Jouluvalojen taikaa

Joulu alkaa olla lähellä ja tänä vuonna vietämme sitä jo kolmatta kertaa kotonamme täällä Kanadassa. Perinteisiimme on kuulunut vuosittain kierrokset ihastelemassa paikallisten mitä värikkäimpiä jouluvalovirityksiä, joita löytyy pitkin poikin lähiöitä, joissa naapuruston parhaimpien jouluvalojen tittelistä kisataan ihan tosissaan.

Olemme aiempina vuosina kiertäneet lähes kaikki paikalliset jouluvalotapahtumat, mutta hienoja asetelmia nähdäkseen ei tarvitse lähteä kauas kotoa. Itse asiassa pelkästään omalta parvekkeeltamme näkee useita hienoja valoinstallaatioita ihan vain alapuolellamme.

Jouluinen maisema

Yksi pimeyttä valaiseva paikka on Burnaby Mountain, jossa Burnabyn kaupunki ripustaa paikallisen puiston puihin kauniit jouluvalot tuomaan iloa ja loistoa tähän pimeään vuodenaikaan. Puisto on pimeällä hieno muutenkin, sillä sieltä aukeavat maisemat ympäröivän kaupungin ylitse.


Burnaby Mountainin valoja

Puistolta on lyhyt ajomatka naapurikaupunki Coquitlamin puolelle, jossa osoitteesta 646 Claremont Street löytyy värikkäästi valaistu koti lähistöllä kohoavien uusien pilvenpiirtäjien katveessa.

Koti Coquitlamissa

Seuraava pysähdykseni oli osoitteessa 1422 Smith Avenue, jossa naapurustoa ilostuttaa vaatimaton omakotitalo sangen valtavalla jouluasetelmalla. Kuvioon kuuluu myös oma radiolähetys, jota voi kuunnella autossa radion kautta, mikä olikin mukava vaihtoehto kylmässä illassa.

Värikäs naapurusto

Takaisin Burnabyn puolella osoitteesta 6980 Napier Street löytyy värikkäästi koristeltu omakotitalo, jonka ohitse riitti uteliaita kulkijoita valokuvia ottaessani. Vain hieman etäämpänä sijaitsee puolestaan 6125 Halifax Street, jonka pihamaalta aukeaa maisema etäällä kohoavaan Brentwoodiin, mikä luo hienon taustan valokuville.

Burnabyn puolellakin osataan

Valoja Brentwoodin lähistöltä

Parin vuoden takaisin löytö on Burnaby Village Museum, jonka ilmaistapahtuma on joulun alla iloinen väriläiskä kotimme lähellä. Saavuin paikalle kuitenkin lähes sulkemisaikaan, joten en ehtinyt napata koristeluista kuin muutaman pikaisen valokuvan.

Pikainen pysähdys Burnaby Village Museumilla

Koska kello ei ollut vielä järin paljon, kurvailin vielä Vancouverin puolelle katsastamaan osoitteen 5865 Battison Street, joka oli mainittu aihetta käsittelevässä nettiartikkelissa. Viimeinen osoite paljastui kuitenkin pieneksi taloksi pienellä pihalla, joka kalpeni selvästi aiemmin illan aikana nähtyjen rakennelmien rinnalla.

Pieni valoinstallaatio

Jouduin tekemään tämänvuotisen kierrokseni yksin, sillä emme halunneet lähteä viemään pientä tytärtämme ulos hyiseen iltaan. Ehkäpä kierrämme jouluvaloasetelmia ensi vuonna porukalla, ken tietää, mutta ainakin nukkuma-ajoissa on tuolloin enemmän joustoa. Olisi nimittäin mukavaa alkaa siirtää tätä perinnettämme myös seuraavalle sukupolvelle.

(Yhteensä 135 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.