Itsenäisyyspäivän juhlagaala Vancouverissa

Eilen keskiviikkona juhlittiin Suomen juhlavuoden huipentumaa, kun pikkuruinen Suomi täytti 100 vuotta ja nousi yli satavuotiaiden itsenäisten maiden joukkoon. Kyseessä on suuri lukema pienelle maalle, joka on kokenut itsenäisyyteensä aikana monenlaisia aikoja. Kaikki suomalaisten työ on kuitenkin johtanut tunnustetuksi menestystarinaksi, jonka johdosta monet meistäkin ovat voineet ottaa ison askeleen muuttaa myös ulkomaille.

Juhlavuotta on juhlittu Suomessa pitkin vuotta ja Suomi 100 -teeman alla on järjestetty tapahtumia, vuoltu kaarnaveneitä sekä juhlittu erinäisin menoin. Juhlat ovat ulottuneet myös Suomen rajojen ulkopuolelle, jossa arvioidaan asuvan  nykyisin noin kaksi miljoonaa suomalaiset sukujuuret omaavaa.

Jatka lukemista ”Itsenäisyyspäivän juhlagaala Vancouverissa”

 

Aikainen laskettelukauden avaus

Paikallisia laskettelijoita jo pitkään syyhyttänyt lähestyvä laskettelukauden avaus otti varaslähdön viime viikon perjantaina, kun paikalliset Cypress Mountain ja Grouse Mountain avasivat molemmat virallisesti kautensa. Marraskuun 10. päivä on molemmille keskuksille aikaisin kauden avaus yli 30 vuoteen, missä auttoi edeltävien päivien sankka lumisade näillä lähivuorilla. Auki saatiin kuitenkin vain muutama rinne, joten tempauksella haettiin lähinnä näkyvyyttä, mutta se oli silti lupaus uuden kauden pyörähtämisestä käyntiin!

Jatka lukemista ”Aikainen laskettelukauden avaus”

 

Rikosaalto hienostoalueilla

Vancouverin alati paheneva asuntomarkkinatilanne saa yhä vain hullumpia muotoja. Asuntojen keskimääräinen hinta kaupunkialueella oli viime kuussa peräti 1,3 miljoonaa dollaria, mikä on 11,2% enemmän kuin vuosi sitten. Edullisimpia ovat edelleen kerrostaloasunnot (keskihinta $888K), toiseksi halvimman asuinmuodon ollessa hieman tilavammat townhouset ($1,3M). Kaikkein kallein asumisen muoto on yhä omakotitalo, joka on Vancouverissa jo täysin tavallisilta ihmisiltä karannut unelma, sillä niiden keskimääräinen hinta on 2,6 miljoonaa.

Jatka lukemista ”Rikosaalto hienostoalueilla”

 

Let’s go Vancouver

Syystalvinen pimentyvien iltojen suurkaupunki on tunnelmallinen paikka asua ja elää. Vaikka syksy tarkoittaakin täällä länsirannikolla sateisia ilmoja sekä synkkiä päiviä, tarkoittaa se samalla myös raikas luontoa, kauniita pilvimuodostelmia vuorten rinteillä sekä tuoreita lumihuippuja lähivuorilla.

Netissä vastaan tullut hyvin kokoon leikattu video syksyisestä Vancouverista välittää erinomaisesti tätä ajankohtaista tunnelmaa ja on ehdotomasti katsomisen arvoinen.

 

Vancouver House ottaa muotoa

Vancouverin rakennusrintamalla tapahtuu paljon. Kymmenet nostokurjet korkeiden rakennusten huipulla ovat tuttu näky ympäri 2,5 miljoonan asukkaan voimakkaasti rakentuvaa metropolia, joka kohoaa tulikuuman talouden mahdollistamana. Vaikka iso osa tuotannosta onkin geneeristä ja moneen kertaan toistettuna tylsää, on käynnissä useita arkkitehtoonisesti kiintoisia rakennusprojekteja. Valitettavasti niistä kaikista ei mitenkään riitä aikaa kirjoittaa, mutta on kuitenkin muutamia projekteja, joista on syytä kirjoittaa. Vancouveriin on nimittäin syntymässä erittäin korkealuokkaisia pilvenpiirtäjiä, jotka tulevat muovaamaan kaupunkikuvaa tuleviksi vuosikymmeniksi eteenpäin.

Jatka lukemista ”Vancouver House ottaa muotoa”