Monille ystävilleni on ainainen ihmetyksen aihe, miten en ole vieläkään liittynyt ”kaikkien käyttämään” Facebookiin. Tai miksi en ole mukana uudessa ja ”trenditietoisten edeltäkävijöiden” suosimassa Google+ palvelussa? Päätökseni olla liittymästä molempiin on perustunut moneen syyhyn, mutta tässä kaksi painavinta.
Kategoria: Blogista
Uusi ulkoasu 2.0
Blogini täyttää näinä päivinä suunnilleen vuoden. Ensimmäisen vuoden aikana olen kerennyt kirjoittamaan monenlaisista asioista, tapahtumista ja lukuisista matkoistamme. Sisältöä onkin kertynyt melkoisesti ja ideoita uusista kirjoituksista on niin paljon kuin vain jaksan ja ehdin kirjoittamaan. Vaikka sisältö onkin jokaisen blogin tärkein osa, on blogin samana pysynyt ulkoasu käynyt hiljalleen vanhahtavaksi. Ulkoasu on yksi käyttämäni Vuodatus.netin blogipohjista ja perus-näppärä, muttei kovin näyttävä. Asia on vaivannut mieltäni jo pidemmän aikaa, kunnes viimein tänä viikonloppuna sain otettua itseäni niskasta kiinni ja paneuduttua asiaan.
Vuosi 2010 blogissani
Vuosi 2010 on sitten takana ja viime yönä alkoi vuosi numero 2011. Se tarkoittaa, että on mahdollista katsoa taaksepäin blogini ensimmäisen about puolen vuoden pätkän kävijämääriin.
Perustin tämän blogin toukokuun alussa ja noin kuun puolivälissä laitoin blogini liveksi ensimmäisten Australian matkakertomuksen tarinoiden myötä. Jo tuon toukokuun aikana blogiini eksyi 111 lukijaa. Määrä, mikä on sittemmin kasvanut noin 1200 kävijään kuukaudessa blogin sisällön kasvaessa ja laajentuessa. Yhteensä vuoden loppuun mennessä blogissani on vieraillut 5670 lukijaa, mikä on mukavasti yli tavoittelemani viiden tuhannen.
