Blogin viides sukupolvi

Jo vuosikymmenen ajan blogia kirjoittaneena, olen huomannut joidenkin asioiden hankaloittavan pidemmän ajan päälle blogin ylläpitoa. Tällaisia ovat esimerkiksi ajoittaiset katkokset, blogin taustalla pyörivän WordPressin jatkuva päivittäminen sekä tarve aina aika ajoin päivittää ulkoasua tuoreempaan. Perinteisesti olen keskittynyt päivittämään ulkoasua vain maltillisin väliajoin ja nykyinen ulkoasu on vuodelta 2016. Se kuitenkin tyydyttää edelleen tarpeeni ja skaalautuu myös mobiililaitteille, joten olenkin keskittänyt huomioni blogin tekniseen taustaan.

Ulkoasun takaa löytyykin useita asioita, jotka ovat syöneet miestä jo usean vuoden ajan. Aikojen saatossa blogini on käynyt läpi monta iteraatiota, siirtyen alunperin nettifoorumille kirjoitetuista viesteistä ensiksi ilmaisen bloggauspalvelun alle ja siitä vuonna 2012 maksulliselle webhotellin päällä pyörivälle WordPress-alustalle. Nämä ovat olleet kaikki merkittäviä muutoksia ja vieneet blogia parempaan suuntaan, mutta valitettavasti edes maksullisella alustalla toimiminen ei ole vastannut odotuksiani.

Blogi on nähnyt monta iteraatiota

Siirtyminen suomalaisen webhotellin alta uudelle alustalle onkin ollut haaveenani jo vuosien ajan, mutta urakka on tuntunut lähes mahdottomalta. Tiedän kokemuksesta miten herkkä WordPress on hajoamaan, joten savijaloilla seisovaa blogia ei ole halunnut horjuttaa. Mietinkin pitkään josko maksaisin jollekin migraatiosta uudelle alustalle, mutta tämäkin tuntui äärettömän vaikealta ratkaisulta ilman varmaksi tiedettyä lopputulosta.

Lopulta koronaviruksen aiheuttama pitkä joululoma kotosalla tarjosi yli kaksi viikkoa aikaa ottaa härkää sarvista ja yrittää itse migraatiota. Olin haaveillut jo pitkään pystyttäväni blogini modernin pilvipalvelun päälle, jota suomalainen Suncomet ei ole valitettavasti edustanut. Valintani uudesta alustasta on maailmanlaajuinen markkinajohtaja Amazon Web Services, jonka päällä pyörivät sellaiset pikkutuotteet kuin Netflix. Ilahduttavasti AWS tarjoaa myös ilmaisen aloituspaketin, jonka päälle aloinkin rakentamaan uutta blogialustaani.

Asennukseen löytyy valmiita paketteja

Vaikka työskentelenkin IT-alalla ja pilvipalvelut kuuluvat päivittäisiin keskusteluihimme, olen ylemmissä johtotehtävissä toimiessani hieman vieraantunut ruohonjuuritason säätämisestä ja siksi projekti hirvittikin ennakkoon. En nimittäin tiennyt mitä odottaa, mutta tiesin silti modernien järjestelmien muuttuvan nopeasti sangen monimutkaisiksi. Onneksi netistä löytyvä tietous on loputonta ja useiden joulun päivien säätämisen jälkeen sain siirrettyä blogini toimivassa muodossa AWS:n Tukholmassa sijaitsevaan datakeskukseen. Migraation viimeinen askel oli siirtää jo tutuksi muodostuneen domainin vuosiamaailmalla.fi hallinnan AWS:ään ja näin ollen kaikki nyt näkemäsi on uudelta palvelimelta ladattua!

AWS:n hyvä puoli on sen lähes 100% tavoitettavuus ja jos näetkin blogini jatkossa alhaalla, johtuu se todennäköisesti siitä että säädän jotain. Amazonin teknologia mahdollistaa myös skaalata blogia eli jos blogin lukijamäärä jatkaa tasaista kasvuaan, on minun helppo lisätä resursseja nopeuden kasvattamiseksi. Blogin selaamisen pitäisikin tuntua nyt yhtä nopealta kuin minkä tahansa normaalin nettisivuston, mikä on valtava muutos vuosia vallinneeseen tilanteeseen, joka ehti ajaa minut melkein hulluuden partaalle.

Uusi palvelin mahdollistaakin minun ottaa käyttöön sivuston tilastot, jotka poistin käytöstä vuonna 2016 blogin toimintaa nopeuttaakseni. En olekaan nähnyt kunnollista tilastotietoa blogini vierailumääristä useaan vuoteen, mikä tulee olemaan kiehtovaa nähdä!

Pienempänä muutoksena kaikkien kirjoitusteni linkit on myös vaihdettu hakukone ystävällisempään muotoon, joka kertoo lukijallekin paremmin kirjoitusten sisällöstä ennen niiden avaamista. Vanhat linkit jatkavat kuitenkin toimintaansa entiseen tapaan ja muualle linkatut kuvatkin toimivat kuten ennen.

Ehkä kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että blogini on viimeinkin kunnollisesti varmuuskopioitu ja palautettavissa jos jotain odottamatonta tapahtuu. Aiemmalla alustalla tietyt seikat estivät minua luomasta kunnollisia varmuuskopioita ja blogin palauttaminen olisikin ollut massiivinen työ. Nyt tätä huolta ei ole, sillä iso osa prosessista on automatisoitu, mikä tuo huomattavaa mielenrauhaa.

Pilvipalvelut tarjoavat valtavasti valmiuksia

AWS:ään siirtyminen tarkoittaa, että blogin pyöritys on jatkossakin minulle maksullista puuhaa. Tämä on kuitenkin syvästä intohimosta kumpuava projekti ja harrastus, ja useimmat harrastukset maksavat jotakin. En tule siis jatkossakaan edes harkitsemaan mainosten lisäämistä blogiini, sillä tätä blogia kirjoitetaan rakkaudesta lajiin sekä ilosta avustaa ulkomaille muuttoa pohtivia. Toivon todellakin että kirjoituksistani on lukijoilleni hyötyä ja toivottavasti myös hupia!

Vaikka kaikki nyt tehdyt muutokset ovatkin suurelta osin lukijalle näkymättömiä, voin kertoa niiden tuovan suuren helpotuksen, kun esimerkiksi uusimpia päivityksiä ei tarvitse asentaa ristin merkkiä tehden. Tämä kaikki tarkoittaa pienempää tarvetta säätää ja mahdollistaa käyttää enemmän aikaa itse blogin kirjoittamiseen! Siinä minulla onkin edessä loputon suo, mutta koronan ansiosta tässäkin on edistytty, sillä kun uusia matkoja ei ole pystynyt tekemään, on ollut aikaa kirjoittaa aiemmista.

Toivottavasti siis blogini viides sukupolvi ja version 5.0 tekeekin sen lukemisesta entistä jouheampaa ja miellyttävämpää vuonna 2021! Kiitos mielenkiinnosta kirjoituksiani kohtaan ja kaikki palaute sekä kirjoitusten pisteytys ilahduttavat minua aina! Hyvää uuttavuotta!

(Yhteensä 168 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.