Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa

Vaikka olemmekin Niinan kanssa aktiivisia ulkoilijoita, innostuimme vasta viime kesänä usean vuoden tauon jälkeen telttailusta ja leirielämästä luonnon helmassa. Olemme vuosien ajan nauttineet Vancouveria ympäröivästä upeasta luonnosta kymmenillä vaelluspoluilla kulkien, mutta mielessämme ei ole käynyt leiriytyä samoissa maisemissa. Viime vuonna ostamamme teltta kuitenkin muutti kaiken ja kerkesimme kiireisen kesän aikana ulkoilmaan kaksi kertaa.

Jatka lukemista ”Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa”

 

Aikainen laskettelukauden avaus

Paikallisia laskettelijoita jo pitkään syyhyttänyt lähestyvä laskettelukauden avaus otti varaslähdön viime viikon perjantaina, kun paikalliset Cypress Mountain ja Grouse Mountain avasivat molemmat virallisesti kautensa. Marraskuun 10. päivä on molemmille keskuksille aikaisin kauden avaus yli 30 vuoteen, missä auttoi edeltävien päivien sankka lumisade näillä lähivuorilla. Auki saatiin kuitenkin vain muutama rinne, joten tempauksella haettiin lähinnä näkyvyyttä, mutta se oli silti lupaus uuden kauden pyörähtämisestä käyntiin!

Jatka lukemista ”Aikainen laskettelukauden avaus”

 

Kesävieraat Suomesta

Kanadaan muuton jälkeen olemme saaneet todeta, ettei luona ramppaa vieraita aivan samaan tahtiin kuin aikoinaan Berliinissä. Esimerkiksi koko viime vuonna luonamme ei käynyt ketään, joten olikin virkistävää vaihtelua saada heinä-elokuun taitteessa luoksemme Saksassa luonamme useaankin otteeseen vieraillut ystäväpariskuntamme, jolle nyt tehty Kanadan matka on vasta ensimmäinen.

Jatka lukemista ”Kesävieraat Suomesta”

 

Expedia vieraili Vancouverissa

Maailman suurin matkanvaraukseen erikoistunut nettisivusto on Seattlen naapurikaupunki Bellevuessa pääpaikkaansa pitävä Expedia. Nimi on tuttu jokaiselle omatoimimatkaa joskus varanneelle, mutta harva tietää sen saaneen alkunsa Microsoftin matkailuun keskittyneenä osastona. Nykyisin yhtiö omistaa itse toistakymmentä tunnettua ja paljon käytettyä sivustoa, kuten Ebookers, Hotwire, Hotels.com, Travelocity ja Trivago vain muutamia mainitakseni. Expedialla on toimisto myös täällä Vancouverissa, jossa kehitetään yhtiön risteilyihin keskittyvää sivustoa.

Jatka lukemista ”Expedia vieraili Vancouverissa”

 

La Niña talven lopputulos

Niinhän siinä sitten kävi, että menneestä talvesta tuli kaikkien aikojen paras laskettelukautemme Vancouverissa asumiemme viiden vuoden aikana. Syksyllä povattu La Niña sääilmiö toteutui odotetun kaltaisesti ja taivaalta satoi valkoista kultaa paksusti läpi koko pitkän talven.

Jatka lukemista ”La Niña talven lopputulos”