Ostoksilla jouluvieraan kanssa

Blogissa on pitänyt hieman hiljaista viimeiset kaksi viikkoa, mikä on johtunut paitsi työkiireistä, mutta myös kahdesta vanhempiemme vierailusta luonamme menneinä viikonloppuina. Ensiksi äitini saapui viikonloppuvierailulle marraskuun viimeisenä viikonloppuna, minkä jälkeen Niinan vanhemmat poikkesivat jälleen luonamme joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kaikille vieraille kyseessä oli ensimmäinen kerta saksalaisilla joulumarkkinoilla, joilla kierrettiinkin vieraiden kanssa ahkeraan.

Jatka lukemista ”Ostoksilla jouluvieraan kanssa”

 

Päivittäisiä maanjäristyksiä entisellä hehkulampputehtaalla

Huhtikuussa Japanissa matkatessamme meillä kävi moneen otteeseen mielessä, että miltähän tuntuisi kokea oikea maajäristys. Olimme ennakkoon melkein varmoja, että jotain tutinaa ehtisimme reissullamme kokea, mutta toisin kuitenkin kävi. Kolmen Japanissa vietetyn viikkomme aikana aistimme eivät kertoneet meille kertaakaan maa värähtelevän allamme. Jopa yö 31. kerroksen korkeudessa suuren maanjäristyksen kokeneessa Kobessa meni Ruususen unta nukkuessa.

Jatka lukemista ”Päivittäisiä maanjäristyksiä entisellä hehkulampputehtaalla”

 

Hetkeksi jäätynyt Alexanderplatz

Tänään tapahtui jotain hieman erikoisempaa. Niina kävi päivällä Alexanderplatzilla kaupoissa minun jäädessä kotiin kirjoittamaan blogia. Jossain vaiheessa Niina soitti, että en kyllä ikinä arvaa mitä Alexanderplatzilla oli juuri tapahtunut.

Jatka lukemista ”Hetkeksi jäätynyt Alexanderplatz”

 

Festival of Lights 2010 (osa2)

Kuten viime viestin yhteydessä vähän meinasin, kävimme eilen illalla toisella kuvausreissulla katsomassa Festival of Lights -tapahtumassa upeasti valaistuja Berliinin maamerkkejä. Kävelyreitti kuvissa on Potsdamer Platzilta Brandenburgin portille. Video on otettu Unter den Lindenin varrella sijaitsevalta Westin Grand -loistohotellilta, jonka seinillä pyöritettiin 3D-animaatioita. Aivan lopussa on vielä kuvia parvekkeen maisemastamme kun ilta hiljalleen pimenee.

Jatka lukemista ”Festival of Lights 2010 (osa2)”

 

Maxwell

Suomalainen kolleegamme vietti tällä viikolla synttäreitä, minkä kunniaksi meidätkin oli perjantaina kutsuttu juhla-illalliselle Berliinin keskusta-aluella sijaitsevaan ravintola Maxwelliin. Kyseessä on aavistuksen hienommasta ravintolasta, joka sijaitsee komeassa vanhassa rakennuksessa, suojaisan sisäpihan perällä. 11 hengen seurueemme lisäksi ravintolaillallista oli nauttimassa monta muutakin pöytäseuruetta, joten ravintolan voi päätellä olevan suosittu.

Jatka lukemista ”Maxwell”