Suunnitelma paluusta normaaliin

Pian kymmenen viikkoa jatkuneessa koronakaranteenissa tultiin viikko sitten käännekohtaan, kun British Columbia julkaisi odotetun suunnitelmansa paluusta kohti normaalia. Elämä on ollut viimeisten kahden kuukauden ajan monilta osin rajattua, vaikkei provinssissa ollakaan oltu missään vaiheessa tiukkojen rajoitusten alaisuudessa. Pitkä lista välttämättömäksi määritellyistä palveluista on ollut auki koko kriisin ajan, mutta esimerkiksi tärkeillä palvelu- ja matkailualoilla työt ovat loppuneet kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä.

Jatka lukemista ”Suunnitelma paluusta normaaliin”

 

Kaksi kuukautta koronaa

Kevät on vaihtunut jälleen kesän puolelle ja kalentereissa on käännetty esille toukokuu. Vaikka Kanadassa ei vietetäkään vappua ennen kuin vasta syyskuussa, on täällä saatu nauttia kauniista ja lämpimistä keleistä. Ensi viikon lopulla saatetaan jopa kokea kesän ensimmäinen hellepäivä, mikä olisi mitä oivallisinta!

Jatka lukemista ”Kaksi kuukautta koronaa”

 

Uusi normaali

Viikon tuleminen loppuun tarkoittaa, että takana on jo viisi viikkoa kotoa työskentelyä. Edessä on myöskin näillä näkymin ainakin vielä toinen mokoma, kun Kanadassa aletaan sopeutumaan koronan aiheuttamaan uuteen normaaliin. Muun maailman tapaan tauti jyllää myös Kanadassa ja koko maan tapausten määrä on viimeisten kahden viikon aikana kaksi ja puoli kertaistunut 33 922 vahvistettuun tapaukseen ja 1506 kuolemaan.

Jatka lukemista ”Uusi normaali”

 

Lupaavalla koronakäyrällä

Näin kahden viikon jälkeen lienee jälleen paikallaan päivittää miltä koronatilanne näyttää täällä Kanadan länsirannikolla. Maailmalla viime viikot ovat olleet räjähdysmäisen kasvun aikaa ja varsinkin etelänaapurissamme alettiin löytää satojatuhansia tapauksia testauksen päästessä kunnolla käyntiin. Siellä yksi tautitapausten keskus näyttää olevan Colorado, jossa koronaa lienee ollut runsaasti jo helmikuussa siellä lasketellessamme. Onneksi tauti ei kuitenkaan tarttunut meihin, mutta vain muutamia viikkoja myöhemmin tilanne olisi voinut olla toinen…

Jatka lukemista ”Lupaavalla koronakäyrällä”

 

Puolieristyksissä kevään keskellä

Koko maailma on ollut viimeiset kaksi viikkoa poikkeuksellisen tilanteen äärellä, ärhäkän koronaviruksen levitessä kaikkialle. Vahvistettujen tapausten määrä on kahdessa viikossa kymmenkertaistunut monin paikoin ja British Columbiassa oli eilisiltaan mennessä 424 vahvistettua tartuntaa. Koko Kanadassa tapauksia tunnetaan jo 1302. Suuret kaupungit Vancouver, Toronto ja Montreal ovat epidemian keskipisteessä, mutta tartuntoja on todettu kaikista Kanadan provinsseista sekä myös yhdestä pohjoisen kolmesta territoriosta.

Jatka lukemista ”Puolieristyksissä kevään keskellä”