Notch 8

Tämänvuotinen kolmiviikkoinen Dine Out Vancouver päättyi eilen sunnuntaina ja ehdimme vielä viimeisenä päivän vierailemaan toisessa ravintolassa kahden viikon takaisen Coastin lisäksi. Sunnuntainen ravintola on nimeltään Notch 8 ja se sijaitsee Downtownissa viiden tähden Fairmont Hotel Vancouverin historiallisen hotellirakennuksen aulassa.

Jatka lukemista ”Notch 8”

Coast

Joka vuosi tammikuun lopulla järjestettävä Dine Out Vancouver on mukava tapahtuma, johon olemme osallistuneet aiempina vuosina. Viime vuonna tapahtuma meni meiltä jotenkin täysin ohitse, mutta tänä vuonna lisäsimme jo hyvissä ajoin kalenteriimme. Harmillisesti jouduimme kuitenkin perumaan ensimmäisen ravintolavarauksemme minun tultua kipeäksi, mutta nyt viikkoa myöhemmin otimme suunnaksemme Downtownissa sijaitsevan Coastravintolan.

Jatka lukemista ”Coast”

Haaksirikkoinen Tofino

Viime viikon perjantaille osunut kaatuneiden muistopäivä tarkoitti että alkamassa olisi pitkä viikonloppu. Niinpä pakkasimmekin Suomen vieraamme kanssa tavarat autoon ja otimme suunnaksi tyynenmeren rannikolla sijaitsevan suosikkipaikkamme Tofinon. Tämä pieni rannikkokylä on meille tuttu kahdelta aiemmalta viikonloppulomaltamme, mutta kyseessä olisi ensimmäinen kertamme marraskuussa, joka on vuosittaisen myrskykauden aikaa. Ennusteessa olikin myrskyisää säätä, joten olimme innoissamme tiedossa olevista tyrskyistä!

Jatka lukemista ”Haaksirikkoinen Tofino”

Brix

Viime kuussa päättyneen Dine Out Vancouver -ravintolatapahtuman kolmas ja viimeinen vierailemamme ravintola oli Yaletownissa sijaitseva Brix. Kyseinen ravintola on kerännyt paljon kehuja normaalista poikkeavalla sisutuksellaan, joka käsittää vanhan tiilirakennuksen sisätilan lisäksi myös jännän lasikatolla vuoratun pienen sisäpihan. Itse asiassa sisäpihasta tulee mieleen Berliini, jossa monet ravintolat sijaitsevat vanhojen asuinkortteleiden sisäpihalla. 😮

Jatka lukemista ”Brix”

ARC

Kuten viime viestissä mainittua, Vancouverissa on paraikaa menossa Kanadan suurin ravintolatapahtuma Dine Out Vancouver. Tarkoituksemme on vierailla tapahtuman aikana kolmessa kaupungin paremmassa ravintolassa ja eilen sunnuntaina oli vuorossa ravintola nimeltä ARC. Myös tämä täysin ravintola on ja se avasi ovensa vasta viime vuonna Downtownin pohjoisosassa sijaitsevan viiden tähden Fairmont Waterfront hotellin yhteyteen.

Jatka lukemista ”ARC”