Helmikuun alkuun sijoittuva Family Dayn pitkä viikonloppu on yksi talven suosituimpia lasketteluviikonloppuja. Kelit ovat yleensä tuolloin kaikkein parhaimmillaan ja ylimääräinen vapaapäivä mahdollistaa lapsiperheiden matkata lumen perässä hieman kauemmaskin. Meillekin viikonlopusta on muodostunut perinne lähteä hieman lähivuoria kauemmas ja esimerkiksi viime vuonna etsimme parempaa lunta Kamloopsin lähellä sijaitsevalta Sun Peaksilta. Sitä edeltävänä keväänä olimme puolestaan Kelownan lähellä sijaitsevassa Big Whitessä, joka miellytti meitä molempia niin paljon, että tiesimme palaavamme sinne vielä uudelleen. 🙂
Kategoria: Matkakertomukset
Kirjoituksia matkoista ympäri maailman.
Matka Kiinan erityishallintoalueille
Pöly on tuskin ennättänyt laskeutua matkalaukkujen päältä Suomen sekä Chilen kaukomatkojen jäljiltä, kun seuraava matka on jo edessä. Lähden nimittäin ensi viikolla Kiinaan, tosin en itse Manner-Kiinaan, vaan maan kolmelle viralliselle itsehallintoalueelle.
Lennän ensi viikon torstaina Air Canadan kyydissä pitkän lennon Aasian talouskeskus Hong Kongiin, jonka urbaanissa vilinässä vietän matkani ensimmäisen viikon. Suunnitelmani on myös tehdä Hong Kongista päivämatka aivan naapurissa sijaitsevaan Macaoon, sekä mahdollisesti toiseen naapurikaupunki Shenzheniin.
Hong Kongin viikon jälkeen lennän matkan jälkimmäiseksi ajaksi Kiinan naapurisaari Taiwaniin, jonka pääkaupunkia Taipeita tutkin kuuden päivän ajan ennen paluuta takaisin Vancouveriin. Edessä on siis melkoinen matka kolmeen erittäin mielenkiintoiseen paikkaan, joista jokaisella on oma pitkä historiansa monen eri vallan alusmaana. Matkasta lisää sen aikana sekä tietenkin sen jälkeen kirjoitettavassa matkakertomuksessa!
Elämää suurempi Tähtien Sota
Toisinaan vastaan tulee niin suuresti mainostettu tapaus, että hypeen tulee lähteneeksi itsekin mukaan. Näin kävi joulukuussa 2014, kun tähtiohjaaja Christopher Nolanin tieteisdraama Interstellar vyöryi teattereihin suuren rummutuksen kera. Elokuvan sanottiin olevan eräänlainen merkkipaalu, sillä sen povattiin olevan viimeinen merkittävä Hollywood-elokuva, joka kuvataan suureksi osaksi 70 millimetrin analogisella filmillä, mitä pidetään elokuvatekniikan kuninkaana.
Mount Bakerin syvässä lumihangessa
Kuten tunnettua, kaikki on Amerikassa suurempaa. Lumihangetkin. Tämä pitää paikkansa ainakin kun puhutaan legendaarisesta Mount Bakerin uinuvasta tulivuoresta, joka sijaitsee 120 kilometriä Vancouverista kaakkoon, täpärästi Yhdysvaltojen puolella. 3285-metrinen Baker on Vancouverin ympäristön erottuvimpia vuoria ja sen paksu lumihuippu kimaltelee etäällä vuoden ympäri. Olemme vierailleet Bakerilla yhteensä kaksi kertaa, edellisen kerran edelliskesänä ja ylhäällä kesälläkin odottavat lumiröykkiöt ovat aina yhtä hämmästyttävä näky.
Elämyskylpy Kolilla
Joululoma on jälleen ohitse ja olemme takaisin Kanadassa. Kahden ja puolen viikon mittaisen loman aikana ehdimme tehdä monenmoista ja yksi erityisen kiintoisa retki oli vierailu pitkästä aikaa Lieksassa sijaitsevalla kauniilla Kolilla. Edellisestä vierailustamme olikin ehtinyt kulua jo viisi vuotta, kun jouluna 2010 laskettelimme Ukko-Kolin rinteissä.
