Ihmisvilinää ja rakkaushotelleja Shibuyassa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Seuraava päivä valkeni ilahduttavasti poutaisena ja niinpä jatkoimme Tokion tutkimusta suuntaamalla kaupungin ehkä kiintoisimpaan kaupunginosaan Shibuyaan. Shibuya sijaitsee Harajukun eteläpuolella Lounais-Tokiossa ja on tunnettu nuorison kaupunginosana. Suurella alueella onkin paljon kauppakeskuksia ja tavarataloja, jotka ovat täynnä nuorille suunnattuja liikkeitä. Alueella sijaitsee myös valtavasti ravintoloita, peliluolia sekä karaokepaikkoja, mitkä tekevät siitä vilkkaan varsinkin ilta-aikaan.

Aamupäivä Shibuyassa

Karaoke on lähellä monen japanilaisen sydäntä ja monenmoisia karaokehuoneita tarjoavia yrityksiä löytyy useita melkein kaupungista kuin kaupungista. Eikä ihme, sillä koko ilmiö sai alkunsa reilut 30 vuotta sitten Japanissa, Koben kaupungissa. Siellä keikalle bookattu kitaristi ei päässyt paikalle ja baarin omistaja keksi laulattaa yleisöä taustanauhan tahtiin. Tästä sai alkunsa ilmiö kara (tyhjä) okesutora (orkesteri) eli karaoke. Tuosta ilmiö on paisunut melkein kansanhuviksi, jota käydään kaveriporukalla veivaamassa vartavasten tarkoitukseen rakennetuissa karaokehuoneissa, joita löytyy Japanista yli 100 000.

Automaatteja kaikkialla

Meitä ei kuitenkaan laulattanut, joten jätimme karaoken tällä kertaa kokeilematta. Sen sijaan meitä kiehtoivat paikalliset pelihallit, joita mainostetaan yleensä niiden suosituimman pelikoneen, pachinkon, nimellä ja ne ovat jotain täysin päätöntä. Pachinkoja löytyy aivan kaikkialta ja yleensä pienissäkin kaupungeissa on ainakin yksi pachinko. Suurimmissa kaupungeissa niitä saattaa olla kadunvarren kummallakin puolen vierivieressä. Yhtenevää niille kaikille ovat värikkäät ja villisti vilkkuvat sisätilat, sekä valtava kakofoninen mekkala.

Munkki kadulla

Ja tässä en liioittele, sillä joissain peliluolissa meteli on korviahuumaava, eikä sisään meinaa haluta mennä. Meteli tulee sadoista pachinko-pelikoneista, jotka ovat hieman perinteisen pajatson oloisia vekottimia. Kävijät ostavat kasan pieniä metallikuulia, joita laukaistaan vertikaaliselle pelilaudalle. Kuulan menetettyä alkuvauhtinsa, putoaa se joko pelilaudan bonus-koloihin, tai kuten useimmiten, pohjalla olevaan koloon. Palkintona onnekkaille on… lisää kuulia! Rahallisia voittoja ei ole, mikä johtuu Japanissa voimassa olevasta uhkapelikiellosta. Voitetut kuulat lunastaa pelimerkkeinä, jotka voi vaihtaa kahisevaksi lähikadun toimipisteissä.

Meteliä Pachincossa

Pachinkossa ei ole siis juurikaan mitään mieltä, mutta silti kymmenien pelihallien sadoilla koneilla istuu ympäri vuorokauden kamalassa metelissä, välkkeessä sekä tupakansavussa suuri määrä addiktoituneita ihmisiä. Ja jos edellisessä lauseessa sana tupakka särähti korvaan, niin mainittakoon, että Japanissa tupakointi on vielä sallittua monessa paikassa, kuten ravintoloissa sekä junissa. Tupakointikiellot lisääntyvät kuitenkin onneksi Japanissakin, mutta ovat vielä paljon Eurooppaa jäljessä. Vaikka eipä silti: Saksassakin ollaan oltu suurimmaksi osaksi savutonta vasta alta viisi vuotta, joten eipä sitä ole paljon varaa kerskailla täälläkään.

Pachinkojen lisäksi peliluolista löytyy myös kaikenlaisia videopelejä sekä erityisesti valtavat määrät ”palkintokouria”. Tiedättehän, näitä joystickillä ohjattavia kouria, joilla yritetään kalastaa laitteen sisältä suklaata, manga-kortteja, manga-nukkeja, kännykkäkoristeita, reppuja, isoja pehmoleluja… ihan mitä vain!

Monenlaisia pelikeskuksia

Japanilaiset peliluolat ovatkin jännä kulttuurillinen kokemus ja piipahdimmekin useammassa sisällä. Kauhean kauan niissä ei tosin viihdy juuri melun ja savun takia. Myöskään peliluolien huvitukset eivät nyt vain oikein iskeneet meihin tyhmiin länkkäreihin.

Pienen matkaa Shibuyan asemalta, pienehkön kukkulan päällä, sijaitsee Dogenzakan alue. Alue tunnetaan myös englanninkielisellä nimellään Love Hotel Hill. Nämä kymmenet ”rakkaushotellit” tarjoavat yönkin yli olevaa majoitusta satunnaiselle kulkijalle, mutta pääasiassa niihin saavutaan muutamaksi tunniksi seuralaisen kanssa ”päiväkahville”. Hotelliin saapuvan ei tarvitse aikeitaan hävetä, sillä huoneet valitaan näyttötauluilta ja maksu tapahtuu yleensä anonyymisti koneen kautta. Joskus tosin maksu suoritetaan kassahenkilölle, mutta silloinkin sumennetun lasin alta rahat livauttamalla. Huoneiden taso ja hinta vaihtelee parinkympin kopperosta aina todella kalliisiin ja mielikuvituksellisesti sisustettuihin; esimerkiksi linna tai vankityrmä -teemalla varustettuna. Huoneen sisustuksen ja varustelun pääasiallisena tarkoituksena onkin virittää pari näiden haluamaan tunnelmaan ”kahvitella”.

Rakkaushotelleja ja vilinää

Love hotellit ovat Japanissa suuri bisnes ja niissä vierailee ihmisiä normaaleista työmuurahaisista aina prostituoituihin saakka. Maan hotelleissa arvioidaan tehtävän vuodessa jopa 500 miljoonaa vierailua, mikä tarkoittaa 1,4 miljoonaa pariskuntaa tai 2% Japanin väestöstä joka ikinen päivä!

Jos ovat love hotellit erikoinen majoitus, ovat sitä myös kapselihotellit. Niiden mainoksia näki varsinkin Tokiossa pariin otteeseen ja kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on hyvin halpaan hintaan vuokrattavasta arkkumaisessa muovikapselissa sijaitsevasta nukkumapaikasta. Hotelleissa kapseleita on yleensä kahdessa kerroksessa ja vieri vieressä. Varustuksena niissä tavallisesti televisio, pelikonsoli sekä langaton internet. Yksityisyyden takaa verho tai sumennettu lasi kapselin jalkopään oviluukussa. Moniin kapselihotelleihin kelpuutetaan ainoastaan miehiä, joita yöpyjät useimmiten ovatkin. Yleinen syy kapselissa yöpymiseen on myöhään mennyt juhlinta, jolloin on missannut viimeisen metron. Tällöin ihmiset tulevat kapseleihin pienille unosille ennen kotiin tai töihin menoa. Viime aikoina kapseleita on enenevässä muodossa vuokrattu myös pysyväksi majoitukseksi esimerkiksi työttömille. Hotelleja on monen kokoisia aina noin 50:stä aina yli 700 kapselin jättiläisiin saakka.

Ravintolan esimerkkiannoksia

Love hotellin tapaan myös kapselihotelli jäi kokematta. Kapselihotelli kyllä kiehtoi mieltä yhden yön majapaikkana, mutta koska niihin kelpuutetaan niin heikosti naisia, emme jaksaneet alkaa asiaa sen tarkemmin tutkimaan. Mietittämään jäikin, miten klaustrofobinen kokemus yö kapselissa on ja millainen äänimaailma kapselissa yöllä vallitsee?

Shibuya on silminnähden muuta Tokiota likaisempi kaupunginosa ja äärimmäisen kaupallinen. Räikeitä mainoksia on kaikilla seinillä ja suuria videoruutuja on kaikkialla. Tämän päälle vielä kauppojen oville tuodut sekä valopylväissä sijaitsevat kaiuttimet huutavat kukin omaa musiikkiaan tai mainostaan. Lopputuloksena pääkaduilla onkin paitsi valtava ihmiskuhina sekä korviahuumaava melusaaste. Kuitenkin juuri tästä syystä Shibuya on ehkä kiintoisin pala Tokiota!

Värikäs katukuva

Kiintoisa bongaus Shibuyassa oli myös silmiimme osunut äärimmäisen kapea talo. Kyseessä ei rappukäytävästä, kuten aluksi luulimme, vaan ihan kunnon asuinrakennuksesta. Kuva kertoo kieltään ja talon leveys on vaivaiset kaksi metriä! Voi vain kuvitella miten helppoa tällaisen asunnon kalustaminen onkaan…

Erityisen kapea asuintalo

Pari tuntia Shibuyaa kierrettyämme palasimme juna-asemalle. Sieltä kävimme lunastamassa ennakkoon varaamamme Japan Rail Pass -kortit. Kyseessä on maan suurimman junayhtiö JR:n (Japan Railways) ainoastaan ulkomailta saapuville turisteille myymä passi rajattomaan junamatkustamiseen valitun ajanjakson aikana. Passeja on 7, 14 ja 21 päivän mittaisia, hinnoiltaan 250, 400 ja 515 euroa (hinnat heinäkuu 2010). Voi kuulostaa kalliilta, mutta hieman yllättäen junamatkustaminen Japanissa onkin kallista – jopa VR:n hintoihin verrattuna! Kuitenkin esimerkiksi seitsemän päivän passi tulee kannattavaksi jo Osakaan tehtävän edestakaisen matkan yhteydessä, joten meidän tulevilla junamatkoilla 14 päivän passille tulisi käyttöä. Japan Rail Passin voi tilata vain Japanin ulkopuolelta tietyiltä matkatoimistoilta. Maksun jälkeen kotiin toimitetaan kuitti, jonka voi vaihtaa passiksi vasta Japaniin saavuttuaan.

Kätevä Japan Rail Pass

Passi tuo matkustamiseen suurta joustavuutta, sillä vaikka se kelpaa vain JR:n juniin, voi sillä matkustaa käytännössä mihin päin Japania tahansa. Myös luotijunat eli shinkansenit ovat käytettävissä (lukuun ottamatta kaikkein nopeinta Nozomia) ja paikkalipun juniin saa varattua ilmaiseksi. Passilla voi matkustaa Tokion sisälläkin JR:n junilla, mutta metroissa sekä lukuisten muiden firmojen junissa joutuu edelleen turvautumaan Suicaan. Silti passia kannattaa käyttää aina kuin mahdollista, sillä Suicaan ladatut jenit kuluvat hyvin nopeasti. Matkaetappeihin perustuva rahastussysteemi on todella monimutkainen, mutta onneksi se toimii automaattisesti asemien porteilta Suicaa lukulaitteessa vilauttamalla. Yleensä yksi etappi maksaa noin 1-3 euroa (luit oikein!), mistä voi päätellä jotain päivittäisen metrolla suhaamisen hinnasta. Japani on todellakin kallis maa.

Passit saatuamme piti niitä tietysti heti kokeilla ja niinpä ajoimme Yamanote-linjalla pari asemaa myötäpäivään Länsi-Tokioon Shinjukun kaupunginosaan. Siellä etsimme ensiksi ruokapaikan, josta saatujen voimien myötä aloimme tutkia Shinjukua. Yamanoten sisäpuolella katujen varret ovat tupaten täynnä japaninkielisiä mainoksia, mikä on loistava tilaisuus ottaa eksoottisia kaupunkikuvia. Maisema junaradan toisella puolella on puolestaan hyvin erilainen, sillä tämä Nishi-Shinjukuna tunnettu alue on Tokion suurin pilvenpiirtäjäkeskittymä.

Japanilainen katumaisema

Yleensä kun ihmiset ajattelevat Tokiota, mieleen tulee täyteen ahdettu kaupunki täynnä pilvenpiirtäjiä. Mielikuva ei ole kovin väärä, mutta hieman yllättäen pilvenpiirtäjät ovat Tokiossa sangen uusi asia. Esimerkiksi Shinjukun alueelle ensimmäiset on nousivat vasta 70-luvulla, kun New Yorkissa pilvenpiirtäjiä rakennettiin jo 1920-luvun lopulla.

Shinjukun pilvenpiirtäjiä

Korkeita yli 180 metrin korkeuteen yltäviä torneja on koko Tokiossa ainoastaan 39, joista niistäkin 22 on rakennettu tällä vuosituhannella. Tokion korkein pilvenpiirtäjä kohoaa vaivaiseen 248 metrin korkeuteen, mikä ei ole maailman mittakaavassa kummoinenkaan lukema. Yksi syy korkeiden rakennusten sangen pieneen määrään ovatkin toistuvien maanjäristysten aiheuttamat erikoisvaatimukset rakennuksille. Mutta suurin rajoittava tekijä on silti kaupungissa pitkään voimassa ollut tiukka määräys rakennuskorkeuden maksimista.

Tilavampaa katutilaa

Superkorkeiden rakennusten puuttuminen ei silti tee Tokiosta pikkukaupungin näköistä, ehei, sillä kaupunkirakenne itsessään on uskomattoman tiivis. Lisäksi suomalaisittain todella korkeita rakennuksia on niitäkin sentään satoja siellä täällä pitkin kaupunkia. Shinjuku on tornien keskittymänä upea alue, jonka keskipiste on Tokyo Metropolitan Government Building. Tämä 243-metrinen massiivinen pilvenpiirtäjä on nimensä mukaisesti Tokion metropolialueen hallinnon keskus. Vuonna 1991 valmistunut ja noin miljardi dollaria maksanut rakennus on avoinna vierailijoille ja sen kahden tornin huipulla sijaitsevat ilmaiset näköalatasanteet ovatkin monen Tokiossa vierailevan kohteena.

Hallintokeskus

Tokion korkeimpia torneja

Tuona tiistai-iltapäivänä pääsy oli pohjoisen tornin näköalatasanteelle. Jono hissille oli pitkä, mutta veti sangen vikkelästi. Päivä oli täydellisen aurinkoinen, joten ylös päästyämme eteemme aukenivat melkoiset maisemat. Vasta noin 240 metrin korkeudessa meille kävi selväksi, miten valtava jopa 39 miljoonan ihmisen megakaupunki onkaan! Täysin yhtenäinen talojen meri jatkuu joka suuntaan horisonttiin saakka. Näkyvyys torneista on varmasti parikymmentä kilometriä suuntaansa, mikä ei riitä näkemään kaupunkialueen ulkopuolelle. Kaupungin koko onkin mykistävä ja tarjottu maisema yksinkertaisesti maailman urbaanein.

Shinjukun yläpuolella

Megakaupunki Tokio

Niinalle riitti yksi kierros näköalatasanteen ympäri, mutta itselläni se vaati kolme kierrosta. Jokaisella kierroksella huomasi nimittäin aina uusia maamerkkejä. Harmillisesti noin sadan kilometrin päässä Tokiosta länteen sijaitseva Japanin korkein (3776 metriä) ja tunnetuin vuori Fuji ei hyvästä säästä huolimatta näkynyt. Suurkaupungin ilmassa on nimittäin kauniinakin päivänä sen verran saasteita, että Fuji jäi harmaan udun peittoon. Kuulaina syysaamuina vuoren pitäisi silti olla nähtävissä Tokioon saakka postikorttikuvien mukaan.

Tokion ydinkeskusta

Vaikka Fujia emme nähneetkään, näkee ylhäältä aina parin kymmenen kilometrin päähän naapurikaupunki Yokohamaan saakka, jonne olimme seuraavana päivänä menossa. Tämän lisäksi muun muassa Tokyo Tower, sekä Lost in Translation -elokuvasta tuttu Park Hyatt Tokyo -hotelli näkyivät hyvin. Myös pilvenpiirtäjähotellimme 221 metriä korkea pohjoistorni oli nähtävissä paljain silmin noin kahdeksan kilometrin päässä.

Elokuvassakin nähty Park Hyatt Tokyo

Vaikka ei olisikaan kiinnostunut korkeista taloista, kannattaa Metropolitan Government Buildingissä silti vierailla, sillä ilmaiset maisemat ovat uskomattomat. Lisäksi itse rakennus on melkoinen ilmestys kaikessa massiivisuudessaan. Nishi-Shinjukun pilvenpiirtäjien juurella on lisäksi sangen viihtyisää ja tokiolaisittain tilavaa.

Loputonta talomerta

Meillä vierähti Shinjukun alueella kolmisen tuntia. Shinjukun rautatieasemalla ihmettelimme valtavaa asemarakennusta, jonka kautta kulkee päivittäin peräti 3,64 miljoonaa ihmistä, tehden siitä maailman vilkkaimman juna-aseman. Vilinää riittää ja satuimme asemalle juuri iltapäiväruuhkan alkaessa. Jo asemaa lähestyttäessä ihmismäärät ovat huomattavia ja liikennevaloista purkautuu satojen ihmisten laumoja kerrallaan. Ängimme aivan tietoisesti Yamanote -linjan laiturille toiveenamme nähdä ehkä vihdoinkin ihmisten juniin pakkaamista. Taisi kuitenkin olla tokiolaisittain hiljainen päivä, sillä parin minuutin välein saapuvat pitkät junat imaisivat lauman kerrallaan sisälleen. Mukaan mahduimme mekin ja matkasimme takaisin Shibuyaan.

Takaisin Shibuyassa halusimme nähdä ruuhkaa sanan varsinaisessa merkityksessä emmekä tällä kertaa joutuneet pettymään. Shibuyan rautatieaseman luoteiskulmalla sijaitsee nimittäin Tokion kuuluisin risteys, jonka luona valtavat ihmislaumat pakkautuvat liikennevaloihin suureksi massaksi. Lopulta kun valot vaihtuvat vihreiksi, alkaa melkoinen kuhina kun pari tuhatta ihmistä lähtee ylittämään risteystä yhtä aikaa. Näky on mielipuolinen ja se toistuu tuntien ajan joka aamu ja ilta. Kokonaisuuteen antavat vielä näyttävän lisän Shibuyan kaikkialla huutavat kaiuttimet sekä suuret mainoksia pyörittävät videoruudut, joita on suurimman risteyksen ympärillä kymmeniä. Meteli onkin melkoinen kaiken kuhinan keskellä.

Yöllä Shibuya kuhisee elämää

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, on risteys nähtävyys ja sen reunalla on aina kymmeniä turisteja kuvaamassa uskomatonta vilinää. Näin teimme mekin, jotta voisimme kotosalla muistella miten ihanan rauhallista ja ruuhkatonta meillä Berliinissä onkaan. Valokuvaajille tiedoksi että paras näkymä risteykseen on rautatieasemaan integroituvan Tokyu-tavaratalon kolmannesta kerroksesta läheltä portaita Ginza-metrolinjalle.

Maailman vilkkain risteys

Ruuhkan huumaavasta katselusta lopulta tarpeeksi saatuamme, kävimme syömässä Shibuyan Outback Steakhousessa kunnon ribsit, joiden voimilla matkasimme vielä illan viimeiselle kohteelle, ikoniselle Tokyo Towerille.

Pihviä ennen Tokyo Toweria

Tokyo Tower on Tokion tunnettu maamerkki ja tämä punavalkoinen televisiotorni on saanut inspiraationsa Pariisin Eiffel-tornista, ollen tätä hieman pidempi 333 metrin pituudellaan. Tokyo Tower toimii arvaten myös näköalatasanteena (korkeudet 150 metriä ja 250 metriä), mutta kirkkaasta illasta huolimatta emme jaksaneet enää nousta torniin. Takanamme oli pitkä päivä, emmekä uskoneet sieltä avautuvan maiseman olevan juuri hotelliamme parempi! Niinpä tyydyimme vain ottamaan kirkkaasti valaistusta tornista kuvia sen juurelta ja jättämään torniin kipuaminen seuraavaan Tokion-reissuun…