Merkkipäivän illallinen Kitsilanossa

Viime viikon torstai oli merkkipäivä, sillä tuolloin tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun olemme alkaneet Niinan kanssa seurustella. Vuosikymmen 😯 on kulunut nopeasti ja siihen on mahtunyt paljon. Viisi vuotta yliopisto-opintoja, vaihto-opiskelua Saksassa, reilut kuusi vuotta ulkomailla sekä viisi vuotta työelämässä. Ja ehdittiinhän sitä mennä naimisiinkin helmikuussa 2009, mistä siitäkin tulee keväällä kuluneeksi neljä vuotta. Niin se aika lentää! 😮

Merkkipäivää piti tietenkin juhlistaa asiaan kuuluvasti. Koska torstai ei ollut kaikkein paras päivä lähteä ulos syömään, teimme pöytävarauksen vasta lauantai-illalle. Ravintolaksi valitsimme Vancouverin yhtenä tämän hetken parhaimpana pidetyn Kitsilano Daily Kitchenin. Vancouverissa ravintolaruoka on yleisesti korkealuokkaista ja kanadalaista ruokaa tarjoileva Kitsilano Daily Kitchen lukeutuu ehdottomasti fine dining kategoriaan. Ravintolan erikoisuus on paitsi tuore ja laadukas ruoka, myös se että ravintolan menu muuttuu joka ainoa päivä.

Jatka lukemista ”Merkkipäivän illallinen Kitsilanossa”

Le Crocodile

Kuluneella viikolla tuli allekirjoittaneella täyteen pyöreitä vuosia ja sen johdosta päätimme lauantaina käydä hieman fiinimmällä illallisella. Paikaksi valikoitui aivan asuntomme lähettyvillä sijaitseva Le Crocodile, joka on tällä hetkellä muun muassa Trip Advisorin mukaan ykkösravintola Vancouverissa. Ravintola on hieman kalliimpi (kolme ruokalajia maksaa juomarahoineen noin sata euroa hengeltä), mutta ei kuitenkaan Michelin-ravintoloiden hintahaarukassa.

Jatka lukemista ”Le Crocodile”

Michelin-tähden makuiset jäähyväiset

Muuttomme Berliinistä lähenee kovaa vauhtia ja viimeinen työpäiväni on enää viikon päässä. Sen jälkeen on aika lentää Atlannin toiselle puolen Vancouverin, jonne Niina seuraa perässäni muutamaa viikkoa myöhemmin helmikuussa. Viime viikot ovatkin olleet lukuisten jäähyväisten aikaa, sillä viiden ja puolen Saksan vuotemme aikana meille on kertynyt lukuisia läheisiä tuttavia ja ystävyyssuhteita.

Jatka lukemista ”Michelin-tähden makuiset jäähyväiset”

Kahden Michelin-tähden synttärit

Keskiviikkona vietettiin Niinan syntymäpäiviä, minkä kunniaksi vein hänet illalla ulos syömään. Illallispaikaksi ei tietenkään kelvannut mikään tavallinen ravintola, vaan olimme tehneet varauksen työpaikkamme sisäpihalla sijaitsevaan Reinstoff nimiseen ravintolaan. Tämä sangen uusi ravintola avautui vuonna 2009 entisen hehkulampputehtaan paloaseman tiloihin ja se on yksi Berliinin tämän hetken kuumimpia gourmet-ravintoloita. Tunnustuksena korkeasta laadustaan ravintola sai ensimmäisen Michelin-tähtensä vain kuusi kuukautta ovien avaamisesta, mikä on nosti suuresti kiinnostusta sitä kohtaan.

Jatka lukemista ”Kahden Michelin-tähden synttärit”

Kolmen Michelin-tähden Aqua

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Wolfsburgissa sijaitseva Aqua on yksi Saksan hienoimmista ravintoloista, sillä ravintola pitää hallussaan niin kolmea himoittua Michelin-tähteä, täyttä 5F arvoa Feinschmeckeriltä sekä yhtä vaille täysiä 19 pistettä Gault Millaulta. Myös arvostetulla S.Pellegrino World’s 50 Best Restaurants -listalla Aqua koreilee sijalla 25.

Jatka lukemista ”Kolmen Michelin-tähden Aqua”