Opas Berliinin joulumarkkinoille

Keväällä kirjoittamani opas Saksan kauppaketjuista osoittautui sangen suosituksi aiheeksi ja niinpä ajattelin kirjoittaa toisen ”oppaan” ajankohtaisista Berliinin joulumarkkinoista. Olen vuosien varrella kirjoittanut lukuisaan otteeseen sikäläisistä joulumarkkinoista, mutta ajattelin että on ehkä kuitenkin paikallaan koota kaupungit kymmenkunta suurinta ja parasta joulumarkkinaa yhteen ja listata lyhyesti niiden plussat ja miinukset.

Alapuolinen listaus on esitetty siinä prioriteettijärjestyksessä, missä itse kiertäisin Berliinin joulumarkkinoita jos vielä asuisin kaupungissa tai vierailisin siellä tähän aikaa vuodesta. Huomaa myös, että lista ei todellakaan käsitä kaikkia Berliinin joulumarkkinoita, joita on kymmeniä lähes jokaisessa kaupunginosassa. Listaamani joulumarkkinat sijaitsevat kuitenkin pääosin kaupungin keskustassa ja ovat siten varsinkin kaupungissa vierailevalle turistille niitä kaikkein kiintoisimpia.

Jatka lukemista ”Opas Berliinin joulumarkkinoille”

 

Frohe Weihnachten!

Frohe Weihnachten, eli iloista joulua, sanoisi saksalainen. Joulu on jälleen täällä ja sitä vietetään tänäkin vuonna perinteisissä merkeissä. Pitkästä aikaa olemme Niinan kanssa joulun eri osoitteissa, minä Etelä-Suomessa ja hän Itä-Suomessa. Päädyimme järjestelyyn, koska seuraava Suomen reissu on tulevan muuton vuoksi aikaisintaan ensi kesänä, joten molemmat meistä halusivat viettää hieman pidemmän loman tuttujensa keskellä. Itä-Suomessa joulu on tänäkin vuonna valkoinen, mutta tässä etelärannikolla ollaan siinä ja siinä, että onko maassa hieman valkoista vai onko joulu musta. Perinteistä on kyllä tämäkin tilanne, sillä viime vuosien lumimassat ovat olleet täysin poikkeuksellisia täällä etelässä ja musta joulu olisi vain paluuta normaaliin.

Berliiniin palaamme 27. päivä ja siellä jatkamme muuttoon liittyvien asioiden järjestelyä, kuten huonekalujen ja tavaroiden myyntiä. Töihin on palattava 2. tammikuuta ja ainakin aluksi Berliinin toimistolle. Tammikuusta ja koko alkuvuodesta tulee kyllä kiintoisa, sillä muutto Vancouveriin saattaa lopulta toteutua hyvinkin pienessä ajassa. Tehtävää on sitä ennen kuitenkin vielä paljon ja toivommekin saavamme asioita reilaan välipäivien aikana.

Eipä tässä sitten muuta kuin erittäin hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille! Frohe Weihnachten!

 

Viimeinen työpäivä – melkein

Perjantain piti olla viimeinen työpäiväni Berliinissä, mutta loppuviikosta meille selvisikin, ettei asia ole aivan näin. Kanadaan tarvittavan työluvan prosessi on nimittäin venähtänyt ja meidät tarvitsee toimittaa leimattavaksi lisää paperia. Näin ollen näyttääkin siltä, että pääsen aloittamaan uudet työt Vancouverissa parhaimmillaan vasta tammikuun puolenvälin jälkeen. Hyvänä uutisena pystyn jatkamaan nykyisessä työssäni tuonne saakka ja palkkakin jatkaa juoksuaan. Tietysti tammikuun lopussa kiintoisaksi käy nykyisen asuntomme luovuttaminen, joka on sovittu kuun viimeiselle viikolle. Toivon mukaan paperityöt selviävät ennen sitä, koska kaikenlaiset lisäjärjestelyt mutkistaisivat asioita entisestään…

Vaikka perjantai ei ollutkaan viimeinen Berliinin työpäivä, oli se kuitenkin viimeinen työpäivä tänä vuonna. Lensimme eilen Suomeen loppuvuoden mittaiselle joululomalle, joka onkin ihan tarpeeseen. Paluu Berliiniin on heti joulun pyhien jälkeen 27. joulukuuta. Berliinissä pitää välipäivinä hoitaa paperiasioita, sekä jatkaa tavaroidemme myymistä eBayn kautta. Tarkoituksemme kun ei ole muuttaa suurtakaan tavaramäärää mukanamme, sillä sähkölaitteet eivät pääosin toimi kanadalaisella sähköjännitteellä eikä IKEA:n huonekaluja kehtaa enää pidempään pitää. Niinpä myymme suurimman osan tavaroistamme vielä Saksassa ollessamme ja ostamme sitten Vancouverissa uudet huonekalut uuteen asuntoomme. Mutta sinne on vielä hieman matkaa ja paljon paperityötä sekä järjestelyjä tehtävänä.

 

Joulumarkkinoiden rakentaminen vauhdissa

Olimme viime viikon Suomessa, joten vasta tänään kotiin palattuamme huomasimme, että tämän vuotisten joulumarkkinoiden pystytys on alkanut Rotes Rathausin edessä. Näin olleen prosessi on viime vuotiseen tapaan aikataulussa ja ensimmäiset glögit pääseekin varmasti juomaan ensimmäisenä adventtiviikonloppuna tämän kuun lopussa.

Kelit ovat viime viikon aikana näemmä Berliinissäkin muuttuneet kylmäksi, sillä tänään oltiin päivälläkin vain muutama aste plussan puolella. Ja yöksi mennään jälleen nollan alapuolelle, joten tiedä vaikka täälläkin leijailisi vielä tällä viikolla lumihiutaleita. Sangen kaunis ja kuiva syksy alkaakin näin kääntyä talven puolelle, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Syksy ei todellakaan kuulu itseäni miellyttäviin vuodenaikoihin, kuten talvi puolestaan kuuluu. Toivon mukaan sitä lunta ei tosin tänä vuonna saada aivan yhtä paljon kuin viime vuonna saatiin. Kannattaa huomata, että linkin kuvat ovat aivan joulukuun alusta!!

 

Joulu on…taas?

Joulu tuntuu tulevan vuosi vuodelta aiemmin ja aiemmin, sillä kaupat yrittävät pitkittää vuoden parasta myyntisesonkia maksimilleen. Vaikka tässä ei olekaan mitään uutta, oli silti härskiä nähdä 16. syyskuuta (!) lähikaupassamme jo myytävän glögiä ja joulupipareita. Syyskuulle ajoittuva koulujen aloituksen sesonki vaihtuikin täkäläisissä kaupoissa kätevästi suoraan joulusesonkiin. Vielä pähkähullumpaa oli käydä tänään Alexanderplatzin Galeria Kaufhof -tavaratalolla ja todeta alakertaan ilmestyneen jo joulukuuset koristeineen päivineen. ”Frohes Weihnachten” julistivat seinille ripustetut julisteet, joidenka kuvissa porot pussailivat toisiaan hangen keskellä. Kyllä, näin marraskuun alussa, kun lehtikään ei ole vielä ehtinyt täysin puusta irrota. 😕

Onhan joulunalus ihanaa ja tunnelmallista aikaa, mutta liika on liikaa. Saksan joulumarkkinat avautuvat yleensä aikaisin, mutta nekin vasta marraskuun viimeisellä viikolla. Niinpä onkin pakko sanoa, että täkäläiset kaupat ovat ottaneet melkoisen varaslähdön jouluun. Kaipa tällä yritetään paikata ennustettua heikkoa joulumyyntiä. Taantuman pelon sekä velkakriisin luoman epävarmuuden kun odotetaan kiristävän ihmisten rahankäyttöä viime vuoteen verrattuna. Oli syy mikä hyvänsä, itse ainakin boikotoin tätä hulluutta loppukuulle saakka. Silloin sitä voikin jo maistaa miltä tämän vuoden joulusuklaa maistuukaan.