Ulos pandemiasta

Perjantaina uutiset muistuttivat maailmaa, että kuluneeksi tuli tasan kaksi vuotta siitä, kun Kiinasta alkunsa saanut koronavirus julistettiin maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Kanadassa uutinen jäi kuitenkin vähälle huomiolle, sillä korona ei ole ihmisten mielissä enää entiseen tapaan, monen jo sairastettua taudin ja haaskalinnun lailla toimivan mediankin siirryttyä kylvämään pelkoa muilla aiheilla.

Kaksi vuotta sitten tilanne oli kuitenkin päinvastainen ja ihmisissä aiheutti suurta huolta tartuntamäärien päivittäinen kasvu. Lukemat olivat kuitenkin pitkään äärimmäisen pieniä ja ihmisten pelko itse virusta suurempaa. Pelon ajama hamstraus sekä tyhjät hyllyt ruokakaupoissa aiheuttivat kuitenkin lisää huolta ja jonottaminen kauppojen ulkopuolella oli ennenkuulumatonta.

Pandemian ensiviikot huolestuttivat

Jonotus ja tyhjät hyllyt olivat uutta

Täällä British Columbiassa pandemian alkuvaihe hoidettiin onneksi sangen mallikkaasti ja tapausmäärät pysyivät kuukausien ajan hyvin pieninä. Ensimmäisen kesän aikana tartuntamäärät jopa painuivat alas ja maskeista sekä osasta rajoituksia voitiin luopua hetkeksi. Syksyllä pandemian toinen aalto iski kuitenkin voimalla, mutta provinssissamme ei siltikään laitettu voimaan ulkonaliikkumiskieltoa, kuten joissakin muissa paikoissa tehtiin.

Ulkona on saanut koko ajan liikkua

Vuoden vaihtuessa moni oli optimistinen nopeasti etenevien rokotusten tuomasta ratkaisusta ja niillä saatiinkin aluksi painettua tartuntamääriä alaspäin. Rokotteiden toimitus kangerteli aluksi, mutta kiihtyi kevään kolmannen aallon aikaan ja Kanada ylsi tavoitteeseensa rokottaa kaikki halukkaat syyskuuhun mennessä, mikä teki maasta yhden maailman korkeimman rokotekattavuuden omaavista.

Rokotukset etenivät nopeasti

Kesän aikana mekin otimme rokotteet, mutta korkeista rokotusmääristä huolimatta Delta-variaation muodostama neljäs aalto oli voimakkain tuohon mennessä koettu. Viranomaiset ottivat tuolloin silmätikukseen 15% aikuisväestöstä jota ei oltu vielä rokotettu ja eri provinssit ottivat peräjälkeen käyttöönsä rokotepasseja. Ilman niitä ei ollut asiaa ravintoloihin ja moniin muihin paikkoihin, mistä ravintolat eivät olleet mielissään ja jota monet pitivät ihmisryhmää syrjivänä. Moni ei myöskään pystynyt ymmärtämään, että ravintolaan pääseminen vaati todistusta rokotuksesta, mutta silti kaikkien sisällä istuvien täysrokotettujen ihmisten piti pitää maskeja ja noudattaa monenlaisia askelmerkkejä.

Rokotepassi on ollut turhake

Pandemia näyttää kuitenkin lopulta päättyvän kuluvan talven viidenteen aaltoon ja erityisesti sen omicron-varianttiin. Tämä lievä variantti on vyörynyt kaikkien maiden ylitse rokotustilanteesta, maskipakoista tai koronapasseista riippumatta ja sen aikana jokainen on tuntenut lukuisia koronaan sairastuneita ihmisiä.

Omicronin levinneisyyden ansiosta nyt kolmannen koronavuoden kynnyksellä onkin auennut tilaisuus palata oikeasti kohti normaalia tilanteessa, jossa yli viisivuotiaista kanadalaisista 89% on saanut yhden rokotteen ja 85% täydet kaksi rokotusta. Kanada ei myöskään velvoita kolmatta tehosterokotusta ja ainoastaan suosittelee sitä yli 50-vuotiaille sekä erityisryhmille. Kehotuksesta huolimatta kolmannen rokotteen on ottanut nyt 48.5% maan asukkaista, lukeman jatkaessa kasvuaan.

Suuri osa Kanadasta on rokotettu

Valoisassa tilanteessa British Columbiakin ilmoitti nyt torstaina maskipakon päättymisestä kaikkialla paitsi sairaaloissa. Tämän lisäksi rokotepassista luovutaan neljän viikon päästä. Ihmisten palautuminen normaaliin tulee kuitenkin ottamaan aikansa ja erityisesti julkisen liikenteen matkustajat miettivät varmasti jatkossakin maskin käyttämistä. Monet ovat silti kiitelleet ilolla elämän vapautumista ja useilla työpaikoillakin on alettu palata toimistolle. Useimmissa työpaikoissa mallina on jatkossa etä- ja toimistotyöskentelyn yhdistelevä hybridi-malli, mikä on omaankin mieleen.

Myös pitkään paussilla ollut matkustaminen lisääntyy nyt nopeaa vauhtia ja paraikaa meneillään oleva Spring Break on saanut monet pakkaamaan perheensä lentokoneeseen kohti Havajia sekä muita lämpimiä kohteita. Turistit ovat myös palaamassa tänä kesänä Vancouveriin ja tärkeän risteilykauden alkuun on vain kuukausi aikaa. Risteilyalusten puuttuminen kahden vuoden ajan onkin ollut vaikea monelle länsirannikon pienelle paikkakunnalle, joille vierailijat ovat elinehto.

Pandemiassa on menehtynyt tuhansia

Vaikka paluu normaaliin onkin hyvä asia, jättää pandemia silti syvät jäljet kanadalaiseen yhteiskuntaan. Ainakin 3,3 miljoonaa kanadalaista on sairastanut taudin (todellisuudessa paljon useampi) ja 37 229 on kuollut siihen. Kuolemia tilastoidaan vieläkin päivittäin, kuitenkin lähinnä ikäihmisten keskuudessa. Samaan aikaan poikkeusajasta kuralle mennyt talous on elpymässä, ainakin työllisyyden osalta, joskin pandemian loppulasku Kanadalle on yli toistasataa miljardia. Se on toiminut myös alkusysäyksenä vauhkoontuneelle inflaatiolle, sekä ennätysmäisille polttoaineen hinnoille liikenteen palattua nyt lähes aiemmalle tasolleen.

Liikkeet sulkivat keväällä 2020 oviaan

Alun halpa polttoaine on vaihtunut ennätyskalliiseen

Kahden vuoden mittaiseksi venynyt pandemia onkin ollut todella outo aika kaikkien elämässä. Toisaalta työkuviomme olivat parhaimmat ikinä ja sen keskellä syntyi myös tyttäremme, eli elämä meni kirjaimellisesti eteenpäin. Minnekään kauas ei ole kuitenkaan ollut mahdollista matkustaa ja  edellinen kertamme lentokoneessa olikin Coloradon laskettelumatkamme aivan pandemian alla. Myös edellisestä Suomen matkastamme tulee kesällä kuluneeksi kaksi ja puoli vuotta, mikä on todella pitkä aika. Onneksi meidän molempien vanhempien onnistui sentään vierailla luonamme tapaamassa perheen uusinta tulokasta, vaikeista matkustussäännöistä huolimatta.

Pandemiankin keskellä saatiin vieraita

Toivon mukaan tämä olisikin viimeinen kerta kun kirjoitan tästä aiheesta, eikä ensi talveksi ilmaannu uutta super-varianttia kaikkien kiusaksi. Nykytilanne onkin valoisa ja toivottavasti koko pitkä kaksivuotisjakso jää vain oudoksi merkinnäksi historiankirjoihin.

(Yhteensä 79 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.