Michelinin makuiset syntymäpäivät

Kauan odotettu ja lopulta viime vuonna Kanadaan saapunut Michelin-opas rankkaa ravintoloita Vancouverissa ja Torontossa. Yhteensä näissä kahdessa kaupungissa on 24 tähtiravintolaa, joista ainoastaan Torontossa sijaitseva sushiravintola on saanut kaksi tähteä. Me olemme olleet jo vuosia fiinin syömisen ystäviä, mutta edellisestä Michelin-illallisestamme Helsingissä on ehtinyt kulua jo useampi vuosi.

Tähtiravintolat eivät ole kovin lapsiystävällisiä, minkä vuoksi emme ole käyneet sellaisessa tyttäremme syntymän jälkeen. Kuitenkin vastikään joulun luonamme viettäneiden appivanhempien avustuksella, minulle ja Niinalle tuli tilaisuus lähteä herkuttelemaan varsinkin, kun paremmalla puoliskolla tuli täyteen pyöreitä vuosia hieman vanavedessäni.

Published on Main

Vancouverissa on tuoreimmassa vuoden 2023 oppaassa yhteensä yhdeksän Michelin-ravintolaa, joten mietimme tarkkaan minkä niistä kävisimme kokemassa. Voittajaksi valikoitui Published on Main, joka on ollut kuuluisa ruoastaan jo ennen tähteään. Ravintola sijaitsee Little Mountainin alueella hieman ydinkeskustan eteläpuolella ja sen sisustuksen inspiraationa ovat olleet 1700-luvun englantilaiset kahvilat. Sisustus onkin tumman tyylikäs, mutta kuitenkin avoimen moderni.

Esikuvana englantilainen kahvila

Tähtiravintola

Ravintolalla on myös normaali ruokalista, mutta tähtäimessämme oli päivittäin vaihtuva kymmenen ruokalajin maistelumenu. Saavuimme ravintolaan iltaviideksi ja herkuttelu alkoi valikoimalla keittiön herkkupaloja. Pienet sormisyötävät olivat erinomainen aloitus ruokamatkallemme, joka jatkui seuraavaksi annoksella saksalaistyyppistä lihakeittoa. Sitä seurasi ravintolan erikoisuutena pidetty katkarapucoctail kurkulla sekä omenalla, joka ei ollut aivan allekirjoittaneen mieleen. Viimeisenä alkuruokana tarjoiltiin keltapyrstöpiikkimakrillia herkullisessa tyrnikastikkeessa, mikä oli kuitenkin molempien suosikki.

Keittiön herkkupaloja

Herkulliset alkuruoat

Pääruoan aloitti kalaisa siivu silosimppua, joka oli aseteltu mäntyisen yuzu-sitruskastikkeen päälle. Sitä seurasi erittäin herkullinen ja myöskin täyttävä annos ravioli-pastaa kurpitsakastikkeessa. Pääruokalistan kruunasi annos mureaa biisonia sienikastikkeessa sekä hanhenmaksalla, mikä ei olisi voinut maistua paremmalta.


Pääruoat olivat herkulliset

Tähän mennessä illallisemme oli kestänyt reilut kaksi tuntia ja olikin aika siirtyä jälkiruokien puoleen. Ensimmäinen jälkiruoka oli hyydytetty annos herajuustoa pienen omenasta tehdyn pedin päälle aseteltuna. Illan yhdeksäs annos saapui pian tämän perään ja se oli rypälesorbetti. Illan viimeisenä ruokalajina meille tuotiin pala kääpiömistelistä tehtyä leivosta mallaspohjalla.

Monenlaisia jälkiruokia

Yhteensä illallisemme kesti hieman alta kolme tuntia ja kymmeneen ruokalajiin mahtui monenlaista makuelämystä. Omaan mieleeni jäivät erityisesti pääruoat, päivänsankarin nauttiessa eniten alkuruoista.

Ravintola oli koko illan aivan täysi ja siitä johtuen hieman meluisa. Siinä mielessä se eroaa esimerkiksi kokemuksestamme kahden tähden ravintolasta. Palvelu oli koko illan kaikin puolin hyvää, mutta olemme saaneet kolmen tähden ravintoloissa niin omassa luokassaan olevaa palvelua, että eron huomaa. Ruoka oli kuitenkin hyvää, joskaan ei kaikkein kokeilevinta ja yllättävää, joten meistä yksi Michelin-tähti tuntui oikealta arviolta Published on Mainille.

Vilkas Michelin-ravintola

Fiini illallinen oli mukavaa vaihtelua arkeen ja lapsenvahditkin olivat pärjänneet hyvin kotosalla. Herkuttelulle tuli hintaa $235 per henki eli noin 160 euroa, mikä on tyypillinen hinta tällaiselle elämykselle. Kokemus jättikin jälkeensä halun päästä vertailemaan elämystä kaupungin muihin tähtiravintoloihin, mihin tullee mahdollisuus joskus tulevaisuudessa.

Published on Main
3593 Main Street
V5V 3N4 Vancouver-Little Mountain

(Yhteensä 90 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.