British Columbiassa eletään poikkeuksellisen kuivaa kesäkautta, minkä johdosta provinssin alueella roihuu valtoimenaan pitkälti toistasataa metsäpaloa. Huhtikuun jälkeen pelkästään British Columbian alueella on tilastoitu yhteensä 928 metsäpaloa, joista 146 roihuaa yhä edelleen. Erityisen hankala tilanne on keski-provinssin alueella lähellä Cache Creekiä, jossa roihuaa hallitsemattomasti toistakymmentä suurta paloa.
Avainsana: arki
Kanadan kallis internet
Internet on nykyään perushyödyke, jota ilman harva osaa enää elää. Netin katkokset ovat nykyisin harvinaisia ja nopeudet sillä tasolla, että harva käyttö edes vaatii nykyistä nopeampaa yhteyttä. Nopeuksien kasvu on ollut huimaa, kun muistelen omia ensimmäisiä internet-kokemuksiani 90-luvun puolivälissä ensimmäisten kotiyhteyksien ilmestyttyä. Ensimmäinen oma internet-yhteyteni oli legendaarinen 56 kilobitin modeemi, jonka hitautta ja epävakautta nykynuoret eivät voi edes aavistaa. 🙄
Virtuaalinen tulevaisuus saapui
Viime päivät ovat kuluneet tällä suunnalla virtuaalisia maailmoja tutkiessa, hankittuani tällä viikolla jo pitkään harkinnassani olleet Playstation VR -virtuaalilasit. Olen kokeillut virtuaalilaseja lyhyesti muutaman kerran aiemminkin ja kokemusten valossa on ollut pakko todeta, että kyseessä on viihteen tulevaisuus. Hyvin toteutettuna virtuaaliset pelimaailmat ovat äärimmäisen mukaansatempaavia ja uusi näkökulma tuo kaikkeen uuden oivalluksia sisältävän elementin.
Kanada laski väestönsä
Joka viides vuosi suoritettava maanlaajuinen väestönlaskenta (eng. Census) tuntuu suomalaisittain vanhanaikaiselta käytännöltä, mutta on monissa maissa edelleen virallinen metodi. Kanadassa tehtiin tuorein väestönlaskenta viime vuonna (2016) ja sen tuloksia alettiin saada tipoittain nyt alkuvuodesta. Tämä oli myös meidän ensimmäinen Censuksemme, joten myös me sisällymme nyt näihin lukemiin.
Telttayö Birkenhead Lakella
En liene paljoa väärässä jos sanon, että edellisestä yöstä teltassa on lähemmäs 15 vuotta. Tarkka vuosi ei muistu mieleeni, mutta muistan kyseessä olleen juhannus ja paikka oli Lieksan Ruunaan koski. Jostain syystä tuon ammoisen vaelluksen jälkeen ei ole tullut vietettyä öitä ulkosalla, mutta ajatus on toisinaan pyörinyt mielissämme. Puheesta siirryttiin kuitenkin tekoihin vasta kaksi viikkoa sitten, kun Niina antoi minulle synttärilahjaksi lahjakortin paikalliseen Mountain Equipment Co-opin retkeilutarvikeparatiisiin. 🙂
