Vuoden ensimmäinen puuteripäivä

Kuluva syksy on ollut synkkä ja sateinen, eikä tämän talven laskettelukauden avausta ole meinannut malttaa odottaa. Sitä tietää olevansa asiasta todellakin täpinöissään, kun näkee Whistlerin avajaisia edeltävänä yönä unta seisomisesta aamun ensimmäisessä hissijonossa! 😆 Ja herättyään pettymykseen normaalista työaamusta, sitä kuitenkin seuraa koko aamun webbikameroiden välityksellä miten onnekkaat nousevat vuorelle vuoden ensimmäiselle laskettelupäivälle. Ai että! 😀

Jatka lukemista ”Vuoden ensimmäinen puuteripäivä”

Tsawwassen Mills avautui

Himoshoppaajilla on ollut tänä syksynä aihetta iloon, sillä Vancouverin metropolialueelle avautui lokakuun alussa uusi valtaisa ostosparatiisi. Tsawwassen Mills niminen jättimäinen ostoskeskus sijaitsee nimensä mukaisesti Etelä-Deltassa Tsawwassenin taajaman kupeessa, aivan Vancouverinsaaren lauttaterminaalin kupeessa. Ostoskeskus on vancouverilaisittain poikkeuksellinen, sillä se sijaitsee keskellä aakeita peltoja, kaukana kaikista merkittävistä asutuskeskittymistä. Sijainti ”keskellä ei mitään” onkin saanut osakseen runsaasti negatiivisia kommentteja, sillä ostoskeskukselle pääseminen edellyttää käytännössä omalla autolla saapumista, eikä alueelle pääse julkisilla kulkuvälineillä muutamaa bussilinjaa lukuunottamatta.

Jatka lukemista ”Tsawwassen Mills avautui”

Lupaus La Niñasta

Nykyisin on vaikea ennustaa tulevan talven säätä, sillä ilmastonmuutos on tehnyt jokaisesta vuodesta niin erilaisen. Vuoden 2013 talvi oli täällä länsirannikolla katastrofaalisen huono, mutta viime vuoden lämpimäksi pelätty El Niño talvi olikin yksi lumisimpia vuosiin ja esimerkiksi Whistlerissä nautittiin koko talvi eeppisistä lumimääristä, joissa  riitti ihmeteltävää vielä kesälläkin.

Jatka lukemista ”Lupaus La Niñasta”

Herääminen pilvien yläpuolella

Kesän kulmalla suorittamamme muutto keskustasta Burnabyyn oli haikea hetki. Suruamme helpotti kuitenkin tieto siitä, että uusi asuntomme tulisi olemaan todella ainutlaatuinen ja korkeammalla kuin olisimme edes kuvitelleet vielä joskus asuvamme. Hyvä esimerkki poikkeuksellisista korkeuksista saatiinkin pian sisäänmuuton jälkeen, kun tajusin eräänä iltana, että meiltähän näkyy aina Seattleen saakka – yli 280 kilometrin päähän! 😮

Jatka lukemista ”Herääminen pilvien yläpuolella”

Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla

Elokuun 31. päivä 2006 – päivälleen kymmenen vuotta sitten. Se on minulle ja Niinalle merkittävä päivämäärä, sillä se on hetki jolloin jätimme Suomen taaksemme ja lähdimme maailmalle. Matkaan lähdettiin vain kaksi matkalaukkua mukana, ajatuksena palata jouluksi kotiin. Kumpikaan ei olisi voinut tuolloin edes aavistaa, että matkasta muodostuisikin yli vuosikymmenen mittainen elämämme seikkailu!

Jatka lukemista ”Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla”