriaa on tukenut myös tilasto poltetuista autoista, jonka mukaan teot ovat yleisimmin kohdistuneet Audeihin, mersuihin sekä bemareihin.

Jatka lukemista ”Autojen tuhopolttosarja laantui”