Jouluvalojen taikaa

Joulu alkaa olla lähellä ja tänä vuonna vietämme sitä jo kolmatta kertaa kotonamme täällä Kanadassa. Perinteisiimme on kuulunut vuosittain kierrokset ihastelemassa paikallisten mitä värikkäimpiä jouluvalovirityksiä, joita löytyy pitkin poikin lähiöitä, joissa naapuruston parhaimpien jouluvalojen tittelistä kisataan ihan tosissaan.

Jatka lukemista ”Jouluvalojen taikaa”

 

Edessä kuukausien korjausrakentaminen

Kanadan länsirannikkoa ovat viime viikkoina moukaroineet useat ilmakehän virtaukset (eng. Atmospheric River). Kyse on normaalista sääilmiöstä, jossa suuri määrä kosteutta ja siten sadetta kulkeutuu ilmakehässä kapeana virtauksena, aiheuttaen tietyin paikoin rankkoja lumi- tai vesisateita. Vancouverin alueella tällaisia virtauksia saadaan normaalisti kymmenen vuodessa, joten kyse ei ole harvinaisesta ilmiöstä ja usein tällöin nautitaan huikeista laskettelukeleistä paikallisilla vuorilla.

Jatka lukemista ”Edessä kuukausien korjausrakentaminen”

 

Tornado Vancouverin maaperällä

Vuorten ympäröimä Vancouver on harvoin äärimmäisen sään kohteena ja esimerkiksi ukkonen on kaupungissa kohtuullisen harvinainen vieras. Syksyisin tyyneltämereltä saapuu kuitenkin voimakkaita syysmyrskyjä, jotka kaatavat puita ja vaurioittavat rakennelmia, kuten White Rockin kuuluisan laiturin katkeaminen joulukuun 2018 myrskyssä. Nämä sääilmiöt kalpenevat kuitenkin kaikki lauantaina kaupunkiin iskeneen äärimmäisen harvinaisen tornadon rinnalla.

Jatka lukemista ”Tornado Vancouverin maaperällä”

 

Kiistanalainen rokotepassi käyttöön

British Columbiassa astuu huomenna voimaan kiivaasti keskusteltu rokotepassi. Provinssissa eletään yleisesti hyvän rokotustilanteen keskellä, jossa 85,9% yli 12-vuotiaasta väestöstä on saanut yhden rokotteen ja 78,8% täydet kaksi rokotetta. Käytännössä kaikki halukkaat onkin jo rokotettu, eikä rokotteen saadakseen tarvitse kuin saapua rokotuspaikalle, joita on alettu viime aikoina myös sulkea rokotettavien vähäisen määrän vuoksi.

Jatka lukemista ”Kiistanalainen rokotepassi käyttöön”

 

15 vuotta maailmalla

Tämän vuoden merkkipäivä meinasi mennä minulta kokonaan ohitse siitäkin huolimatta, että kyse on ”pyöreästä” viidentoista vuoden lukemasta elämää ulkomailla. Syynä ajatuskatkokseeni on uusi vilkas perhe-elämämme, joka alkoi tyttäremme syntymästä elokuun alussa. Tuosta päivästä lähtien meillä on piisannut kiirettä siinä määrin, ettei blogin kirjoittaminen ole ollut mielessä yli kuukauteen.

Jatka lukemista ”15 vuotta maailmalla”