Lounas Hootersissa

Eilen lauantaina lähdimme heti aamusta ostoksille Länsi-Berliiniin. Siellä sijaitsevasta Karstadt Sportsista ostin itselleni sisäliikuntakengät sekä meille sulkapallomailat. Syynä näihin ostoksiin on sulkkis-villitys, johon syyskuun alun tiimitapahtuma innoitti monet toimistollamme. Länsi-Keskustassa käydessä oli tietenkin myös pakko luoda katse vielä kesken olevaan Zoofensterin rakennustyömaahan. Rakennus on nyt saavuttanut ylimmän 32. kerroksensa ja alkaa olla 118 metrin lukemissaan. Massiivista rakennusta juurelta tarkastellessa, ei voi välttyä vaikutelmalta, että kyseessä on Berliinissä normaalia korkeammasta rakennuksesta.

Jatka lukemista ”Lounas Hootersissa”

 

Valkea linna, koskettava Hiroshima sekä Japanin päätepiste

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Noin puolenpäivän maissa olimme ehättäneet Kobesta valtavan Akashi Kaikyo Bridge -riippusillan kautta noin 60 kilometrin päähän Himejin kaupunkiin. Tämä noin Helsingin kokoinen pikkukaupunki on maailmankuulu siellä sijaitsevasta linnasta, Himeji Castlesta. Jo juna-aseman ulko-ovella linnan vaaleat seinät sekä mustat katot tervehtivät tulijaa kaupungin keskellä sijaitsevan linnoituskukkulan huipulla.

Jatka lukemista ”Valkea linna, koskettava Hiroshima sekä Japanin päätepiste”

 

Vänkä Playstation Move

Kotoamme löytyy moderni PC, mutta silti melkein kaikki pelaamiseni keskittyy Playstation 3:lle. Sillä kaikki on vain niin vaivatonta ja helppoa PC:hen verrattuna, sillä PC:tä tarvitsee aina säätää jossain määrin vain pelaamaan päästäkseen. Niinpä esimerkiksi Playseats Evolution ”rallipenkkini” onkin lähes poikkeuksetta kiinni pleikassa.

Pleikkarille on koko kesä odotettu mielenkiinnolla uutta liikeohjainta, Playstation Movea, joka tuli myyntiin syyskuun aikana. Kyseessä on Nintendo Wiin kaltainen, mutta kehittyneemmällä teknologialla varustettu, liiketunnistusohjain kaikille Playstation 3 malleille. Itse en ole koskaan pelannut Wiillä, eivätkä minua yleisesti nappaa urheilupelit, joissa jonkinlaista liikeohjainta pitää vatkata ja heiluttaa. Kuitenkin kuultuani, että muutamista pleikkarin suosituista peleistä tehdään Move-versiot, alkoi kiinnostukseni ohjainta kohtaan herätä. Loistavaksi kehutun Heavy Rain -trillerin Move-version ilmestyminen kauppoihin 39 euron hintaan olikin se viimeinen niitti ja kävin ostamassa peli sekä koko ohjain-setin perjantaina.

Jatka lukemista ”Vänkä Playstation Move”

 

Saksan jälleenyhdistymisestä 20 vuotta

Tänään on vietetty Saksan jälleenyhdistymisen 20-vuotisjuhlapäivää ympäri Saksaa. 20 vuotta sitten Itä-Saksa lakkasi olemasta yhdistymällä läntiseen Saksan liittotasavaltaan. Tapahtuneesta käytetään nimitystä jälleenyhdistyminen erotuksena vuonna 1871 tapahtuneesta Saksan yhdistämisestä Saksan keisarikunnaksi.

Itä-Saksan hajoaminenhan sai alkunsa syksyn 1989 mielenosoituksista pitkin Itä-Saksaa. Lopullinen niitti oli onnekas Günter Schabowskin kuuluisa väärin tulkittu lausunto Saksojen välisten matkustusrajoitusten poistamisesta, joka johti samana iltana Berliinin muurin murtuminen. Tuo historiallinen päivä oli 9. marraskuuta 1989. Kun Itä-Saksan jatkuminen muuttui tapahtuneen seurauksena poliittisesti mahdottomaksi, alettiin poliittisissa piireissä neuvoteltiin kuumeisesti länsi- ja itä-puolen, sekä toisen maailmansodan voittajavaltioiden kesken yhdistymisen ehdoista. Uuden yhtenäisen valtion perustamisen sijaan päätettiin yhdistää Itä-Saksan viisi osavaltiota Saksan liittotasavaltaan (Länsi-Saksa), jolloin ei muun muassa tarvinnut esimerkiksi säätää uutta perustuslakia. Jälleenyhdistymisen päivämääräksi sovittiin 3. lokakuuta 1990. Nykyisin tämä Tag der Deutschen Einheit (Saksan yhtenäisyyden päivä) on Saksan ainoa kansallinen vapaapäivä.

Jatka lukemista ”Saksan jälleenyhdistymisestä 20 vuotta”

 

Königstadt-Carrée

Kerroin reilu kuukausi sitten, miten hienosti Berliinin tämän hetken korkein työmaa Zoofenster etenee Länsi-Berliinissä. Työmaita Berliinissä riittää ja yksi kiinnostava on Königstadt-Carrée nimellä kulkeva toimistotornin ja Etap-hotellin, sekä myöhemmässä vaiheessa asuntoja, yhdistävän kompleksi rakentaminen viiden minuutin kävelymatkan päässä Alexanderplatzilta. Kompleksi rakentuu suurten Mollstraßen ja Otto-Braun-Straßen katujen vilkkaaseen risteykseen, joka on Berliinin vilkkain raitiovaunuristeys (linjat M4, M5, M6 ja M8 risteävät sillä).

Jatka lukemista ”Königstadt-Carrée”