Vancouver-Seattle avaruuspanoraama

Kansainvälisellä avaruusasemalla ei liene turhan paljon harrastusmahdollisuuksia, joten moni siellä oleskeleva astronautti käyttääkin vapaa-aikansa valokuvaamalla alapuolella vauhdilla vilistävää maapalloa. Ilmiön teki tunnetuksi ”twiittaava astronautti”, kanadalainen Chris Hadfield, joka kuvasi talvella 2012-2013 satoja kaupunkeja 330-410 kilometrin korkeudessa lentävältä ISS:ltä. Myös Vancouver tallentui Chrisin kameralle sangen kiintoisasta vinkkelistä.

Jatka lukemista ”Vancouver-Seattle avaruuspanoraama”

 

Merellinen pyöräretki Stevestoniin

Kesä ei vain hellitä otettaan Vancouverista. Viime viikon sunnuntai oli lukuisten edellisten tapaan pilvetön ja elohopea kohosi aina hellelukemiin saakka. Joten eikun jälleen kerran pyörät katolle ja suunnaksi ympäröivä valtava esikaupunkialue.

Jatka lukemista ”Merellinen pyöräretki Stevestoniin”

 

Amerikkalainen maantieryöstö

Amerikan ihmemaahan suuntaavien ulkomaalaisten autoilijoiden kannattaa olla varuillaan, ettei joudu maantieryöstön uhriksi. Ajatus tällaisesta tuntuu oudolta puhuttaessa läntisestä maasta, mutta kyse on uskomattoman yleisestä ilmiöstä nimeltä ”laillisen omaisuuden takavarikointi ilman syytettä”.

Kaikki tietävät, että amerikkalaisen koppalakin liipaisinsormi kutiaa herkästi ja syytönkin saattaa huonolla tuurilla saada Amerikassa Tazerista (tai pahemmasta). Harva voi silti uskoa, että nämä lännen sheriffit voivat myös täysin laillisesti ryöstää sinulta kaiken mukana kulkevan laillisen omaisuutesi. Asia on kuitenkin niin yleinen, että siitä varoittaa jopa Kanadan hallitus Amerikkaan matkailevia kansalaisiaan.

Jatka lukemista ”Amerikkalainen maantieryöstö”

 

Traboulay PoCo Trail

Kaunis kesä on saanut meidän ulkoilemaan aktiivisesti, eikä viime sunnuntai ollut poikkeus tähän. Nostimme jälleen kerran pyörät automme katolle ja suuntasimme tällä kertaa Port Coquitlamiin metropolialueen itäosassa. Port Coquitlam on Coquitlamin naapurissa sijaitseva 56 000 asukkaan nukkumalähiö, josta ei ole juuri paljoa enempää kerrottavaa. Yleensä kaupungin läpi tuleekin vain kuljettua matkalla muualle alueen itäosiin.

Jatka lukemista ”Traboulay PoCo Trail”

 

Paksu lumi peitti Calgaryn

Vaikka Whistlerissä nähtiinkin heinäkuun lopulla talven ensimmäinen lumisade, on täällä Vancouverin seudulla vietetty mitä upeimman kesän kauniita loppukesän päiviä. Lämpötilat ovat hätyytelleet näin syyskuun puolivälissäkin vielä hellelukemia ja syvemmällä Fraser Valleyn pohjalla on menty vielä reilusti ylikin.

Jatka lukemista ”Paksu lumi peitti Calgaryn”