Seitsemän vuotta Kanadassa

Vuoden vaihtuminen uuteen tarkoittaa, että tammikuun lopulla tulee täyteen jälleen yksi vuosi Kanadassa. Tänään tuleekin kuluneeksi jo seitsemän vuotta siitä, kun minä saavuin yksinäisenä ankkuriaviomiehenä Vancouveriin aloittamaan elämäämme täällä uudella mantereella. Aikaa onkin siis vierähtänyt ja vettä virrannut runsaasti Fraser Riverissä.

Mennyt vuotemme oli täynnä monenlaista tapahtumaa. Vuoden aloitti helmikuussa lumitilanteeltaan ei ihan täysin nappiin osunut laskettelumatkamme Utahiin. Onneksi laskettelukausi täällä kotopuolessa oli erinomainen, mistä oli hyvä jatkaa kevään saavuttua telttailun pariin. Olimme varanneet kesälle yhteensä kolme leiripaikkaa ja viikonloppumme Pembertonissa sekä Galiano Islandilla olivat molemmat todella rentouttavia. Valitettavasti kolmas viikonloppu elokuussa piti peruuttaa, sillä loppukesän sankka metsäpalosavu teki ulkoilusta tukalaa.

Utahissa ei ollut lunta toisin kuin Sun Peaksilla

Telttailukausi päättyi savuisasti

Menneen vuoden suurin lomamatkamme olivat kaksi Suomessa vietettyä viikkoa, mikä oli ensimmäinen kertani Suomessa seitsemään vuoteen eli käytännössä sitten Kanadaan muutettuamme! Matka olikin oikein mukava ja Suomen helteinen kesä jätti meille matkasta lämpimät muistot sekä kauniin kesäiset valokuvat.

Kesäloma Suomessa oli lämmin ja rento

Vuoden kurjimpiin asioihin kuului ehdottomasti muutto mahtavasta kattohuoneistostamme, mistä muutimme viideksi kuukaudeksi väliaikaiseen luksusasuntoon Vancouverin keskustassa. Onneksi väliaikaista eloa ei kestänyt liian pitkään ja löysimme lopulta uuden todella upean asunnon Burnabystä. Nyt parin kuukauden jälkeen olemmekin jo asettautuneet uuteen kotiin, jossa on ollut hyvä pyörittää arkea.

Ehdimme olla hetken aikaa vancouverilaisia

Uudessa kodissa oli myös mukava viettää joulua, joka oli ensimmäinen joulumme Kanadassa, joskin kolmas joulumme ulkomailla. Joululomaan mahtui myös hieman alta viikon mittainen kaupunkimatka aina yhtä upeaan New Yorkiin, jossa juhlimme uuttavuotta miljoonan muun kanssa maailmankuululla Times Squarella.

Ensimmäinen joulu Kanadassa tarjosi perinneherkkuja

Vuosi vaihtui sateisesti

Vuosi sisälsi myös muutoksia työrintamalla, joskin onneksi vain Niinan puolella. Edellissyksyn lupaavaa yrityskauppaa seurannut Vancouverin toimiston lakkautus loppukeväästä pakotti Niinan etsimään uusia töitä, joita löytyi kuitenkin nopeasti. Itselläni mennyt työvuosi sisälsi erittäin kiintoisten projektien parissa työskentelyä, joista eräs sai erittäin kiinnostuneen vastaanoton esimerkiksi Suomessa.

Ehkä suurin asia vuoden 2018 aikana oli hakemuksemme Kanadan kansalaisuudesta. Lähetimme hakemuksemme kesän korvilla ja loppusyksystä kävimme läpäisemässä huippupistein sekä kielikokeen että testin Kanadan kulttuurista. Näin ollen meistä tuleekin kanadalaisia seuraavan kuukauden aikana järjestettävän valatilaisuuden jälkeen, mikä on suuri askel elämässämme!

Kansalaisuuskoe kokeili tietoutta

Mitä sitten tuokaan tullessaan alkava kahdeksas vuotemme Kanadassa? Ohjelmassa on tietenkin paljon laskettelua, telttailua ja matkailua, sekä todennäköisesti kahdet eri vieraat. Vuoden suurin matka keskittynee tänä vuonna matkailuun kotiprovinssissamme ja kahden vuoden tauon jälkeen myös perinteisen joulumatkan Suomeen. Syksyllä tulemme myös äänestämään ensimmäistä kertaa Kanadan parlamenttivaaleissa.

Asuntorintamalla tiedossa ei ole onneksi mitään muutoksia, sillä nykyinen vuokrasopimuksemme yltää aina vuoden 2020 loppuun saakka. Työkuvioissakin muutokset lienevät pieniä, joten vuodesta voi olla tulossa sangen arkinen, mikä ei haittaisi ollenkaan.

Televisio vaihtui uuteen

Jos jotain toivon on se, että ehtisin tulevan vuoden aikana bloggaamaan viime aikoja enemmän. Valitettavasti kiireinen työ sekä muuton jälkeiseen aikaan (ja esimerkiksi uuteen televisioon) totuttautumisessa on mennyt aikaa. Vuoden päästä tiedän jälleen paremmin mitä vuosi toi tullessaan ja kirjoittelen siitä tuolloin taas tänne blogiin.

(Yhteensä 381 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.