Juneary sekä keskikesä Kanadassa

Tänään on vuoden pisin päivä. Aurinko on Vancouverissa horisontin yläpuolella yhteensä 16 tunnin 15 minuutin ja 3 sekunnin ajan. Huomenna päivä on jo kaksi sekuntia tänäistä lyhyempi ja vuosi kääntynyt kohti talvea. Vaikka Kanada onkin pohjoinen maa, ei keskikesää taikka juhannusta juhlita täällä kovin suureellisesti. Ainoastaan ranskalaisessa Quebecin osavaltiossa 24. kesäkuuta juhlitaan valinnaisena vapaapäivänä, jonka yritykset voivat niin halutessaan työntekijöilleen myöntää.

Jatka lukemista ”Juneary sekä keskikesä Kanadassa”

Brothers Creek

Eilen sunnuntaina kävimme jälleen pienellä vaelluksella. Reitiksi valikoitui tällä kertaa West Vancouverin rinteillä kulkevan Brothers Creek nimeä kantava polku. Tämä noin seitsemän kilometrin mittainen polku lähtee West Vancouverin hienostoasuinalueen ylälaidalta, noin 350 metrin korkeudella merenpinnasta. Ympyrän muotoinen reitti nousee matkallaan kohti nimessään olevaa puroa noin 700 metrin korkeudelle, mikä tarkoittaa kohtuullisen rankkaa nousua.

Jatka lukemista ”Brothers Creek”

Le Crocodile

Kuluneella viikolla tuli allekirjoittaneella täyteen pyöreitä vuosia ja sen johdosta päätimme lauantaina käydä hieman fiinimmällä illallisella. Paikaksi valikoitui aivan asuntomme lähettyvillä sijaitseva Le Crocodile, joka on tällä hetkellä muun muassa Trip Advisorin mukaan ykkösravintola Vancouverissa. Ravintola on hieman kalliimpi (kolme ruokalajia maksaa juomarahoineen noin sata euroa hengeltä), mutta ei kuitenkaan Michelin-ravintoloiden hintahaarukassa.

Jatka lukemista ”Le Crocodile”

Flash Mob Vancouver

Mitä erilaisimmat flash mobit ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon ympäri maailman. Nämä ihmisjoukkojen ennalta sopimat, yleensä julkisella paikalla yllättäen tapahtuvat, joukkotapahtumat ovat muodostuneet yleisiksi varsinkin suurissa kaupungeissa. Niinakin sattui keskelle yhtä lokakuussa 2010, keskellä kirkasta päivää Berliinin Alexanderplatzilla ostoksilla ollessaan.

Jatka lukemista ”Flash Mob Vancouver”

Polttoaineen hinta ylitti 1.50 dollaria

Ei riitä, että Vancouver on Pohjois-Amerikan kallein kaupunki asua. Kalliin asumisen lisäksi täällä saa myös tankata koko mantereen kalleinta polttoainetta! Asia nousi otsikoihin nyt perjantaina, kun bensalitran keskihinta nousi vasta toista kertaa historiassa yli maagisena pidetyn $1.50 lukeman. Joillain huoltoasemilla Richmondin esikaupungissa nähtiin aamupäivän aikana jopa $1.55 hintoja, mikä vastaa noin 1.20€ litrahintaa.

Jatka lukemista ”Polttoaineen hinta ylitti 1.50 dollaria”