Sumu kietoi Fogcouverin

Vancouverilla on monta lempinimeä, joista moni viittaa kaupungissa usein koettaviin sääilmiöihin. Sateisen syksyn keskellä kaupunkia kutsutaan monesti leikkisästi Raincouveriksi ja talvisin ilmenevinä sumuisina päivinä nimi taipuu muotoon Fogcouver. Maanpinnalla pysyttelevä paksu sumu syntyy yleensä niinkutsutussa inversiotilanteessa, jossa laaja lämmin ilmamassa kohoaa kylmän yläpuolelle. Tällaisia tilanteita koetaan Vancouverissa normaalisti muutamana päivänä talvessa ja sen synnyttämä sumuvaippa kietoo metropolin tiukasti sisäänsä.

Jatka lukemista ”Sumu kietoi Fogcouverin”

 

Alla uudet talvirenkaat

Talvirenkaille on ollut tänä vuonna Vancouverin alueella runsaasti kysyntää. Viime vuoden lumikaaos on nimittäin saanut ihmiset rengaskaupoille ja monet tuttavammekin ovat ensikertaa miettimässä kunnollisten talvirenkaiden hankintaa. Viime vuonnahan talvirenkaat loppuivat kiivaimman sesongin aikana koko läntisestä Kanadasta ja kuullun perusteella ennen joulua renkaat tilanneet joutuivat odottamaan uusia renkaitaan aina kevätalveen saakka, jolloin talvi olikin jo ohitse.

Jatka lukemista ”Alla uudet talvirenkaat”

 

Aikainen laskettelukauden avaus

Paikallisia laskettelijoita jo pitkään syyhyttänyt lähestyvä laskettelukauden avaus otti varaslähdön viime viikon perjantaina, kun paikalliset Cypress Mountain ja Grouse Mountain avasivat molemmat virallisesti kautensa. Marraskuun 10. päivä on molemmille keskuksille aikaisin kauden avaus yli 30 vuoteen, missä auttoi edeltävien päivien sankka lumisade näillä lähivuorilla. Auki saatiin kuitenkin vain muutama rinne, joten tempauksella haettiin lähinnä näkyvyyttä, mutta se oli silti lupaus uuden kauden pyörähtämisestä käyntiin!

Jatka lukemista ”Aikainen laskettelukauden avaus”

 

La Niña talven lopputulos

Niinhän siinä sitten kävi, että menneestä talvesta tuli kaikkien aikojen paras laskettelukautemme Vancouverissa asumiemme viiden vuoden aikana. Syksyllä povattu La Niña sääilmiö toteutui odotetun kaltaisesti ja taivaalta satoi valkoista kultaa paksusti läpi koko pitkän talven.

Jatka lukemista ”La Niña talven lopputulos”

 

Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla

Tämänvuotinen uskomaton laskettelutalvi päättyi monin paikoin tänä viikonloppuna ja vain harva laskettelukeskus on auki kuun loppuun tai toukokuuhun saakka. Syy keskusten sulkeutumiseen ei kuitenkaan ole lumitilanteessa, sillä vuorilla lasketellaan vielä monta metriä syvässä lumihangessa. Pääsiäisen jälkeen ihmisten mielenkiinto alkaa kuitenkin keskittyä kesäaktiviteetteihin, minkä vuoksi kausi tulee päätökseen.

Jatka lukemista ”Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla”