Moni blogini vakituinen lukija on saattanut ihmetellä viimeisten kahden kuukauden hiljaisuutta uusien kirjoitusten osalta. Koska asiasta on vatvottu lukuisilla eri internetfoorumeilla sekä kirjoitettu palstamillimetreittäin erinäisissä lehtiartikkeleissa, haluan tässä ja nyt kumota erinäisiä liikkeellä olleita huhuja mahdollisesta kohtalostamme!
Kategoria: Blogista
Vuosia Maailmalla 4.0
Kuten blogini lukijat ovat varmasti muutaman viime viikon aikana huomanneet, olen päivittänyt blogini ulkoasun uuteen versioon, joka on järjestyksessään jo neljäs iteraatio blogistani! Bloginihan sai alkunsa vuonna 2006, jolloin aloin kirjoittamaan Saksaan muuttoon liittyvistä tunnelmistamme eräälle foorumille, mikä oli ”blogin” ensimmäinen ensimmäinen versio. Varsinaisen blogin perustin kaksi vuotta myöhemmin, kun siirryin foorumialustalta kirjoittamaan Vuodatus.netin alustalle, mikä oli blogin toinen sukupolvi.
Blogin säätöä
Viimeisempien testieni perusteella vaikuttaa siltä, että olen onnistunut ratkaisemaan ongelman, joka liittyi jollain mystisellä tavalla tiettyihin käytössä oleviin plugin versioihin sekä cache asetuksiin, joita olen yrittänyt hyödyntään sivuston nopeuttamiseksi. Säätäminen jatkuu edelleen, mutta tunnelin päässä alkaa näkymään valoa. Pahoitteluni viimeaikaisista muutoksista ja työn alla on edelleen uusi ulkoasu koko blogille, jonka julkaisen lähiaikoina.
Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla
Elokuun 31. päivä 2006 – päivälleen kymmenen vuotta sitten. Se on minulle ja Niinalle merkittävä päivämäärä, sillä se on hetki jolloin jätimme Suomen taaksemme ja lähdimme maailmalle. Matkaan lähdettiin vain kaksi matkalaukkua mukana, ajatuksena palata jouluksi kotiin. Kumpikaan ei olisi voinut tuolloin edes aavistaa, että matkasta muodostuisikin yli vuosikymmenen mittainen elämämme seikkailu!
700 kirjoitusta
Oho! Huomasin nimittäin tässä tänään, että jo viime kuun puolella tuli rikottua uusi 700 blogikirjoituksen merkkipaalu, vain kahdeksan kuukautta edellisen rajapyykin ylittämisen jälkeen! Tarkasti laskettuna kirjoituksia on kasassa jo 1170 eli olen pystynyt pitämään tahtia yllä hyvään malliin ja jopa kiristämään ruuvia aiemmasta kymmenestä kirjoituksesta kuukaudessa. 😛
