Vaikka Fidzin lomamme olikin ennen kaikkea viikon mittainen löhöloma ylellisissä puitteissa, emme toki malttaneet viettää aikaamme ainoastaan hotellimme tiloissa. Koska käytössämme oli koko viikon ajan myös vuokra-auto, oli meillä vapaa pääsy eri puolille Fidzin pääsaari Viti Levua ja sen lukuisia nähtävyyksiä.
Koko perheen paratiisiloma
Syksyisin mieltä masentaa ehkä kaikkein eniten alati lisääntyvä pimeys sekä koleaksi muuttuva sää. Siksi tänä syksynä mieltä onkin lämmittänyt tieto lokakuun alussa olevasta viikon lomamatkasta lämpimään. Normaalisti tämä tarkoittaisi täällä länsirannikolla lomaa joko Meksikossa tai Havaijilla, mutta meidän tapauksessa suuntasimme paljon merta edemmäs, aina eteläiselle pallonpuoliskolle saakka.
Hurjan hauska halloween
Lokakuun viimeisen päivän iltana vietettävä halloween on Pohjois-Amerikan suosituimpia arkijuhlia ja suuri tapaus ikäryhmästä riippumatta. Kanadassa asuttujen vuosien varrella olemme oppineet arvostamaan tätä hauskaa juhlaa ja tänä vuonna olimme itsekin aktiivinen osa sen viettoa.
Yksityisomistus vaakalaudalla
Kanada on kulkenut viime vuosina monessa asiassa väärään suuntaan ja kanadalainen yhteiskunta onkin monen kansalaisen mielestä lähes peruuttamattomasti rikki. Erityisesti Justin Trudeaun pitkä valtakausi nähdään maata syvästi jakaneena aikana, jolloin vastakkainasettelu voimistui kaikilla elämänaloilla, etenkin alkuperäiskansojen kohdalla.
Hauskan lämpimät kesäpäivät
Kalenteriaukeaman kääntyessä lokakuun puolelle, alkaa mennyt kesä olla taakse jäänyt lämmin muisto. Vaikka suurin osa kesästämme kuluikin tänä vuonna Suomessa, riitti kesäistä menoa vielä Vancouveriin palattuamme ja ehdimmekin nauttia monista metkuista ennen helteiden hiipumista syyskuun lopussa.
