Vähäluminen hiihtoloma Utahissa

Helmikuulle ajoittuva hiihtoloma on talven parasta aikaa ja kuluva talvi on ollut täällä länsirannikolla erinomainen ainakin laskettelijan näkökulmasta katsottuna. Viime vuonna teimme näihin samoihin aikoihin viikon mittaisen suuren laskettelukiertueen Kanadan kalliovuorille, mikä oli kuitenkin varasuunnitelma, sillä alkuperäisenä suunnitelmanamme oli lähteä Amerikan Kalliovuorille joko Coloradoon tai Utahiin. Suunnitelma kuitenkin kaatui matkan kalleuteen, mikä ei haitannut, sillä automatkamme oli täynnä mahtavia laskettelupäiviä.

Jatka lukemista ”Vähäluminen hiihtoloma Utahissa”

 

Lumille Utahin rinteisiin

Laskettelutalvi lähestyy hiljalleen puoliväliä ja olemme tällä kaudella ehtineet rinteeseen jo neljä kertaa. Whistlerin alkukauden laskettelut ovat meille ilmaisia ja niinpä kävimmekin rinteessä joulukuun alussa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Uuden vuoden laskettelut aloitti iltamäki Cypress Mountainilla, jonne suuntasimme torstai-iltana, vain kolme vuorokautta tyynenmeren seikkailulta palattuamme. 🙂

Jatka lukemista ”Lumille Utahin rinteisiin”

 

Aikainen laskettelukauden avaus

Paikallisia laskettelijoita jo pitkään syyhyttänyt lähestyvä laskettelukauden avaus otti varaslähdön viime viikon perjantaina, kun paikalliset Cypress Mountain ja Grouse Mountain avasivat molemmat virallisesti kautensa. Marraskuun 10. päivä on molemmille keskuksille aikaisin kauden avaus yli 30 vuoteen, missä auttoi edeltävien päivien sankka lumisade näillä lähivuorilla. Auki saatiin kuitenkin vain muutama rinne, joten tempauksella haettiin lähinnä näkyvyyttä, mutta se oli silti lupaus uuden kauden pyörähtämisestä käyntiin!

Jatka lukemista ”Aikainen laskettelukauden avaus”

 

La Niña talven lopputulos

Niinhän siinä sitten kävi, että menneestä talvesta tuli kaikkien aikojen paras laskettelukautemme Vancouverissa asumiemme viiden vuoden aikana. Syksyllä povattu La Niña sääilmiö toteutui odotetun kaltaisesti ja taivaalta satoi valkoista kultaa paksusti läpi koko pitkän talven.

Jatka lukemista ”La Niña talven lopputulos”

 

Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla

Tämänvuotinen uskomaton laskettelutalvi päättyi monin paikoin tänä viikonloppuna ja vain harva laskettelukeskus on auki kuun loppuun tai toukokuuhun saakka. Syy keskusten sulkeutumiseen ei kuitenkaan ole lumitilanteessa, sillä vuorilla lasketellaan vielä monta metriä syvässä lumihangessa. Pääsiäisen jälkeen ihmisten mielenkiinto alkaa kuitenkin keskittyä kesäaktiviteetteihin, minkä vuoksi kausi tulee päätökseen.

Jatka lukemista ”Upean laskettelukauden päätös Mount Bakerilla”