Jouluvalojen taikaa

Joulu alkaa olla lähellä ja tänä vuonna vietämme sitä jo kolmatta kertaa kotonamme täällä Kanadassa. Perinteisiimme on kuulunut vuosittain kierrokset ihastelemassa paikallisten mitä värikkäimpiä jouluvalovirityksiä, joita löytyy pitkin poikin lähiöitä, joissa naapuruston parhaimpien jouluvalojen tittelistä kisataan ihan tosissaan.

Jatka lukemista ”Jouluvalojen taikaa”

 

Isovanhemmat vierailulla

Kuluva vuosi on ollut meille todella erityinen, elokuussa syntyneen tyttäremme muokattua perustavalaatuisesti arkeamme. Ihanasta tapahtumasta on ehtinyt kulua nyt hieman yli kolme kuukautta, missä ajassa on saanut todeta pienien vauvojen kasvavan hurjaa vauhtia ja ihanan vauvavaiheen olevan oikeasti todella lyhyt aika!

Jatka lukemista ”Isovanhemmat vierailulla”

 

Kevään lämpöä

Monella tapaa pitkältä tuntuneen ja myöskin sangen sateisen talven jäljiltä vääjäämättä saapuva kevät on hellinyt viime päivinä Vancouveria ja saanut ihmisten mielet korkealle vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta. Lisääntyvässä valossa ja kohoavissa lämpötiloissa on jotain maagista ja tällä viikolla saadaankin nauttia kunnon annos D-vitamiinia!

Jatka lukemista ”Kevään lämpöä”