Uusi häikäisevä OLED

Viisi vuotta sitten tein yhden parhaimpia ostoksiani, kun päivitin kymmenen vuotta vanhan Sonyn LCD-telkkarin uuteen televisioon. Uusi 65-tuumainen LG C8 OLED oli kuin eri planeetalta ja sen kuvanlaatu on jaksanut hämmästyttää vuodesta toiseen aina siinä määrin, että muutama tuttukin on ostanut itselleen OLED-television näkemänsä perusteella.

Viisi vuotta on kuitenkin pitkä aika vuosittain päivittyvien televisioiden maailmassa ja C8:n huono puoli oli sen valovoima kirkkaassa huoneessa, mikä teki elokuvien katselusta hankalaa kesäisin. Pimeässä C8:n kuva oli kyllä kirkas, mutta valitettavasti katseluhuonettamme ei pysty pimentämään kesäisin täysin.

Toinen, joskin itseäni vähemmän haitannut puoli, oli tuen puuttuminen 120 fps ruudunpäivitykselle sekä VRR:lle, jotka ovat tärkeitä ominaisuuksia uuden sukupolven konsoleilla pelatessa. Kyseiset ominaisuudet löytyvät nykyisin lähes kaikista televisiossa, mutta vuonna 2018 näyttöpaneelit eivät yksinkertaisesti vielä tukeneet kyseisiä omaisuuksia.

Viimeinen asia oli viiden vuoden ikä, mikä tuntuu olevan pitkä aika nykytekniikalle. Vaikka aiempi Sonyni palvelikin lopulta yhteensä 12 vuoden ajan, ilmestyi C8:in ruudulle kaksi kuollutta pikseliä melko tarkalleen viiden vuoden kohdalla. Vaikka tämä saattaakin kuulostaa vakavalta, todellisuudessa en huomannut pikseleitä kuin vasta myynti-ilmoituksen ohessa testikuvioita katsoessani, mutta on oletettavaa että niitä ilmenee aikanaan lisää.

Vanhan telkkarin kuolleet pikselit

Kaikesta huolimatta viisi vuotta vanha 65 tuuman C8:ni meni helposti kaupaksi peräti tuhannella dollarilla, useiden kysellessä sen perään. Hinta oli pieni yllätys ja laadukkaat OLED-televisiot näyttävät pitävän arvonsa muita televisioita paremmin.

Hyvin positiivisten käyttökokemusten valossa uuden television merkistä tai tekniikasta ei ollut kysymystäkään, vaan se oli jälleen LG OLED. Sanotaan, ettei OLED:in kerran omistanut pysty vaihtamaan ikinä muuhun, missä on perää. LG on hionut tekniikkaa vuosi vuodelta ja esimerkiksi kuvan kiinnipalaminen on nykyään käytännössä ratkaistu. Minulla ei ilmennyt viiden vuoden huolettoman käytön aikana minkäänlaista haamukuvaa.

Parantunut on myös uusien televisioiden valovoima ja LG esitteli vuonna 2023 uuden Micro Lens Array nimellä tunnetun tekniikan. Miljardeihin pieniin linsseihin perustuva rakenne vahvistaa kuvan valoisuutta jopa 70% aiemmasta, kilpaillen toisen sukupolven QD-OLED paneelien kanssa. QD-OLED tekniikka on Samsungin sekä Sonyn valinta omissa huippumalleissaan, mutta ensimmäisen sukupolven paneeleissa ilmeni paljon ruudun kiinnipalamista. Samsungin huono puoli on myös Dolby Vision -lisenssistä pihtaaminen ja panostus paljon vähemmän tuettuun HDR10+ tekniikkaan, mikä listasi merkin listaltani. Sonyn QD-OLED on rankattu yleisesti markkinoiden parhaaksi, joskin vain pienellä erolla LG:hen, joten Sonyn paljon kalliimpi hintataso ei ole mielestäni minimaalisen eron väärti.

Uusi häikäisevä LG G3

Valinta olikin lopulta ainoastaan LG:n C3 ja G3 -mallien välillä, joiden suurin ero on G-malliston käyttämä MLA-paneeli. Vaikka mallien hintaero onkin melkoinen, päädyin lopulta juuri kalliimpaan G3-malliin, sillä arvioiden mukaan se on kirkkaudessa omassa luokassaan.

Seuraava päätös oli ruudun koko. Edellinen televisioni oli 65-tuumainen, mikä tuntui katseluhuoneessamme kookkaalta. Olen kuitenkin jättimäisen kuvan ystävä, joten minua houkutti suuresti 77-tuuman television hankinta. Mittausteni mukaan se mahtuu juuri ja juuri asuinpilvenpiirtäjämme hissiin, minkä lisäksi television jättimäinen pakkaus mahtui kirjaimellisesti sentilleen varastoomme, joten tilaukseni oli lopulta 77 tuuman LG G3 OLED.

Täydellinen katselukulma

Ajoitin ostokseni Black Fridayhin, jolloin kuluvan vuoden mallit ovat aina halvimmillaan. Viime vuosina Black Friday on laajentunut kattamaan lähes koko marraskuun ja telkkari tipahtikin marraskuun alussa 20% ohjehinnastaan. Ostin edellisen LG:ni eBayssä toimivan jälleenmyyjän kautta, mutta nettikeskusteluiden perusteella LG ei välttämättä kunnioita television laajennettua takuuta kolmansien osapuolten kautta ostaessa, joten päädyin tilaamaan telkkarini kanadalaisen Visions-elektroniikkaketjun nettisivuilta.

Asennus seinää vasten

Hintaa telkkarille tuli alennuksen jälkeen $5,606 dollaria eli noin 3800 euroa. Se on paljon, mutta ostokseen sisältyi 60-päivän mittainen ”parhaan hinnan vakuutus”, jonka ansiosta sain joulukuun hieman paremman alennuksen vuoksi  $225 hyvityksen, tehden ostokseni hinnaksi $5,381 eli 3660 euroa. Kyseessä ei siis ole lainkaan halpa televisio, mutta tätä tammikuussa kirjoittaessani television hinta Suomessa on 5499 euroa, joten saamaani hintaa voinee pitää hyvänä. Ja hintatakuussa on vielä muutama viikko aikaa jäljellä…

Kalliiden ostosten kohdalla kipuilua esiintyy aina ostosta tehdessä, mutta television saapuessa olin äärimmäisen innoissani. Telkkari toimitettiin vajaassa viikossa, mutta jouduin odottamaan vielä kivuliaan toisen viikon sen asennusta. 77 tuuman G3:lla on nimittäin painoa kunnioitettavat lähes 37 kiloa, joten tilasin suosiolla ammattilaisen asentamaan sen seinälleni. Seinälle asennus oli ollut mielessä myös C8:n kohdalla, sillä pienen lapsen kanssa huolena on aina television kaatuminen tai vaikkapa maanjäristys.

Hieman parantunut kaukosäädin

Kun televisio oli lopulta seinällä, hävisi huoleni 77 tuumasta liian suurena välittömästi, eikä pienempään kokoon ole enää paluuta. Koon lisäksi myös itse kuva on luvatun kaltaisesti häikäisevän kirkas ja MLA-tekniikka on ehdottomasti tuonut OLED-paneelit harppauksen eteenpäin. Tuleekin olemaan kiintoisa nähdä miten paljon parempi G3 on kesällä, sillä näin pimeän talven keskellä eroa on vielä vaikea hahmottaa.

G3 on C8:ia hieman paksumpi ruutu, mutta kauttaaltaan tasapaksu ja se asentuu täysin litteäksi seinää vasten. Ruudun paino tekee asennuksesta kuitenkin hikeä nostattavaa, mutta kun ruutu on seinällä, ei asiaa vaivaa.

Kauttaaltaan tasapaksu ruutu

G3:sen kaltainen ruutu on ehkä parhaimmillaan Playstation 5 parina, sillä konsoli tuottaa supertarkkaa 4K-kuvaa ja VRR, G-Sync sekä FreeSync tekevät peleistä nykimättömät. 120 fps tuki puolestaan mahdollistaa joidenkin pelien pelaamisen erinomaisen puhtaalla 40 fps ruudunpäivityksellä, grafiikan yksityiskohdista tinkimättä.

Kaikkein omimmillaan suuri ruutu on kuitenkin elokuvissa ja päivitinkin samassa konkurssissa 4K blu-ray soittimeni Panasonic UB-820:een, joka pidetään yhtenä markkinoiden parhaana soittimena. Siitä on vuosia, kun minulla on ollut erillinen blu-ray soitin, mutta valitettavasti Playstation 5 ei tue Dolby Visionia, mutta Panasonic tukee. Panasonic sisältää myös HDR-kuvan yksityiskohtia parantavan ominaisuuden, joka tekee oikeasti eron, sekä parantaa myöskin vanhojen Full HD -elokuvien skaalausta. Soitin tukee myös erinomaisesti videotykkejä sekä 3D:tä, joskin valitettavasti missään nykytelevisiossa ei ole 3D-tukea.

Huippumallin ominaisuuksia

Ensimmäisen 100 käyttötunnin sekä kuvan kalibroinnin jälkeen olen ostokseeni äärimmäisen tyytyväinen. Vaikka halvempi C3 olisikin ollut ehdottomasti järkiratkaisu, on G3 markkinoiden paras OLED-telkkari, joten nyt ei ole tarvetta empiä että mitä jos… Toki uudet 2024 mallit on tätä kirjoittaessa jo esitelty, mutta niitä saa odottaa vielä kuukausia kauppojen hyllyille ja niiden hinnat pysyvät korkeina aina Black Fridayhin saakka.

Niinpä en kadu ostostani lainkaan ja toivottavasti uusi telkkari palvelee hyvin vähintäänkin seuraavat viisi vuotta, jonka ajan G3:sen erikoispitkä takuu kattaa kaikki ongelmat paneelin kanssa. Se jos jokin antaa luottoa erinomaisesta hankinnasta.

(Yhteensä 77 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Uusi häikäisevä OLED”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.