Itämaista herkuttelua

Eräs Trump Towerin kaltaisessa luksuspilvenpiirtäjässä asumisen hyviä puolia on, että talon asukkaana saa alennusta alakerran viiden tähden hotellin kaikista palveluista sekä yleellisistä ravintoloissa. Hotellin ruokapaikoista erityisin on Mott 32, joka on samannimisen hongkongilaisen hienostoravintolan ensimmäinen ulkomailla sijaitseva ravintola. Hieman erikoinen nimi juontuu New Yorkissa sijaitsevasta katuosoitteesta, johon avautui vuonna 1851 kaupungin ensimmäinen kiinalainen ruokakauppa, jonka ympärille kasvoi sittemmin New Yorkin kuuluisa Chinatownin kaupunginosa.

Jatka lukemista ”Itämaista herkuttelua”

 

Kunnon pihviä Gothamissa

Nyt kun muutimme ainakin tilapäisesti takaisin Downtowniin, sovimme Niinan kanssa käyvämme viikonloppuisin kokeilemassa meille uusia ravintoloita, joita täällä keskustassa piisaa. Pitkään jossain asuvana ongelma kun on usein urautuminen tuttuihin ja turvallisiin ruokapaikkoihin, kuten meillekin Burnabyssä loppu vaiheessa kävi.

Ensimmäiseksi illalliskohteeksi valikoitui Downtownin itälaidalla sijaitseva Gotham Steakhouse, joka on rankattu useita vuosia Vancouverin 50 parhaimman ravintolan joukkoon. Ravintola sijaitsee kauniissa 1933 valmistuneessa rakennuksessa, jonka sisustus edustaa arvokasta art deco -tyylisuuntausta.  Ravintolan sisällä valaistus on on erittäin hämärä, minkä vuoksi valokuvien ottaminen käsivaralta on melkeinpä arpapeliä.

Jatka lukemista ”Kunnon pihviä Gothamissa”

 

Viikonloppu Galiano Islandilla

Viime viikonlopun kauniit kesäkelit saivan meidät pakkaamaan automme ja lähtemään telttailemaan. Pientä viikonloppuretkeä oli suunniteltu jo pieni tovi ja kohteeksemme valikoitui monelta huomaamatta jäävä ja siksi hieman tuntematon Galiano Island. Pitkula saari sijaitsee Vancouverinsaaren ja mantereen toisistaan erottavan syvän Georgiansalmen länsirannalla, jossa satojen saarien rypäs kahden eri valtion merialueella.

Jatka lukemista ”Viikonloppu Galiano Islandilla”

 

Hienostoillallisella San Franciscossa

Taannoisen San Franciscon työmatkani yhteydessä kaupungissa viettämäni pitkän viikonlopun yksi ehdoton kohokohta oli sunnuntai-illalle tekemäni ravintolavaraus hotellini lähettyvillä sijaitsevaan Sons & Daughters ravintolaan. Kyseessä on pieni 28 hengen hienostoravintola, joka on jo muutaman vuoden ajan pitänyt hallussaan yhtä Michelin-tähteä.

Jatka lukemista ”Hienostoillallisella San Franciscossa”

 

Herkkupalkittu West

Helmikuun alussa huipentuvan Dine Out Vancouverin tämänvuotinen päätöksemme oli illallinen hieman keskustan eteläpuolella sijaitsevassa kuuluisassa West nimisessä ravintolassa. Ravintola on toiminut jo pitkään ja pokannut monia palkintoja Vancouverin parhaana illallispaikkana. Niinpä meitä onkin kiinnostanut jo useamman vuoden ajan käydä kokeilemassa sikäläisen kyökkimaestron luomuksia.

Jatka lukemista ”Herkkupalkittu West”