Frohe Weihnachten!

Frohe Weihnachten, eli iloista joulua, sanoisi saksalainen. Joulu on jälleen täällä ja sitä vietetään tänäkin vuonna perinteisissä merkeissä. Pitkästä aikaa olemme Niinan kanssa joulun eri osoitteissa, minä Etelä-Suomessa ja hän Itä-Suomessa. Päädyimme järjestelyyn, koska seuraava Suomen reissu on tulevan muuton vuoksi aikaisintaan ensi kesänä, joten molemmat meistä halusivat viettää hieman pidemmän loman tuttujensa keskellä. Itä-Suomessa joulu on tänäkin vuonna valkoinen, mutta tässä etelärannikolla ollaan siinä ja siinä, että onko maassa hieman valkoista vai onko joulu musta. Perinteistä on kyllä tämäkin tilanne, sillä viime vuosien lumimassat ovat olleet täysin poikkeuksellisia täällä etelässä ja musta joulu olisi vain paluuta normaaliin.

Berliiniin palaamme 27. päivä ja siellä jatkamme muuttoon liittyvien asioiden järjestelyä, kuten huonekalujen ja tavaroiden myyntiä. Töihin on palattava 2. tammikuuta ja ainakin aluksi Berliinin toimistolle. Tammikuusta ja koko alkuvuodesta tulee kyllä kiintoisa, sillä muutto Vancouveriin saattaa lopulta toteutua hyvinkin pienessä ajassa. Tehtävää on sitä ennen kuitenkin vielä paljon ja toivommekin saavamme asioita reilaan välipäivien aikana.

Eipä tässä sitten muuta kuin erittäin hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille! Frohe Weihnachten!

 

Viikko Vancouverissa

Tämä on ensimmäinen bloggaukseni lentokentältä, sillä odotan paraikaa Vancouverin kansainvälisellä lentokentällä (YVR) Lufthansan lennon boardausta kohti Frankfurtia. Kello on täkäläistä aikaa 14:20 lauantaina ja olen perillä Frankfurtissa sikäläistä aikaa 10:40 sunnuntaiaamuna. Melkein vuorokausi vierähtääkin tulevalla lennolla näin vastapäivään lennettäessä.

Jatka lukemista ”Viikko Vancouverissa”

 

Ensivaikutelma Vancouverista

Kuten viime viestissä kerroin, on Länsi-Kanadan Vancouver uusi tuleva kotikaupunkimme ja kirjoitan tätä viestiäni juuri tällä hetkellä Kanadasta! Saavuin tänne sunnuntaina tutustumaan viikon ajaksi tammikuussa alkavaan uuteen työhöni, tuleviin kollegoihini sekä tietysti itse kaupunkiin.

Jatka lukemista ”Ensivaikutelma Vancouverista”

 

Kesälomalle Suomeen

Kuten täältä blogista on voinut lukea, on viime vuosien lomamme kuluneet erilaisilla ulkomaanmatkoilla. Kotimaassa vietetyt lomapäivät ovatkin rajoittuneet lähinnä jouluun sekä muutamiin lyhyisiin piipahduksiin, monesti joidenkin juhlien yhteydessö. Tänä kesänä päätimme kuitenkin toisin ja budjetoimme kaksi ja puoli viikkoa vuosilomastamme Suomessa vietettävään suomalaiseen kesälomaan. Jotain erikoista sitä piti silti tähänkin reissuun saada ja niinpä saavuimmekin Suomeen Saksasta otetulla vuokra-autolla. Eikä autoksikaan kelvannut mikä tahansa Toyota, vaan allamme on 19 päivän ajan kaksipaikkainen BMW Z4 avo-roadsteri. 😀

Jatka lukemista ”Kesälomalle Suomeen”

 

Takaisin vanhalla mantereella

Yksi reissu on jälleen takana ja kirjoitankin tätä viestiä jälleen kotikoneellani. Amerikan-matkamme oli melkoinen ja kahdentoista päivän aikana ehti nähdä todella monenlaista. Oikeastaan kaikki suunnittelemamme onnistui nappiin ja kelit olivat loistavat. Kaupungilla tuli käveltyä todella paljon niin New Yorkissa kuin Chicagossakin ja kuvia kertyi kameraan noin 3000 kappaletta. Niiden perkaamisessa ja matkakertomuksen kirjoittamisessa meneekin tovi.

Jatka lukemista ”Takaisin vanhalla mantereella”