Vuosia Maailmalla 4.0

Kuten blogini lukijat ovat varmasti muutaman viime viikon aikana huomanneet, olen päivittänyt blogini ulkoasun uuteen versioon, joka on järjestyksessään jo neljäs iteraatio blogistani! Bloginihan sai alkunsa vuonna 2006, jolloin aloin kirjoittamaan Saksaan muuttoon liittyvistä tunnelmistamme eräälle foorumille, mikä oli ”blogin” ensimmäinen ensimmäinen versio. Varsinaisen blogin perustin kaksi vuotta myöhemmin, kun siirryin foorumialustalta kirjoittamaan Vuodatus.netin alustalle, mikä oli blogin toinen sukupolvi.

Versio 2.0 oli värikäs mutta sekava

Kolmas aikakausi koitti vuonna 2012, kun Vuodatuksen ongelmien jälkimainingeissa otin blogin kokonaan omaan hallintaani siirtämällä se WordPressiin perustuvaksi. Tämä kolmosversio sai täydennystä muutama vuosi myöhemmin, lisättyäni ulkoasuun lisää grafiikkaa synnyttäen epävirallisen version 3.5. Valitettavasti kolmosversio on kuitenkin kärsinyt nopeusongelmista jo pitkään, mikä liittyy palveluntarjoajaani. Tilanne on vuoroin parantunut ja pahentunut, mutta kärsivällisyyteni on lopussa ja tulenkin harkitsemaan tarkasti jatkoa sopimukseni päätteeksi. Kuitenkin jo tätä ennen päivitin sivuston nyt syyskuussa uuteen teemaan, minkä katson nyt aloittavan kokonaan uuden ja järjestyksessään jo neljännen sukupolven!

Kolmosversion ongelmana on ollut hitaus

Uuden version näkyvimpiä muutoksia ovat grafiikan lisääntyminen etusivulla sekä kuvien laadun nostaminen aiempaa korkeammaksi. Uusi teema skaalautuu myös täydellisesti pienillekin ruuduille ja on siten miellyttävämpi käyttää mobiililaitteilla luettaessa. Kuvieni laadusta, johon siis pyrin panostamaan vanhojenkin kirjoitusten kohdalla, saa kuitenkin edelleen eniten irti kunnollisella näytöllä. Kaikki viime vuosien kuvat ovat kooltaan 1200×800 pikseliä ja panoraamojen yläkokona on 2500 pikselin leveys, mikä vaatii kookkaan näytön oikeassa kuvasuhteessa näkyäkseen. Nettikaistaa säästääkseni olen myös optimoinut kuvien fyysistä kokoa sekä latautumista, minkä pitäisi nopeuttaa sivujen latautumista ennen mahdollista uusille palvelimille siirtymistä.

Uusi helppo ja skaalautuva ulkoasu 4.0

Muutosten siirtäminen kaikkiin yli 700 kirjoitukseen ottaa kuitenkin aikansa, joten sivuston sisällä voi esiintyä eroavaisuuksia vielä pitkään. Jatkan myös pienten muutosten tekemistä aina ajan niin salliessa, jotka parantavat kokemusta entisestään.

Toivoakseni uusi tuore ulkoasu on lukijoideni mieleen ja otan mieluusti vastaan palautetta muutoksesta alapuoleisen äänestyksen tai kommenttien muodossa. Kiitos mielenkiinnostanne blogiani kohtaan ja hyvää syksyä!

Mielipiteesi blogin uudesta 4.0 ulkoasusta?

  • Pidän kovasti! Erinomainen päivitys tähän päivään.
    (57%, 13 ääntä)
  • Mikä muuttui? En ole huomannut mitään uutta.
    (22%, 5 ääntä)
  • Pieni, mutta positiivinen askel oikeaan suuntaan.
    (13%, 3 ääntä)
  • Aiempi ulkoasu oli enemmän mieleeni.
    (4%, 1 ääntä)
  • En pidä. Blogi on täydellisen uudistuksen tarpeessa.
    (4%, 1 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 23

Loading ... Loading ...

(Yhteensä 260 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.