Rikollisille luovutettu paratiisi

Vancouveria on siunattu monella asialla. Kaupunki sijaitsee luonnonkauniilla kulmauksella ja sen asukkaat ovat saaneet aina nauttineet korkeasta elintasosta. Kauniin julkisuuskuvan takana on  kuitenkin kupruja ja kaupungin kirous ovatkin pölhöt päättäjät, joiden prioriteettina on ollut vastustaa kaikkea kehitystä sekä peltilehmiä vastaan käytävä pyhä sota. Nyt negatiivisten ilmiöiden kärkeen on kuitenkin kiilaamassa kovaa vauhtia uusi katastrofi, joka uhkaa kaikkea positiivista.

Kanadan länsirannikko on kaunis ja rannikon talvet kanadalaisittain erittäin leutoja. Poliittisesti ja henkisesti Vancouver on ollut aina osa länsirannikkoa, tuntien suurta hengenheimolaisuutta Amerikan länsirannikon kaupunkeja kuten Seattlea, Portlandia ja San Franciscoa kohtaan. Vancouver onkin apinoitu näiden edistykselliseksi väitettyjen kaupunkien politiikkaa vuosikymmenien ajan, eikä ole yllätys että kaupunki on myös kehittynyt näiden kaltaiseen suuntaan.

Elämisen laatu sekä luontoarvot olleet aina tärkeitä vancouverilaisille ja kaupunki onkin Greenpeacen synnyinpaikka. Kaupunkilaiset ovat myös erittäin liberaaleja suhtautumisessaan huono-osaisten kohteluun, jotka ovatkin löytäneet tiensä kaupunkiin vuosikymmenien ajan.

East Hastings on moniongelmainen alue

Kodittomille kanadalaisille Vancouver onkin paratiisi, sillä leuto talvi mahdollistaa nukkua ulkona teltassa vuoden ympäri. Tarjolla on myös runsaasti ilmaista asumista, sillä kaupunki on rakentanut tuhansia yöpaikkoja niiden harvojen lumisten päivien sekä kylmien kausien varalle, joten riski paleltua kuoliaaksi on täällä paljon pienempi kuin vaikkapa hyisessä Winnipegissä. Ymmärtäväisyyttä osoittaa myös, ettei kadulla asuvia yleensä häädetä vaikka nämä pystyttäisivätkin teltan metsään tai maantiesiltojen kupeeseen. Ainoan poikkeuksen sääntöön muodostaa kaikkea vastuuta pakenevan pormestarin kodin edusta, josta roskasakki saa nopeasti väistyä.

Tuhansia ilmaisia tai edullisia asuntoja

Kanadan muut kaupungit ovatkin käyttäneet vancouverilaisten naivismia hyväkseen ja pistäneet kodittomiaan bussiin menolipulla Vancouveriin. Asia nousee aina välillä otsikoihin, mutta käytäntö on ollut olemassa vuosikymmenien ajan. Joskus bussi on kulkenut myös toiseen suuntaan, sillä vuoden 2010 talviolympialaisten alla Vancouver kiillotti julkisuuskuvaansa lähettämällä kodittomat ”lomalle” kotiprovinsseihinsa, josta suurin osa palasi heti olympialaisten jälkeen takaisin.

Vähäosaisia ei kuitenkaan houkuttele Vancouveriin pelkkä leppoisa sää ja ymmärtäväiset ihmiset, mutta myöskin kaupungin salliva huumepolitiikka sekä huumeiden helppo saatavuus. Vancouverin Downtown Eastside on koko Kanadassa tunnettu slummi aivan keskustan kupeessa, jota on toisinaan sanottu koko Pohjois-Amerikan huonoimmaksi postinumeroalueeksi. Avoin huumeidenkäyttö on alueella arkipäiväistä siitäkin huolimatta, että alueen ytimessä sijaitsee poliisiasema.

Hävityksen keskus on ollut perinteisesti sangen lyhyt East Hastings Streetin pätkä, joka näyttää kuin kehitysmaalta varastetun tavaran katukauppojen sekä täysin avoimen huumeidenkäytön keskellä. Näky on melko shokeeraava ja ajammekin yleensä sen poikki vieraidemme kanssa näyttääksemme tämänkin puolen Vancouverista.

Varastetun tavaran markkinat

Ongelmat ovat kuitenkin keskittyneet lähes täysin tälle erittäin pienelle alueelle, jonka ympärystässä sijaitsee satoja kaupungin tukiasuntoja sekä turvakoteja. Niin ikävä kuin näky on aina ollutkin, sen keskittyminen yhdelle alueelle on auttanut muuta Vancouveria sekä Downtownin muita osia pysymään siisteinä ja turvallisina. Kontrasti vain muutaman korttelin etäisyydellä on silti huikea ja viereisen Gastownin suositun turistialueen vierailijoille onkin tullut shokkina vaeltaa vain yksi kortteli liian pitkälle ja törmätä tosielämän zombeihin.

Perinteinen ongelma-alue

Pummeja ja kerjäläisiä on kyllä löytynyt aina myös Downtownin alueelta, mutta nämä ovat olleet harmittomia ja jättäneet ihmiset rauhaan, minkä vuoksi Downtown tuntuikin siellä asuttujen Kanadan ensimmäisten vuosien aikana turvalliselta niin päivin kuin illoin. Valitettavasti tilanteessa on kuitenkin tapahtunut muutamassa vuodessa huomattava muutos, kun aiemmin pienelle alueelle keskittynyt ongelma on onnistuttu levittämään suureen osaan keskustaa ja sen ympärysseutuja. Vaikka tohelo kaupunginhallitus syyttääkin asiasta mielellään koronaepidemiaa, alkoi negatiivinen kehitys jo pari vuotta sitten ja sen takana on pitkälti täydellisesti epäonnistunut politiikka.

Ensinnäkin, suhtautuminen huumeidenkäyttöön on muuttunut viime vuosien liberaalihallituksen aikana voimakkaasti hyväksyvämpään suuntaan ja vuonna 2018 kannabiksesta tuli laillista koko Kanadassa. Jo tätä ennen mietojen huumeiden käytöstä tai hallussapidosta ei sakotettu Vancouverissa ja huumeiden viihdekäyttö onkin ollut yleistä. Ja kun tämä etappi oli saavutettu, on seuraavaksi alettu puhumaan kovien huumeiden laillistamisesta. Kaupunki on tarjonnut jo jonkin aikaa virallisia piikityspaikkoja tavoitteenaan huumeneulojen vähentäminen kaduilla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Piikityspaikoille on myös asennettu huumeautomaatteja, joista on voinut ostaa koviakin huumeita ilman huolta vaarallisista epäpuhtauksista. Tämäkin on kuitenkin epäonnistunut ja katukauppa kukoistaa voimakkaammin kuin koskaan.

Samaan aikaan kun suhtautumista on lievennetty, ovat erilaiset köyhyysaktivistit sekä kaupunginhallituksen radikaalimmat jäsenet löytäneet uuden kohteen poliisissa, joka näiden mukaan pahentaa ongelmaa ”häiritsemällä ja aiheuttamalla pelkoa” huono-osaisissa. Todellisuutta taivuttavan logiikan mukaan poliisin ”ahdistelu” pakottaa narkkarit piikittämään itseään turvattomissa olosuhteissa, kun nämä eivät uskalla käyttää piikityspaikkoja.

Piikityspaikka

Kaupunginhallituksen hörhöt ovatkin ottaneet teemakseen kaikkien huumeiden laillistamisen ”poliisin pelon” poistamiseksi, mihin näillä toheloilla ei kuitenkaan onneksi ole poliittista valtuutusta. Vancouverin poliisilaitos on silti kaupungin ohjaksissa ja poliisilta onkin sidottu kädet puuttua huumeidenkäyttöön ja valitettavasti myös sen lieveilmiöihin.

Päätösten tulosta ei tarvitse arvata ja lieveilmiöt ovatkin räjähtäneet käsiin samalla, kun avoimesta huumeidenkäytöstä on tullut yleistä julkisilla paikoilla. Huumeneuloihin törmää missä tahansa, mukaan lukien lasten leikkipaikat, mikä on suuri ongelma. Tokkuraisia tai sekaisin olevia ihmisiä näkee joka kerta Downtownissa liikkuessaan, sillä näitä vaeltaa uskomaton määrä niin trendikkäässä Yaletownissa kuin aiemmin rauhallisessa Westendissäkin. Coal Harbourin yleellinen asuinalue on  ainoa Downtownin osa missä ongelma on vielä vähäisempi, mutta se on tulossa sinnekin.

Ongelma on paitsi pahentunut, myös levinnyt uusille alueille. Tässä on ehdottomasti ollut osansa uusilla asunnoilla, joita kaupunki on rakentanut kodittomille paikoin aivan priimapaikoille. Epidemian aikana kaupunki on myös käyttänyt satoja miljoonia vanhojen homeisten hotellien ostamiseksi, mihin on majoitettu moniongelmallisia asukkaita, jotka tuovat ongelmansa uudelle asuinalueelleen. Katukuva Yaletownissa ja Westendissä onkin muuttunut melkoisesti uusien asukkaiden myötä ja netissä saa lukea jatkuvasti öisestä kiljumisesta ja örvellyksestä aiemmin rauhallisten alueiden sivukaduilla.

Narkkareiden huumeidenkäyttö on rahoitettu aina omaisuusrikoksilla, erityisesti pyörävarkauksilla. Kaupunki pyhitti muutama vuosi sitten tontin varastetun tavaran markkinoille, mutta ”pyöräpajoja” näkee kaikkialla keskustassa. Ongelma on ilmestynyt myös ulommas keskustasta samaa tahtia kun kaupunki on rakentanut tilapäisiä majoituksia metroasemien läheisyyteen. Näistä toistensa kopiona rakennetuista tilapäismajoituksista onkin tullut vihattu näky rikollisten majapaikkana ja ”tilapäisyydestä” kertoo, että ensimmäiset rakennukset ovat jo kymmenen vuoden ikäisiä…

Kiistanalaisia ”väliaikaisasuntoja”

Telttakylän laitonta eloa

Omaisuusvarkaudet ovatkin lisääntyneet huimasti ja varastettu tavara päätyy yleensä aina samoihin paikkoihin. Minun syksyllä varastettu polkupyörä löytyi lopulta ei-yllättävästi surullisenkuuluisasta Stratchona Parkin suuresta telttakylästä. Telttakylät ovatkin ehkä näkyvin osa kaupungin epäonnistuneesta politiikasta ja niissä on jopa satoja asukkaita. Kylät vaihtavat sijaintiaan puistosta toiseen ja köyhyysaktivistit yrittävät parhaansa mukaan estää poliiseja tutkimassa niissä tapahtuvia rikoksia ja jopa murhia. Vancouverin puisto-osasto on kiemurrellut aiheen ympärillä ja yleensä telttakylä häädetään seuraavaan paikkaan. Ne puistot mihin tällainen kylä tulee, muodostuvat nopeasti käytännössä no-go alueiksi ja omaisuusrikokset sekä väkivalta niiden ympärillä kohoavat huomattavasti.

Oppenheimer Park oli vuoden vallattuna

Aiemmin sangen harmittomista kodittomista on tullut viimeisten parin vuoden aikana myös aiempaa vaarallisempia, väkivallan lisäännyttyä huomattavasti. Yhä vahvemmat huumeet saavat yhä useammat sekaisin ja keskustan kaduilla vaeltaakin täysin arvaamattomasti käyttäytyvää porukkaa, jotka huutavat ohikulkijoille tappavansa heidät. Ruiskujen lisäksi näillä on usein mukanaan karhusumutteita sekä veitsiä. Omakotitalojen pihakameroihin on tallentunut jopa viidakkoveitsen kanssa ovelta ovelle kiertäviä hulluja.

Hullut liikkuvat kaupungilla veitsien kanssa

Vancouverilaiset ovat olleet aina hyvin ymmärtäväistä porukkaa, mutta nyt ongelmien suuruus alkaa olla sitä luokkaa että jopa viimeisimpien asukkaiden ymmärtäväisyys alkaa olla lopuillaan. Väkivalta ja rikollisuus puhuttavat kaikkia ja kaikkialla, ja yhä useammalla on omakohtaista kokemusta vaarallisista kohtaamisista. Nettipalstojen mukaan useat Downtownissa asuvat, varsinkin naiset, ovat lopettaneet pimeällä ulkoilun ja ihmiset linnoittautuvat tornitalojen koteihinsa. Asia mietityttää myös harvoin Downtownissa valokuvaamassa käydessäni, sillä satunnaisen väkivallan uhriksi saattaa joutua kuka tahansa, jopa päiväsaikaan. Epämääräistä porukkaa näkee jokaisella vierailulla ja sitä tuleekin oltua varuillaan, mikä on jotain täysin eriä kuin tänne muuttaessamme.

Tuskastuneita ovat erityisesti yrittäjät, joilla on jo valmiiksi vaikeaa koronaepidemian vuoksi, mutta joille jatkuvista ja alati härskimmäksi käyvistä varkauksista on tullut kallis riesa sekä vaara. Entistä asuntoamme lähellä sijaitsevan ruokakaupan omistaja kertoi vähän aikaan sitten uutisissa, miten väkivaltaisista asiakkaista on tullut päivittäinen ongelma ja edes vartijat eivät uskalla puuttua kaikkein hulluimpiin tapauksiin, jotka saavat varastaa täysin seurauksitta.

Turhautuneita ovat myös poliisit, jotka kyllä pidättävät varkaita sekä väkivaltaisia ihmisiä päivittäin, mutta jotka ovat takaisin kadulla vain hetkeä myöhemmin, päätäsilittävän oikeuslaitoksen tuomitessa rikollisille seuraamuksia ani harvoin.

Päättömästä päihdepolitiikasta kärsivät myös itse huumeidenkäyttäjät, joille ei ole tarjolla todellisia tukiohjelmia siitäkin huolimatta, että provinssi käyttää ongelmaan 400 miljoonaa dollaria vuodessa – yli miljoonan päivässä! Ongelmassa on erittäin pitkät juuret, sillä 1980-luvulla alkunsa saanut ajatus mielenterveysinstituutioiden lakkauttamisesta johti lopulta vuonna 2012 Riverviewn suuren mielisairaalan sulkemiseen Coquitlamissa, tyrkäten potilaat kadulle avohoidettavaksi. Vancouverilaiset korjaavatkin nyt vuosikymmeniä epäonnistuneen ideologian tuloksia ja kaiken keskellä henkensä menettää vuosittain 1750 yliannostukseen kuollutta, mikä on valtava lukema!

Telttakylä on naapuruston tuho

Ongelman hoitoon ja erilaisiin projekteihin syydetään koko ajan enemmän rahaa kuin koskaan, satoja miljoonia, mutta ongelma vain pahenee. Ongelman ympärille onkin muodostunut tuottoisaa yritystoimintaa ja erään merkittävän köyhyysaktivistijärjestön johtaja asustelee näyttävässä kattohuoneistossa, monen kysyessä onko tässä mitään järkeä?

Ihmiset ovat myös viimein alkaneet äänestämään jaloillaan ja varsinkin lapsiperheitä muuttaa kiihtyvällä tahdilla lähiöihin, vaikka ongelmat ulottuvat niihinkin. Myös meillä täällä Burnabyssä epämääräinen sakki on lisääntynyt ja sain muutama viikko todistaa epäuskoisena röyhkeää ryöstöä suurella kauppakeskuksella. Pyörämme varastettiin syksyllä ja rakennukseemme on murtauduttu tänä talvena varastamaan postipaketteja. Kodittomia näkyy yhä useammin esikaupungeissa, jotka tuntuvat onneksi vielä turvallisilta, mutta kehitys on huonompaan suuntaan.

Kaikki mainitut ongelmat ovat yhteisiä muidenkin länsirannikon kaupunkien kanssa ja Amerikan puolella vielä kertaluokkaa pahempia. On silti erittäin valitettavaa miten muuten niin upea kaupunkimme on menossa nopeaa tahtia alamäkeen. Ehkä järjen paluu alkaa ensi vuoden kunnallisvaalien jälkeen, kuka tietää, mutta ihmisten kärsivällisyys ja ymmärrys on suurella koetuksella. Varmaa on, että aihe tulee olemaan todennäköisesti kaikkein tärkein vaalikysymys ja radikaaleimman ratkaisun ehdottaja tulee olemaan vahvoilla.

(Visited 145 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.