Vuosi Kanadassa

Oho! Minulta jäi melkein huomaamatta, että tämän viikon maanantaina tuli täyteen tasan vuosi Kanadassa eloa. Minä saavuin Kanadaan ensimmäiseksi 21. tammikuuta 2012 ja saavuin yksin, sillä Niina jäi vielä Berliiniin järjestämään muuttokuormamme lähtöä pitkälle matkalleen kohti Pohjois-Amerikan länsirannikolla sijaitsevaa Vancouveria.

Aika on kulunut todella nopeasti ja mennyt vuosi on ollut erittäin turbulenttinen erityisesti työrintamalla. Onneksi asiat näyttävät taas pitkästä aikaa todella hyvältä ja tunnelin päässä näkyy jälleen normaalin elämän valoa. Viime viikot ovatkin olleet kiireisiä uuden työn parissa, eikä kiire näytä helpottavan ennen kuin vasta maaliskuussa, jolloin palaan tulevalta pitkältä työmatkaltani Washingtoniin takaisin kotiin.

Kaikista yllätyksistään huolimatta ensimmäinen vuosi Kanadassa on ollut silti mahtavaa aikaa. Olemme viihtyneet erittäin hyvin ja Vancouver on ollut kaupunkina kaikkea sitä mitä siltä odotimmekin: kaunis, voimakkaasti kehittyvä, täynnä ulkoilumahdollisuuksia, kansainvälinen, monin osin kanadalainen, kallis, kiinnostava, yllättävä ja yksinkertaisesti mahtava asuinkaupunki.

Listaan voisi lisätä vaikka kuinka paljon adjektiiveja, mutta pääosin tuntomme ovat siis olleet itse kaupungin suhteen hyvin positiiviset. Tähän on vaikuttanut varmasti se, että vaikka kaupungilla onkin myös vikansa (esimerkiksi sen törkeä kalleus), olimme tutustuneet kaupunkiin hyvin ennakkoon, eikä asia täten yllättänyt meitä. Monet tapaamamme henkilöt eivät ole tienneet kaupungista paljoakaan ennen tänne muuttoa ja jotkut ovatkin pettyneet, kun Vancouver ei ollutkaan sellainen kaupunki kuin olivat kuvitelleet sen olevan.

Sopeutumistamme on helpottanut suuresti myös se, että meidän taloudessamme seurataan paikallisia tapahtumia. Minä luen paikallisia lehtiä sekä paikallisia foorumeita, katsomme paikallista telkkaria ja tutkimme kaikkea Vancouveriin liittyvää. Huomasimme jo Saksassa asuessamme, että maahan kotiutuminen on paljon helpompaa kun ymmärtää ympärillä tapahtuvaa ja tietää mistä paikalliset puhuvat. Vancouverilaisten kestopuheenaiheita ovat esimerkiksi juuri asumisen kalleus, liikenne, naapuriprovinssi Albertan suunnitelmat öljyputkesta British Columbian halki, ostosmatkailu rajan ylitse ja niin edelleen. Näistä aiheista on tullut luettua ja kuultua niin paljon, että aiheista on ehtinyt muodostua itsellekin jo vankka mielipide. Se onkin tarpeen, sillä aina välillä joutuu keskusteluun näistä aiheista, joten on hyvä että oma mielipide on valmiina laajennettavaksi.

Ainoa itseäni harmittava asia ensimmäiseltä vuodeltamme on, etten ole ehtinyt kirjoittaa kuin alle puolesta täällä kokemastamme ja näkemästämme. Vuoden aikana on tapahtunut niin paljon ja aiheita onkin ”listallani” valehtelematta lähemmäs sata, aina pienistä tapahtumista suuriin matkakertomuksiin saakka. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni tämän suhteen kunhan vain saamme uuden arkemme rullaamaan tässä kevään aikana, joskin horisontissa siintää jo uusia matkoja ja tänä vuonna olemme myös saamassa luoksemme vieraaksi monta konkkaronkkaa. Kirjoitan näistä kunhan kerkeän, mutta tällä erää lienee syytä olla tyytyväinen että muistin maanantaisen suuren merkkipäiväni. Sitä miettiessä voikin miettiä montakohan vastaavaa kirjoitusta kerkeänkään kirjoittamaan tulevina vuosina. Aika näyttää kauanko Vancouver tuleekaan olemaan kotimme ja mitä kaikkea täällä tulee vuosien varrella tapahtumaan.

(Yhteensä 187 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.