Kanadan kultajuhlat

Sotšin talviolympialaiset ovat ohitse ja eri mailla on kisamenestyksen loppuarvion aika. Kanadan voidaan sanoa suoriutuneen kisoista erinomaisesti, sillä kultamitaleja tuli kotiin yhteensä 10 kappaletta, hopeamitaleja 10 ja pronssejakin 5 kappaletta eli yhteensä 25 mitalia. Kultamitalien määrässä Kanada ylsikin sijalle kolme, heti Venäjän ja Norjan jälkeen, yhden mitalin edellä rakasta etelänaapuriamme Yhdysvaltoja. Mitalien kokonaismäärässä sijoitus oli kuitenkin neljäs, sillä Yhdysvallat sai kokonaisuudessaan kolme mitalia enemmän, näistä suurin osa pronssisia.

Jatka lukemista ”Kanadan kultajuhlat”

 

Olympiatuli syttyi Vancouveriin

Jos Vancouveriin muutossamme jokin asia harmittaa, niin sen ajankohta. Tänne olisi nimittäin pitänyt muuttaa kaksi vuotta aiemmin ja päästä todistamaan elinikänämme todennäköisesti ainutkertaisia Vancouverin talviolympialaisia. Vuodet 2010 kisat olivat kaikkien asiasta jututtamiemme paikallisten mukaan täysin ainutlaatuinen tapahtuma, joka piti Vancouverin maailman keskipisteenä kahden viikon ajan.

Jatka lukemista ”Olympiatuli syttyi Vancouveriin”

 

Kaksi vuotta Kanadassa

Arkinen tammikuun 21. päivä tuli ja meni niin vaivihkaa, että unohdin melkein tyystin silloin juhlittavan tärkeän merkkipäivän. Se on nimittäin päivämäärä, jolloin minä saavuin kaksi vuotta sitten tänne Vancouveriin, Niinan seuratessa vain muutama viikko perässäni. Ensimmäinen vuotemme Kanadassa oli valitettavasti hyvin turbulentti, sisältäen kaksi eri työpaikkaa ja paljon murhetta niiden välillä siirryttäessä. Onneksi nyt päättynyt toinen vuotemme maassa on ollut ensimmäistä huomattavasti tasaisempi.

Jatka lukemista ”Kaksi vuotta Kanadassa”

 

Canucks vs. Flames joukkotappelu

Ottelut naapurikaupunkien välillä saavat joskus pelaajien tunteet kuumenemaan ja näin kävi totisesti lauantai-iltana täällä Vancouverissa pelatussa Vancouver Canucks – Calgary Flames ottelussa. Peliä ehti nimittäin kulua vain kaksi sekuntia, kun kentällä oli jo käynnissä koko kentän kattava joukkotappelu.

Erikoisen tilanteen taustalla oli Calgaryn valmentajan Bob Hartleyn päätös laittaa ottelun aloituskentäksi räyhäjenginä tunnettu Flamesien neloskenttä, joka on poikkeuksellinen ratkaisu. Vancouverin valmentaja John Tortorella arvasi, että Hartleyn tarkoituksena oli aiheuttaa jonkinlainen kärhämä, jossa Vancouverin ykköskentän pelaajat saattaisivat saada pitkiä rangaistuksia tai pahimmassa tapauksessa loukkaantua rähinän lomassa. Niinpä Tortorella päätti vastata samalla mitalla ja laittoi aloitukseen oman karskin neloskenttänsä.

Jatka lukemista ”Canucks vs. Flames joukkotappelu”

 

Uudenvuoden juhlintaa Dallasissa

Vuosi on jälleen vaihtunut ja edessä on totuttelu uuteen lukemaan 2014. Tämä uusivuosi meni myös hieman normaalia erikoisemmissa merkeissä, sillä minun vuosi vaihtui täällä Dallasissa. Saavuimme nimittäin veljeni kanssa suurella Amerikan matkallamme Dallasiin sunnuntaina 29. päivä joulukuuta ja olimme siellä aina uudenvuodenpäivään saakka, jolloin siirryimme tänne Houstoniin, josta käsin tätä viestiä nyt kirjoitan.

Jatka lukemista ”Uudenvuoden juhlintaa Dallasissa”