Maahanmuutto bisnesluokassa

Terveisiä kiireisen muuttoarjen keskeltä! Viimeiset seitsemän päivää ovat menneet melkoisessa pyörityksessä, saatuamme tämän viikon tiistaina viimein tiedon Kanadan työluvasta. Tätä seurasi välittömästi liuta asioita, kuten minun viimeinen työpäivä Saksassa heti seuraavana päivänä sekä yhdensuuntaisten lentojen varaaminen Vancouveriin, eli tapahtumat ovat edenneet melkoisella vauhdilla!

Jatka lukemista ”Maahanmuutto bisnesluokassa”

Viimeinen työpäivä ja Saksasta lähdön haikeus

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, saimme viimein menneenä tiistaina tiedon hyväksytyistä työluvistamme Kanadaan. Vaikka meillä olikin ollut lähes kolme kuukautta aikaa valmistautua tuohon hetkeen, tuli se lopulta kuitenkin yllättävän nopeasti. Onneksemme Berliinin päässä asiat olivat jo tuossa vaiheessa hyvällä mallilla. Kolmen kuukauden irtisanomisajalla (tyypillistä Saksassa) varustettu asuntomme oli irtisanottu jo lokakuun lopulla, joten sen vuokrasopimus päättyy sopivasti tammikuun loppuun. Olimme myös irtisanoneet jo annalta erinäisiä muita sopimuksia jo joulukuussa niin että ne päättyvät myös tämän kuun loppuun.

Jatka lukemista ”Viimeinen työpäivä ja Saksasta lähdön haikeus”

Ikuisuusprosessi kanadalaisesta työluvasta

Siitä on nyt noin kolme kuukautta, kun sain työtarjouksen Vancouverista. Alun innostus muutosta Kanadaan on sittemmin ehtinyt melkein sammua, sillä työlupaan vaadittavissa paperitöissä on kestänyt paljon odottamaamme pidempään. Työlupa on kuitenkin papereista se kaikkein tärkein, sillä ilman sitä on mahdotonta työskennellä Kanadassa. Tiesimme kyllä tämän, mutta oletimme silt, että työluvan saanti olisi helppoa suomalaiselle jolla on alla yliopistotutkinto ja työtarjous Kanadassa. Tämän prosessin myötä meille on kuitenkin valjennut, ettei kyse ole todellakaan mistään läpihuuto jutusta…

Jatka lukemista ”Ikuisuusprosessi kanadalaisesta työluvasta”

Berliini 3D

Tänäisen hieno yllätys oli, että Nokia on lisännyt karttasivustoltaan löytyneiden upeiden 3D-kaupunkimallien joukkoon nyt myös Berliinin. Nokian 3D-mallit ovat laadultaan jotain ainutlaatuista, sillä esimerkiksi Google Earthin crowdsourcingin voimalla talo talolta mallinnettujen kaupunkien keskusta-alueiden sijaan koko kaupunki on kuvattu ilmasta ja jälkikäsitelty automaattisesti. Yksityiskohtien määrä on aivan eri tasolla, kun rakennusten lisäksi myös puut ja ajoneuvot ovat mallintuneet virtuaaliseen kaupunkiin kuvaushetken paikoilleen.

Jatka lukemista ”Berliini 3D”

Viikko Vancouverissa

Tämä on ensimmäinen bloggaukseni lentokentältä, sillä odotan paraikaa Vancouverin kansainvälisellä lentokentällä (YVR) Lufthansan lennon boardausta kohti Frankfurtia. Kello on täkäläistä aikaa 14:20 lauantaina ja olen perillä Frankfurtissa sikäläistä aikaa 10:40 sunnuntaiaamuna. Melkein vuorokausi vierähtääkin tulevalla lennolla näin vastapäivään lennettäessä.

Jatka lukemista ”Viikko Vancouverissa”