Tiukat säännöt lyhytaikaiselle vuokraukselle

Tuoreiden tilastojen mukaan British Columbia jatkaa kyseenalaista kunniaansa Kanadan kalleimpana provinssina. Tieto ei kuitenkaan yllätä paikallista, sillä yhden makuuhuoneen vuokra Vancouverissa hätyyttelee jo kolmea tonnia ($2,976), kahden makuuhuoneen maksaessa lähes tuhat dollaria enemmän kuussa ($3,908).

Jatka lukemista ”Tiukat säännöt lyhytaikaiselle vuokraukselle”

Neliulotteinen Gran Turismo

Viime vuoden lopulla koetut D-BOX istuimet tekivät suuren vaikutuksen elokuvaelämystä aidosti syventävänä tekniikkana. Samoihin aikoihin Kanadaan saapui myös toinen, täällä täysin uusi, ”neliulotteinen” elokuvaelämys nimeltä 4DX. Vuonna 2009 Etelä-Koreassa lanseerattu teknologia on kerännyt runsaan suosion ja se löytyy jo noin 700 teatterista  yhteensä 65 eri maasta.

Jatka lukemista ”Neliulotteinen Gran Turismo”

Luminen joulu vieraiden seurassa

Joululoma tarjoaa normaalisti hyvää aikaa kirjoittaa sekä säätää blogia, mutta tänä vuonna ehdin kirjoittamaan ohikiitäneestä joulusta vasta näin jälkikäteen. Syynä tähän ei ole, että kyseessä oli jo neljäs joulumme Kanadassa, vaan joulua kanssamme viettäneet vieraat, joiden seurassa pyhäpäivät kuluivat nopeaan.

Jatka lukemista ”Luminen joulu vieraiden seurassa”

Myrskyinen halloween-viikko

Lokakuun viimeisenä päivänä juhlittava halloween osui tänä vuonna maanantaihin. Pohjois-Amerikassa vuoden suosituimpiin arkijuhliin kuuluva päivä sai jälleen miljoona lapset iltasella ulos kodeistaan ja kiertämään naapurustoa karkin tai kepposen merkeissä.

Jatka lukemista ”Myrskyinen halloween-viikko”

Vesitasolla Vancouverin ympäri

Jokaiselle Vancouverissa joskus vierailleelle on varmasti painunut mieleen näky kaupungin vilkkaasta vesitasoliikenteestä. British Columbian rannikon ollessa repaleinen ja vuorten eristämä, on paras yhteys moniin pienempiin paikkoihin yleensä lentäminen. Vuoristoinen maasto ei kuitenkaan mahdollista rakentaa kiitorataa monien paikkakuntien yhteyteen, mutta koska useimmat kuitenkin sijaitsevat veden äärellä, on käytettävissä lähes rajaton kiitorata yleensä aivan ydinkeskustan kyljessä.

Jatka lukemista ”Vesitasolla Vancouverin ympäri”