Michelin tähtiä Vancouveriin

Ranskalaisen rengasvalmistaja Michelinin kuuluisaa ravintolaopasta on julkaistu vuodesta 1926 lähtien. Oppaan alkuperäinen tarkoitus oli innostaa auton omistavia varakkaita henkilöitä matkaamaan kauemmas kotoaan ja kuluttamaan autonsa renkaita, jotta Michelinin onnistuisi myydä uusia renkaita. Sittemmin yrityksen ravintolaoppaasta on kuitenkin tullut maailmankuulu ja monissa piireissä sillä listattuja ravintoloita pidetään erittäin korkeassa arvossa.

Jatka lukemista ”Michelin tähtiä Vancouveriin”

 

Koko perheen kiitospäivä Uclueletissa

Kanadassa lokakuun alussa vietettävä kiitospäivä on vuoden merkittävimpiä perhejuhlia. Tuolloin poissa kotoa asuvat lapset matkaavat yleensä kotiin vanhempiensa luokse viettämään yhteistä aikaa sekä nauttimaan sunnuntai-iltana syötävästä kalkkuna-ateriasta. Viikonlopun yhteyteen ajoittuva juhla tarkoittaa myös pitkää viikonloppua, seuraavan maanantain ollessa aina vapaa.

Jatka lukemista ”Koko perheen kiitospäivä Uclueletissa”

 

Vaarallinen Vancouver

Kirjoitin viime keväänä miten Vancouverin turvallisuus on muuttunut viime vuosina huonompaan suuntaan. Vaikka kirjoituksessa kerrottu pitääkin edelleen täysin paikkansa, päätin tuolloin keskittyä korostamaan muutosta julkisten paikkojen siisteydessä sekä omaisuusrikosten määrässä. Jätin kuitenkin pienemmälle huomiolle vielä tätä merkittävämmän seikan siitä, miten Vancouverista on tullut viimeisten parin vuoden aikana oikeasti vaarallinen kaupunki asua ja jopa vierailla.

Jatka lukemista ”Vaarallinen Vancouver”